4.8.1999
Uudenkaupungin Lokalahdella jatketaan ketojen umpeenkasvun uhkaaman laukkaneilikan hoitoa. Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri aloitti elokuussa 1993 Lokalahdella uhanalaisen laukkaneilikan (Armeria maritima) seurannan ja hoidon lääninhallituksen toimeksiannosta. Nykyisin työtä valvoo Lounais-Suomen ympäristökeskus. Laukkaneilikan kasvupaikkaa on hoidettu niittämällä ja raivaamalla. Lisäksi alueelle perustettiin kasvistonseurantaruutuja, jotta hoidon vaikutuksia ja laukkaneilikkaesiintymän kehitystä voidaan tarkkailla.
Laukkaneilikka on monivuotinen, kaukaa katsottuna olemukseltaan ruohosipulia muistuttava, varreltaan lehdetön ja korkea kasvi, jonka latvassa on mykerömäinen vaaleanpunainen kukinto. Normaalisti kukkiminen on hehkuvimmillaan heinäkuun alkupuolella.
Laukkaneilikka on Suomessa määritelty erityisesti suojeltavaksi lajiksi ja Varsinais-Suomessa se on luokiteltu vaarantuneeksi. Useat aiemmat esiintymät ovat tuhoutuneet soranoton, rakentamisen ja umpeenkasvun takia.
Kuuden vuoden aikana tehdyt hoitotyöt ovat pysäyttäneet laukkaneilikan taantumisen ja paikoin kasvustot ovat jopa lisääntyneet.
Uudenkaupungin ympäristöyhdistys, Lokalahti-seura ja Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri järjestävät laukkaneilikan hoitotalkoot torstaina 19.8 klo 18.00 alkaen Lokalahdella Hermansaaren kartanon mailla. Kaikki ketojen hoidosta kiinnostuneet ovat tervetulleita niittämään. Paikalla on työvälineitä, mutta oman viikatteen tai haravan voi ottaa mukaan.
Kahvitarjoilu. Tervetuloa!
AJO-OHJEET ja LISÄTIEDOT:
- Uudenkaupungin ympäristöyhdistys, Anne Salo, puh. 0400-784373 tai
- Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri, puh. (02) 2355 255