Tammikuu 1999

Seinäjoelle uusi suojelualue

 

Seinajoen kaupunginhallitus on paattanyt hakea kaupungin omistaman Kattilavuoren metsa- ja suoalueen rauhoittamista luonnonsuojelulain nojalla. Ls-alueeksi tuleva Kattilavuori on pinta-alaltaan noin 60 hehtaaria, ja kaupunki toteuttaa rauhoituksen ilman valtiolle asetettuja korvausvaatimuksia.

Kattilavuorta luonnehtivat erityyppiset vanhat kangasmetsat, joiden valtapuusto on paikoin hyvin jareaa. Alueelle erityisen leimaa-antavina ovat tuoreet ja osin jopa lehtomaiset kuusikankaat. Kattilavuoren vanhimmat ylispuumannyt ovat yli 200 vuotiaita ja maapuustoakin on alueella kohtalaisen runsaasti. Putkilokasvilajeja on yli sata; mm. runsas harajuuren esiintyma.

Kattilavuorella tavataan useita vanhoille metsille tyypillisia lintulajeja, mm. pohjantikka, palokarki, varpuspollo, metso ja kulorastas. Luonnonsuojelualueeseen kuuluu myos osa viereist Kattilanevaa, jonka linnustoon kuuluu mm. riekko. Ls-alue rajoittuu itareunastaan Kyrkosjarven tekoaltaassa olevaan turvesaaristoon, joka on tunnettu kahlaajalintujen muutonlevahdysalue.

Aloitteen rauhoituksesta teki Etelä-Pohjanmaan luonnonsuojeluyhdistys ry jo vuonna 1996. Hankkeen toteutuminen vaati yhdistykseltä saannollisia yhteydenottoja asiaa kasitelleisiin viranomaisiin, mutta talla kertaa sitkea tyo palkittiin.


LISÄTIEDOT: Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri ry, Hannu Tuomisto, puh. (06) 414 3932


HAKEMISTO