18.10.1999
FROM: Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry, PL 326, 90101 Oulu, puh. (08) 378 443, email: slloulu@mail.suomi.net
TO: Ympäristöministeriö, ympäristöministeri Satu Hassi
Asia:
Pohjois-Pohjanmaan soilla elää joukko lintulajeja, joiden suotuisan suojelun taso Suomessa riippuu pitkälti maakunnassa tehtävistä maankäyttöä koskevista päätöksistä ja toimenpiteistä. Yksi tyypillisimmistä ''maakunnallisista erityisvastuulajeista'' on muuttohaukka. Karkeasti ottaen Suomen nykyisestä kannasta 30 prosenttia pesii Oulun läänissä ja loput 70 prosenttia Lapin läänin puolella. Viime vuosina lajin suotuisaa kehitystä on varjostanut uudelleen heikentynyt poikastuotto.
Muuttohaukka on uhanalainen, kansainvälisen luonnonsuojeluliiton uhanalaisuus-luokituksen mukaan Suomessa vaarantunut tai erittäin uhanalainen lisääntyvien yksilöiden lukumäärästä riippuen ja suomalaisen uhanalaisluokituksen mukaan vaarantunut laji. Lintudirektiivin mukaan muuttohaukka on laji, joka vaatii erityisiä suojelutoimenpiteitä. Suomen luonnonsuojelua koskevassa lainsäädännössä laji onkin määritelty erityisesti suojeltavaksi lajiksi, jonka säilymiselle tärkeän esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty (luonnonsuojelulain 47. pykälä). Kiellon voimaantulo edellyttää kuitenkin alueellisen ympäristökeskuksen päätöstä ja määrittelyä erityisesti suojeltavan lajin esiintymispaikasta ja tiedonantoa siitä alueen omistajille ja haltijoille. Ympäristöministeriön on tarvittaessa myös laadittava ohjelma erityisesti suojeltavan lajin kannan tai kantojen elvyttämiseksi.
Tutkimusten mukaan pesimäkannan ydinalueella, Pohjois-Suomen
märillä ja vaikeakulkuisilla rimpinevoilla, paritiheytenä
on yksi pari 120 neliökilometriä kohti ja naapuripesien
etäisyys toisistaan on keskimäärin 15 kilometriä.
Reviirin laajuudesta johtuu, että vain kaikkein suurimmille
suoalueille sopii useampi muuttohaukkapari. Pohjois-Pohjanmaalla
on tällä hetkellä tiedossa alle 40 pesivää
paria. Näistä noin neljäsosa pesii soidensuojelualueiden
ulkopuolella. Suojelualueiden reviirit ovat käytännöllisesti
katsoen täynnä. Esimerkiksi useimmilla Natura 2000 -ohjelmaan
esitetyillä muuttohaukan pesimäalueiksi soveltuvilla
soidensuojelualueilla pesii jo haukkapari. Vapaana olevat potentiaaliset
reviirit sijaitsevatkin pääosin suojelualueiden ulkopuolisilla
soilla. Turvetuotannon keskittymäalueella märkienkään
avosoiden säilyminen luonnontilassaan ei ole kuitenkaan varmaa.
Tosiasiassa useimmilla soilla on turvetuotantovaraus. Kokemuksemme
mukaan edes muuttohaukan pesimäyritykset eivät estä
suon ottamista turvetuotantoon. Suon periaatteellista soveltuvuutta
muuttohaukan pesimäsuoksi ei oteta lainkaan huomioon suon
käyttömuotoa harkittaessa.
Luonnonsuojelulain 47. pykälän huomioon ottaminen on
laiminlyöty ainakin paraikaa vesiylioikeudessa käsiteltävänä
olevassa Pudasjärven Teerilammensuon tapauksessa. Teerilammensuo
on todistettavasti kelvannut muuttohaukalle. Laji on yrittänyt
pesiä suolla ainakin vuosina 1995 ja 1996. Ympäristöviranomainen,
turvetuottaja ja luonnonsuojelujärjestö ovat myös
neuvotelleet vuonna 1995 pariin otteeseen muuttohaukan pesinnän
vaikutuksesta turvetuotannon harjoittamiseen kyseisellä suolla.
Neuvottelujen tuloksena suon jatkovalmistelu siirtyi odottamaan
vesioikeusprosessia ja mahdollista lupaa. Vesioikeusprosessin
kuluessa jäi kuitenkin ratkaisematta muuttohaukan vaikutus
tuotantoluvan saantiin, vaikka suotuisan suojelutason käsite
edellyttää jokaisen erityistä suojelua vaativan
lajin esiintymisalueen tärkeyden määrittämistä.
Yympäristöviranomaisten vaikeneminen on siksikin valitettavaa,
että tätä nykyä vain ympäristökeskuksella
on oikeus puhua yleisen edun nimissä vesioikeusprosessissa.
Neuvottomuus luonnonsuojelulain 47. pykälän tulkinnassa heikentää lajien suojelua. Riittävää ei ole edes pelkkä esiintymispaikan tärkeyden arviointi. Muuttohaukan suojelun edistämiseksi on tapeellista määrittää myös lajille tärkeiden pesimäalueiden laajuus ja laatu. Pesimäreviirin rajoja määritettäessä tavoitteeksi on otettava pesinnän onnistuminen. Siksi on oltava mahdollisuus rauhoittaa tarvittaessa koko suoyhdistymä.
Turvetuotanto on merkittävä ja edelleen kasvava luonnontilaisten soiden käyttömuoto, johon ei ole yhdistettävissä mitään muuta tapaa ''hyödyntää'' suota. Tavan takaa toistuvien maankäytöllisten ristiriitatilanteiden takia myös luonnonsuojelulain 47. pykälän tulkitsemiseksi kaivataan kiireellisesti ohjeistusta. Muuttohaukan esiintymisestä varaussuolla tai suon potentiaalinen soveltuvuus haukan pesimäsuoksi on oltava yksi tarkasteltavista seikoista, kun tuotantolupaa harkitaan. Runsaasti melua ja liikennettä aiheuttava turvetuotanto ei sovellu muuttohaukan kanssa samalle suoaukealle. Turvetuotanto myös vähentää haukan ravinnonsaantimahdollisuuksia, joka myös voi johtaa pesinnän epäonnistumiseen. Osittainen luonnontilaisuuden menetyskään ei saa olla este rauhoituspäätökselle. Muuttohaukalle kelpaavien pesimäsoiden ojitetut osat on kuitenkin ennallistettava, jottei ojien kuivattavan vaikutuksen takia suon ominaisuudet muutu ajan myötä.
Muuttohaukan lupaavasti alkanut paluu on viime vuosina kaikkialla, myös luonnontilaisilla soilla, taantunut huonojen pesimätuloksien takia. Kannan kasvu Pohjois-Pohjanmaalla on ensisijaisesti kiinni sopivien soiden säilymisestä. Lajin leviäminen edes vähäisessä määrin vanhoille pesimäsijoilleen Oulun läänin ulkopuolelle on myös kiinni siitä, miten täällä lajin nykyisellä ydinalueella laji menestyy. Lähes kaikilla suojelun ulkopuolisilla suuremmilla soilla ja samalla potentiaalisilla muuttohaukan pesimäsoilla on kuitenkin turvetuotantovaraus, joten uhka elinympäristön voimakkaasta supistumisesta lajin ydinalueillakin on edelleen hyvin todellinen.
Muuttohaukka on tässä kirjelmässä esimerkkilaji, mutta ylipäänsä myös muiden uhanalaisten lajien säilymiselle tärkeiden ympäristöjen suojelusta luonnonsuojelulain 47. pykälän mukaisesti on laadittava selkeä kriteeristö, jottei pykälä enää jatkossa jää kuolleeksi kirjaimeksi.
Mauri Huhtala, puheenjohtaja Merja Ylönen, sihteeri