8.5.1998
Lapin luonnonsuojelupiiri on lähettänyt ympäristöministeriöön omat huomautuksensa Natura 2000- verkoston tarkistetusta ehdotuksesta.
Lapin luonnonsuojelupiiri vaatii Kemihaaran soiden ottamista mukaan Naturaan. Alueelta löytyy tutkitusti runsaasti sellaisia suojeltavaksi tarkoitettuja luontotyyppejä, joiden suojelun suotuisa taso edellyttää suojelua. Suunniteltu tekoallashanke ei saa vaikuttaa alueen luontoarvojen arvioimiseen.
Koitelaisen rajauksessa oli jo kuulemisvaiheessa otettu kaivostoiminnan tarpeet laajalti huomioon. Raukeavat valtaukset pitää sisällyttää uudelleen Natura-rajauksiin.
Lapin luonnonsuojelupiiri pitää edelleenkin Ounasjokea oleellisena osana Natura-verkostoa edustamassa Fennoskandian luonnontilaisia jokireittejä. Myös Simojoki on tärkeää sisällyttää Naturaan. Simojoki on erityisen arvokas myös kalastonsa puolesta.
Useista kohteista, jotka muiden suojeluarvojen lisäksi ovat merkittäviä linnustonsuojelun kannalta, puuttuu SPA-merkintä, eli maininta siitä, että alue on suojeltu myös lintudirektiivin perusteella. Runkauksen luonnonpuisto on yksi esimerkki tällaisesta alueesta. Lintuarvot on tärkeätä kirjata suojeluperusteeksi, koska silloin linnut voidaan paremmin ottaa huomioon alueen suojelusäännöksiä sekä hoito- ja käyttösuunnitelmia tehtäessä.
Lapin luonnonsuojelupiiri paheksuu sitä, että rajauksia on järjestelmällisesti tarkistettu siten, että yksityismaita on karsittu pois perustelematta rajausmuutosta ekologisilla perusteilla sekä pitäydytty vanhoissa suojeluohjelmarajauksissa, vaikka nykytietämyksen mukaan monesti toisenlainen rajaus palvelisi suojelua paremmin.
LISÄTIEDOT aluesihteeri Tuula Leskelä, puh. (016) 311 550 [8.5. ennen kello 11.30]