11.5.1998
Pohjois-Pohjanmaan Naturasta on turvetuottajien etujen turvaamiseksi jätetty pois lukuisia muuttohaukan nykyisiä ja mahdollisia tulevia pesimäsoita. Kuitenkin muuttohaukka on luonnonsuojelulain mukaan erityisesti suojeltava laji. Linnun suotuisan suojelun tason tavoittelu vaatii kattavaa pesimäpaikkojen suojelua niiden luonnonrauhan turvaamiseksi.
Litokairan soidensuojelualueen rajausta on Natura-prosessin yhteydessä parannettu, mutta tarvetta korjauksiin on edelleen. Valtion maanomistajuudesta huolimatta uhanalaisten, erityissuojelua vaativien lajien pesimäpaikkoja ja merkittäviä luontodirektiivin mukaisia luontotyyppejä on suojelun ulkopuolella. Selkeyden ja luonnonarvojen ja -rauhan säilymiseksi Liekokylän eteläpuoliset Teerilammensuo ja Iso Teerisuo on liitettävä suojelualueeseen.
Ennakkoluulot, väärät tiedot ja odotukset luonnonvarojen hyödyntämismahdollisuuksista ovat muistutuskierroksen karsintojen ja rajaussupistusten syynä. Sen sijaan luonnonsuojelupiirin ekologisesti perustellut lisäykset eivät ole vaikuttaneet Natura-ohjelman sisältöön. Erityisesti Pohjois-Pohjanmaan länsiosan luonnon monimuotoisuuden suojelu jää puutteelliseksi. Sama alue on jäänyt paitsioon aiemminkin, esimerkiksi vanhojen metsien suojeluohjelmatyön yhteydessä.
Luonnonsuojelupiiri pitää vääränä muistutusvastauksissa esitettyjä soidensuojelu-alueiden rajausten supistamisia. Päinvastoin rajauksia pitää laajentaa koskemaan myös soidensuojelualueiden metsänreunoja ja metsäsaarekkeita. Kivennäismaareunojen suojelu parantaa aapasoiden suojeluarvojen säilymistä ja varsinkin maakunnan länsilaidan vähäistä metsäluonnon suojelua. Pohjois-Pohjanmaalla ei ole enää montaa reunaosiltaan ojittamatonta aapasuota jäljellä, vaikka suon ja kivennäismaan yhteys on aapasuolle elintärkeä. Soidensuojelualueiden ekologisen toimivuuden turvaaminen tukee paitsi alueen omintakeisen suoerämaaluonnon monimuotoisuuden suojelua myös niitä yhteiskunnallisia panoksia, joita suojelualueverkoston rakentamiseen sijoitetaan. Laajennuksen arvoisia kohteita ovat esimerkiksi Kuivaniemen Jänessuo ja Tuuliaapa-Iso Heposuo.
Muhoksen Pitkäselän-Kallioselän alueen karsinta on merkittävä luonnonsuojelullinen tappio. Kohde on kalkkipitoisen kallioperän ansiosta rehevien lehtojen, lehtokorpien ja lettojen monimuotoisuuskeskittymä, jollaisena sen paikka on ilman muuta Natura-ohjelmassa.
Pohjois-Pohjanmaan Naturan on oltava luonnonsuojelullisesti uskottava ja toimiva, jotta sen avulla saavutetaan luontodirektiivin luontotyyppien ja lajien suotuisa suojelun taso. Tavoitteen täyttämiseksi ohjelmasta ei löydy karsittavaa.
LISÄTIEDOT: Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelukeskus, Merja Ylönen, puh. 3115 828.