21.3.1998 Metsähallitukselle

Kurun Haukkamaasta

Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri on kuullut, että Metsähallitus aikoo hakata Kurun kunnassa Haukkamaasta länteen olevat vanhan metsän alueensa lähes kokonaan.

Tällä hetkellä alueen metsistä 2-3 % on vanhoja. Metsähallituksen alue-ekologisen suunnitelman tavoitteena on, että 50 vuoden päästä 6 % alueen metsistä on vanhoja. Tämäkään määrä ei ole riittävä, mutta kuitenkin parannus nykyiseen.

Luonnonsuojelupiiri tukee tavoitetta, mikäli se merkitsee vanhojen metsien pinta-alan kaksin- tai kolminkertaistamista nykyisestä, mutta kummastelee ja paheksuu tapaa, jolla tavoitteeseen pyritään. Tarkoituksena on hakata suurin osa nykyisistä vanhoista metsistä ja odottaa, että 50 vuoden päästä tietyt alueet saavuttavat vanhan metsän iän. On oletettavissa, että ns. lahopuujatkumo katkeaa ja osa vanhan metsän lajeista häviää.

Vanhojen metsien ja niiden lajien väheneminen on tieteellisesti todistettu. Mitä pienemmiksi ja erillisimmiksi nämä vanhan metsän alueet pilkotaan, sitä vähäisemmät mahdollisuudet vanhan metsän lajistolla on selvitä. Etelä-Suomessa on enää jäljellä niin vähän vanhoja metsiä, että niiden rippeet tulee säilyttää.

Luonnonsuojelupiiri haluaa mukaan Metsähallituksen kanssa tekemään tutkimuksia alueen eliöstöstä. Piiri viittaa Metsähallituksen omiin papereihin, joissa puhutaan osallistavasta suunnittelusta ja yhteistyöstä. Luonnonsuojelulain tarkoittaman suotuisan suojelun taso pitää olla Metsähallituksenkin tavoitteena. Luonnonsuojelupiiri esittää myös yhteistä palaveria Metsähallituksen kanssa ja hakkuista pidättäytymistä tutkimusten ajaksi.

 

Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin kevätkokouksessa 21.3.1998

Tuire Laurinolli, varapuheenjohtaja Harri Helin, piirisihteeri

 

Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry, Laukontori 4, 33200 Tampere, puh. (03) 213 13 17, fax (03) 213 13 17


HAKEMISTO