20.4.1999
Alue-ekologian lähtökohdat, joiden tulisi korostua kainuulaisessa alue-ekologisessa suunnittelussa
Kainuussa sijaitsee merkittävä määrä sellaisia vanhoja metsiä, jotka muualta maastamme on jo menetetty. Nämä alueet tuli turvata alue-ekologisessa suunnittelussa, koska niiden pienuuden tms. vuoksi niistä ei kannattanut perustaa erikseen suojelualuetta.
Kainuulainen luonnontilainen metsäluonto on mosaikkimainen, eri suotyyppien, pienvesien ja erilaisten metsälöiden yhdistelmä. Alue-ekologinen suunnittelu kokonaisvaltaisine tarkasteluineen olisi ollut paras keino turvaamaan juuri tämän tyyppinen metsäluonnon kokonaisuus. Nykyiset suunnitelmat on tehty kuitenkin kuviokohtaisena tarkasteluna ja esim. Malahvian kohdalla arvokkaan kokonaisuuden sisältä poimittiin pienialaisia kuvioita (yhteensä noin 70% metsäpinta-alasta) hakkuisiin vähempiarvoisina. Tämän kaltainen toimintatapa on kaikissa nyt valmistuneissa suunnitelmissa juuri a-alueiden kohdalla, joka on omiaan hävittämään vanhan metsän kokonaisuuden.
Alue-ekologian tuli vastata uhanalaiseksi käyvään metsäluonnon monimuotoisuuteen
Metsäluonnon monimuotoisuuden katoaminen: elinympäristöjen häviäminen ja lajistokato johtuvat yksipuolisesta puuntuotantolähtöisestä toimintatavasta, joka on kohdannut yli 80% metsistämme viimeisten vuosikymmenien aikana.
Pienvedet ovat hävinneet tai vaurioituneet, vesistövirtaumat ovat muuttuneet, suotyyppiset metsät on ojitettu, suot ovat kuivaneet, kivennäismaa on käännetty ja metsät on hoidettu yksipuuvaltaisiksi, enimmäkseen mäntyä kasvaviksi puupelloiksi. Muutos on niin merkittävä, että sen aiheuttamien vaurioiden korjaaminen vaatii erityistä huolellisuutta jäljellä olevilla luonnontilaisilla alueilla, mikäli uhanalaisen monimuotoisuuden lisäänymisttä halutaan hidastaa.
Alue-ekologinen suunnittelu ekologisista lähtökohdista olisi tullut suunnata näille "turmeltuneille" talousmetsäalueille ja ilman muuta luonnontilaiset kohteet säästää. Nyt alue-ekologinen suunnittelu voi kattaa esim. 30 000 ha ja vain 5% alueesta on ollut tarkastelujen kohteena. Nämäkin alueet ovat merkittävimpiä vanhan metsän kohteita. Suunnittelulla ja inventoinneilla on haettu keinot ottaa puuntuotantoon arvokkaat vanhan metsän kohteet, kun ne tuli juuri turvata suunnittelun ja inventoinnin myötä.
Alue-ekologisella suunnittelulla on pirstottu arvokkaat metsäluonnonkokonaisuudet eri koodein merkatuksi kuvioiksi, jotka on arvotettu mm. lahopuunmäärän mukaan. Arvokkaimmat kuviot ovat jääneet hakkuiden ulkopuolelle, muut kuviot käsitellään. Kokonaistarkastelu muuttui kuviotarkasteluksi, vaikka metsähallitus itsekin korostaa nimenomaan kokonaisvaltaisen tarkastelun merkittävyyttä.
Kun valtioneuvoston periaatepäätös suojeltavista vanhan metsän alueista ja alue-ekologisen suunnittelun avulla turvattavista kohteista tehtiin, määriteltiin ae-suunnittelmat tehtävän mahdollisimman nopeasti juuri niille alueille, missä vanhaa metsää oli tavallista enemmän. Alue-ekologinen suunnittelu oli tuolloin metsätalouspuolen käsitys ekologisesta metsien käytön suunnittelusta. Samassa yhteydessä aloitettiin alue-ekologinen tutkimus. Nyt ovat valmistuneet ensimmäiset suunnitelmat samaisista talouspuolen näkemyksistä, ilman, että tutkittu tieto on kerennyt vaikuttaa suunnitelmien sisältöön.
Suojelunarvoisten vanhojen metsien hakkuille ainut peruste on "taloudellisetperusteet"
Jokaisessa suunnitelmassa ilmoitetaan, että kaikkia suojelun arvoisia metsiä ei voida säästää suunnitelman taloudellisten tavoitteiden vuoksi. Muita perusteluja ei oel esitelty. Mitä enemmän suojelun arvoisia metsiä alueella on sitä enemmän niitä siirretään talouskäyttöön. Suunnittelualueet on rajattu metsätalouden lähtökohdista. Luonnonolot eivät määrittele suunnittelu alueen rajoja. Näin ollen saadaan jopa 20% suojelumääriä, kun suunnittelu alue on sopivasti rajattu. Näihin prosentteihin vetoamalla on hakattu erittäin arvokkaita kohteita mm. Vuokin Louhenvaarassa.
Vanhan metsän uhanalaisen monimuotoisuuden turvaaminen on aes-merkittävin lähtökohta. Nyt taloudelliset perusteet ovat ainut selitys, joilla vanhan metsän alueet otetaan hakkuisiin. Peruste ei tunnu uskottavalta, sillä eihän metsähallitus ei ole missään vaiheessa esittänyt, että esim. tulostavoitetta tulisi alentaa hyvien alue-ekologisten suunnitelmien teon ajaksi. Vuosi toisensa jälkeen metsähallitus sen sijaan ylittää yhteiskunnan sille asettamat tulostavoitteet.
Taloudelliset lähtökohdat on huomioitu vain puuntuotannollisesti, siihen liittyvine työpaikkoineen ja puunmyyntituloineen. Nämä perusteet ovat hyvin suhdanneherkät. Puuntuotanto ja sahateollisuus on vähentänyt jatkuvasti raskaalla kädellä työpaikkoja, eikä sinne niitä enää lisää tule. Matkailu, virkistys ja tutkimus ovat tuoneet merkittävästi uusia työpaikkoja ja taloudellisia resursseja, joista melkoinen osa on suoraan tai välillisesti riippuvaisia vanhoista metsistä. Näitä tuloja tai menetyksiä ei huomioida mitenkään taloudellisten perusteiden arvioinneissa.
Sosiaalinen kestävyys vaatii peremman määrittelyn, mikäli siihen todella pyritään
Alue-ekologisessa suunnittelussa korostetaan myös sosiaalista kestävyyttä. Missään suunnitelmassa se ei tarkoita muuta, kuin puuntuotantoon ja hakkuisiin liittyviä suoria ja kerrannaisia työpaikkoja. Noin 90% metsäalasta on ollut raskaiden hakkuiden piirissä viimeiset vuosikymmenet. Samaan aikaan poismuutto Kainuusta on vain kasvanut, kylät ovat autioituneet ja palvelut karanneet keskuksiin. Historian valossa pelkästään puuntuotanto on erittäin huonoa sosiaalista kestävyyttä. Erityisesti vanhan metsän alueisiin liittyy sellaista sosiokulttuurista kestävyyttä, joka tuo elinmahdollisuuksia ja elinkeinoja syrjäseudullekin. Puun tuotannossa on jo 90% metsäalasta, eikä se vielä riitä tuomaan sosiaalista kestävyyttä, kuinka sen tekisi viimeisten suojelun ulkopuoleisten vanhojen metsien siirtäminen puuntuotantoon. Ehkä todella tarvitaan myös muita sosiaalisen kestävyyden määreitä!
Sosiaalinen ja taloudellinen tarkastelu on ulotettava puuntuotantoa paljon laajemmalle. Mikäli sitä ei osata tehdä on suunnitelmista syytä jättää pois myös suhdanteista ja ostajista niin riippuvaiset puuntuotannon myötä tulevat markat. Nykykehityksellä on vain ajan kysymys milloin Kainuun metsät saadaan hakattua eurooppalaisten urakkafirmojen toimesta. Kilpailu tällä alalla vapautuu samoin, kuin muillakin aloilla. Tätäkään ei ole huomioitu sosiaalista kestävyyttä arvioitaessa.
Osallistavan suunnittelun ja kuulemisen mahdollisuudet vaikuttaa alue-ekologisen suunnitelmien käytäntöön
Vihdoinkin, viimeisten vanhojen metsien tullessa hakkuuvuoroon, kansalaisilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa omistamiensa lähialueiden metsienkäyttösuunnitelmiin. Varsinkin kainuulaisille lähialueiden vanhat metsät ovat sosiokulttuurisesti erittäin merkittäviä. Suurten aukkohakkuiden, kynnököiden ja suo-ojitusten ajasta on niin monella hyvin apeat muistot ja ne elävät vieläkin omaa elämäänsä.
Metsähallitus on käyttänyt osallistavaa suunnittelua ja kuulemista sekä luonnonvarasuunnittelussa, että alue-ekologisessa suunnittelussa. Luonnonvarasuunnitelma on rajoittanut alue-ekologisten suunnitelmien tekoa ja sitä on pidetty mm. juuri osallistavuuden vuoksi kaikkia sitovana. Suunnitelma tehtiin kuitenkin elävänä prosessina, pilottihankkeena, joka eli kokouksesta toiseen. Tietokoneohjelmien kautta päädyttiin johonkin kompromissi ratkaisuun, jossa oli metsätalouden tavoitteita painotettu 50% muut olivat 25%:n painoarvolla mukana. Tämä kritiikitön suunnitelma rajoittaa Kainuussa jatkuvasti eri tason toimintaa ja suunnittelun lähtökohtia. Alue-ekologisen suunnittelun tarkoitus on asettaa tavoitteet ekologisesti kestävälle määrälle vanhoja metsiä.Nyt ne tavoitteet on asetettu jo luonnonvarasuunnittelussa, jolloin alue-ekologisesta suunnittelusta ei ollut muuta tietoa, kuin talouspuolen teorioita. On kummallinen ajatus, että vanhojen metsien määrästä voidaan vielä tinkiä monimuotoisuuden nimissä, vaikka ko. elinympäristn lajisto on jo nyt uhanalainen.
Luonnonsuojelujärjestöjen osallistumismahdollisuudet olleet merkityksettömät
Alue-ekologisten suunnitelmien yhteydessä osallistavaa suunitteluun on käytetty paljon resursseja. Kansalaisia on koetettu osallistaa monin eri tavoin, usein huonolla menestyksellä. Sitä vastoin, kun luonnonsuojelupiiri olisi halunnut paneutua suunnitelmien tekovaiheessa alueisiin ja suunnittelun lähtökohtiin mm. karttojen avulla, tai saada lausuttavaksi vielä kuittaamattomat suunnitelmat ei mitään materiaalia ole saanut etukäteen tutustuttavaksi- ei karttoja eikä kirjallisia versioita, kuitenkin Kainuusta on tietoisesti annettu kuva erinomaisesta yhteistyöstä ja keskusteluyhteydestä mm. luonnonsuojelujärjestön kanssa.
Kutsut osallistaviin tilaisuuksiin ovat tulleet kiitettävästi, myös sidostyöryhmiin Saunan ja Näljängän sekä Vepsän osalta Kainuun luonnonsuojelupiiri olisi halunnut osallistua, niihin ei piiriä kuitenkaan kutsuttu.
Osallistavan suunnittelun kuulemistilaisuudet ovat olleet sellaisia, että niissä on ollut mahdoton vaikuttaa. Mm.kysymyksiin on vastattu epäasiallisesti, niihin ei ole vastattu ollenkaan tai asiaa on vain pyöritelty. Usein kysyjälle on jäänyt entistä hämmentyneempi olo, mikäli jotain on osannut kysyä. Kartat ovat olleet mahdoton tulkita, vaikka kädessä olisi ollut normaalikin karttaversio ko. alueesta. Värikoodit eivät kerro mitä alueelle tulee tapahtumaan. Yksittäisiä mielipiteitä on kuultu ystävällisesti, kuitenkaan niillä ei ole ollut käytäntöön vaikutusta. Metson soidinpaikat on silti hakattu, tie on tehty ja säästötoiveissa kun ei voi kaikkien mielipiteitä ottaa huomioon - kun on meidän muitakin kuultava. Joka tilaisuus on aloitettu kertomalla kuinka monta miljoonaa vuodessa menetätte ja montako työpaikkaa jää tulematta, mikäli nämäkin säästöalueet huomioidaan.
Tällaisten kuulemisten jälkeen kansalaisia on jälkeenpäin tölvitty useasti jopa julkisuudessa, että miksi ette silloin sanoneet, kun me tilaisuus järjestettiin.
Alue-ekologiseen suunnitelmaan on pystynyt vaikuttamaan vain merkittävillä vapaaehtoisilla inventoinneilla, julkisuudella ja retkeilyjen järjestämisellä esimerkkeinä Vuokin Hallajärvi, Kuhmon Rajalammen alue tai Malahvia.
Alue-ekologiseen suunnitteluun olisi pitänyt ottaa heti alusta alkaen ympäristöjärjestöt mukaan.Tällainen jälkikäteen vaikuttaminen ja suorastaan painostaminen ei ole kovin rakentava tapa toimia, vaikka se onkin ollut ainut keino millä muutoksia on saatu aikaan.
Uusia inventointeja tehdään kokoajan ja ne paljastavat vain ae-suunnitelmien huolimattomuuden ja ylimalkaisuuden. Edelleen käsitteet ovat hyvin epämääräisiä, arvokkaita kohteita on jäänyt huomioimatta (useita yhden suunnitelman alueella), karttaversiot ovat virheellisiä, lukemissa on paljon perustavaa laatua olevia epätasmällisyyksiä jne kyse on kuitenkin harvoista vanhan metsän alueista, joista metsähallituksella on ollut varmasti tieto jo vuosi kymmeniä. Edelleen kuitenkin törmää siihen surulliseen huomioon, että paikalliset metsäammattilaiset eivät tunne alueensa metsiä, vaikka ovat toimineet siellä vuosikymmeniä.
Osallistavasuunnittelu ja kuuleminen on ollut uraa uurtavaa ja hyvin merkittävä lähtökohta metsätalouden suunnittelussa. Nyt kun ae-suunnitelmat ovat valmistuneet ja kritiikin paikka on tullut (kritiikkiä on kyllä esitetty jatkuvasti) metsätalouden vastaukset kritiikkiin ovat alentavia! Viimeistään sosio-ekonomiset tavoitteet selittävät kaiken, poliitikkojen ja virkamiesten lausuntoihin vedotaan, vaikka kritiikillä on hyvin konkreettiset perusteet.
Tutkijoiden ja oman luonnonsuojelupuolen asiantuntemusta ei kuulla ja paikalliset esimiehet toimivat vastoin valtakunnallista tai maakunnallista tahtoa. Lupauksiin ja sopimuksiin on voinut varsin vähän luottaa. Kaiken tällaisen epäselvyyden, ylimalkaisuuden, käytännön ristiriitaisuuden ja suoranaisen epärehellisyyden myötä ae-suunnittelun uskottavuus vanhan metsän turvaajana on mennyt. Miksi näin? Kun alue-ekologisella suunnittelulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet, jos metsätalous suhtautuisi siihen asian vaatimalla tavalla.
Alue-ekologisten suunnitelmien elävyys ja mahdollisuus vaikuttaa niihin ajan kanssa on lähinnä teoreettista. Arvokkaimmat vanhan metsän kohteet, jotka ovat sitä uhanalaista monimuotoisuutta hakataan välittömästi suunnitelmien valmistettua. Leimikot ko. alueille on jopa myyty ennen suunnitelmia (mm. M. Heikkinen, Sauna) tai ympäristöviranomaisten tutustumista alueeseen..
Valtioneuvosto edellytti alue-ekologisen suunnittelun turvaavan vanhan metsän luontoarvot. Vanhan metsän luontoarvo on sen kokonaisuudessa, luonnontilaisissa elinympäristöissä kokonaisuutena. Vanhan metsä lakkaa olemasta käsittelyn myötä.
Metsähallituksen talouspuoli tulkitsee edelleen hyvin henkilökohtaisista ja paikallisista näkökohdista vanhan metsän luonnonarvoja ja niiden säilymistä.
Johtopäätökset
Kainuun luonnonsuojelupiiri näkee, että alue-ekologisen suunnittelun nykykäytännöllä ei ole ekologista eikä sosiaalista uskottavuutta Kainuussa.
Suunnitteluun liittyviin epäkohtiin tulee pikimmiten puuttua ja alue-ekologisen suunnitteluun kohdistettu kritiikki tulee ottaa ehdottomasti huomioon alue-ekologista suunnittelua kehitettäessä. Jo valmistuneet suunnitelmat tulee purkaa, mikäli ne eivät täytä suunnittelulle asetettuja tavoitteita Tärkeää on, että suunnitelmat kohdistetaan juuri monimuotoisuutensa menettäneille alueille, joilla pyritään aktiivisen ennallistamiseen. Kiireellä ja tietämättömyydellä ei saa tehdä korvaamatonta vahinkoa ainutlaatuisessa vielä olemassa olevassa metsäluonnossa.
Kainuun luonnonsuojelu piiri näkee, että kaikkein merkittävimpänä alue-ekologisen suunnittelun tehtävänä on turvata niin kovin vähiin käyneet suojelunarvoiset vanhat metsät: suuremmat alueet aarnialueina, pienemmät, paikallisesti hyvinkin tärkeät alueet ns. askelkivinä. Siihen tulee pyrkiä kaikin mahdollisin tavoin: sekä valtakunnallisen tiedottamisen, uusien suojelu- ja säästöaluemääritelmien, rahoituksen että paikallisten toimijoiden ja hyvän yhteistyön keinoin
Kainuun luonnonsuojelupiiri 10.4. 1999
Virpi Juvonen, puheenjohtaja
LISÄTIEDOT: Virpi Juvonen, Tahvintie 18, 88380 MIESLAHTI, virpi.juvonen@koulu.paltamo.fi, puh. (08) 687 1103