18.2.1998 (Lausunto Länsi-Suomen ympäristökeskukselle)

Kokemäenjoen keskiosan ja Loimijoen tulvansuojeluhankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta

 

Yleistä

Satakunnan luonnonsuojelupiiri on koko pitkän suunnitteluprosessin aikana vastustanut perkaushanketta. Hanke on kallis suunnitteluineen, toteutuksineen ja seurantoineen. Suunnitelma on vanhakantainen ja teknokraattinen.

Kokemäenjokea ja Loimijokea koskevissa suunnitelmissa pitää ottaa huomioon koko vesistön valuma-alue. Samaan aikaan kun puhutaan perkauksesta ja teknokraattisesta rakentamisesta, toisaalla tehdään näiden vesistöjen aluetta koskevia ennallistamissuunnitelmia!

Miksei YVA:ssa esitellä näitä luonnontilan palautushankkeita?

Arviointiohjelma on puutteellinen, se tarkastelee vain yksittäisiä, jo ennalta arvokkaiksi luontokohteiksi tiedettyjä alueita (mikrotaso). YVA:n luontovaikutuksille olisi oleellista makrotason tarkastelu: Jos tulva poistuu kokonaan, mikä on perkauksen tavoite, niin kuinka käy tulvan vuosittain kastelemien rantojen, rantapensaikkojen, rantalehtojen, rantametsien ja rantapeltojen ekosysteemeille.

"Harjoitus-YVA:sta" ennen YVA-lakia ei opittu: silloin tehtyjä (vanhentuneita) selvityksiä tarjotaan "uusissa kansissa".

Perkaushankkeen ympäristömuutokset ovat huomattavia koko jokivarren mitalla ja vaikuttavat laajan alueen eliöstöön. Ydinkysymys on paljonko menetetään luontoarvoja?

MMM pyrkii vaikuttamaan, että Kokemäenjoen rannat eivät olisi Natura 2000 -kohde, mihin ne luontoarvojensa puolesta kuuluisivat. Outoa viranomaisvaikuttamista.

Tulvaongelma on ihmisen toimillaan aiheuttama: "täydellinen" ojitus, kaavavirheet ym. Millään perkausvaihtoehdolla satunnaisten suurtulvien aiheuttamia haittoja ei voida kokonaan poistaa.

Satakunnan luonnonsuojelupiiri vaatii, että YVA:n luontoselvitykset on tehtävä maastotöinä ensi kesänä, ei kirjoituspöydällä seutukaavan (1984) pohjalta kuten tähän asti.

 

Kommentteja arviointiohjelman tekstiin

 

2.2. Suojelualueet sekä valtakunnalliset suojelusuunnitelmat ja ohjelmat

Kohdeluettelosta puuttuu ainakin Putajan (Vuorionsaaren) luonnonsuojelualue.

 

3. Tarkasteltavat vaihtoehdot

Säpilän oikaisu-uoma Oikaisu-uoman ja Ruoppalahden perkausmassoille on osoitettava läjitysalueet ja saastuneiden maamassojen sijoitus selvitettävä. Kanavan ja läjitysalueiden alle jäävän maa-alan hehtaarit ilmoitettava. Harolan puoleisen penkereen maisemahaitat esitettävä.

Loimijoen alaosa I: Pappilankarin perkaus ja Mommolankosken kunnostus Suunnitelluille kaivumassoille on osoitettava läjitysalueet. Pappilankarin suunniteltu perkaus tuhoaa toutaimen tärkeän kutupaikan. Istutukset eivät korvaa elinpaikkojen menetyksiä.

Loimijoen alaosa II: Sallilankosken yläpuolinen perkaus Suunnitelluille kaivumassoille on osoitettava läjitysalueet. Väitteelle "perkaus ei juurikaan lisää alapuolisen vesistön tulvaongelmaa" (s.19) esitettävä perustelut.

Kokemäenjoen keskiosa, Loimijoen alaosa: Nollavaihtoehto Nollavaihtoehdon lisäksi on tarkasteltava 0+ vaihtoehtoa: koko valuma-alueen hydrologian tarkastelu ja siihen liittyen soiden ennallistamisen, metsäojituksen rajoittaminen sekä maatalouden ojitusjärjestelmien kehittämisen mahdollisuudet tulvan vähentäjänä. Vaihtoehtotarkastelussa on selvitettävä maatalouden erityisympäristötuen mahdollistamat laskeutusaltaat ja erilaiset padot, joilla voidaan tulvien huippuja tasata.

 

4 Tarkasteltavat vaikutukset

4.1. Luontovaikutukset

Vedenkorkeudet ja virtaamat: Selvitettävä virtausolosuhteiden ja vedenpinnan laskun aiheuttamat moninaiset muutokset Säpilänniemen kiertävällä jokiosuudella. Vapaa-ajan asuntojen mahdollinen arvonlasku, huomioitava sosiaalisissa vaikutuksissa. Virtausmuutosten vaikutus jääpeitteen muodostumiseen. Talviliikenne saariin on turvattava.

Elinympäristöt ja kasvillisuus Selvitystarve-esitys hyvä, mikäli huomioidaan makrotason tarkastelu. Myös muut, kuin seutukaavassa mainitut lehdot ym. luontokohteet selvitettävä: vaatii laajoja maastotöitä (yksi viikko ei riitä).

Linnusto Selvitystarve on suuri muuallakin kuin Puurijärvellä ja Ruoppalahdella. Merkittäviä vaikutuksia on koko suunnittelualueella, esim. Hanhikosken alue on yksi Loimijoen alueen tärkeimmistä muuttavien lintujen levähdyspaikkoja. Perkaus todennäköisesti kuivaisi tämän tulvakosteikon.

Pohjavesi Säpilänniemen oikaisu-uoma on merkittävin, laajin ja ympäristöä eniten muuttava, pohjavesialueen tuhoava toimenpide perkaushankkeessa. Viranomainen, jonka tärkeimpiin lain määräämiin velvoitteisiin kuuluu pohjavesien valvonta ja suojelu, on suunnittelemasssa hanketta joka tuhoaa arvokkaan pohjavesialueen. Selvitystarve ulotettava myös kanavan etelänpuoleiselle alueelle Ronkankankaalle asti eikä vain pohjoispuolelle.

Raskasmetallit ja niiden kulkeutuminen Ruoppalahden jo tehdyt sedimenttitutkimukset julkaistava, ja tarvittavat lisäselvitykset tehtävä. Ei ole hyväksyttävää, että tutkimustuloksia "pimitetään".

Suojelualueet Kansallispuistolain vastaista suunnittelua Puurijärvelle (edelleen läjitysalueita?). Miksi tutkitaan tulvasuojelun vaikutuksia Puurijärveen kun samalla on käynnissä Puurijärven pinnannostohanke SYKE:ssä?

4.2 Sosiaaliset vaikutukset

Kalastus Loimijoella tulisi tehdä rapututkimuksia, koska alueelle on istutettu rapuja. Myöskin Kokemäenjoen rapukanta pitäisi selvittää.

Matkailu Selvitetettävä haastattelussa myös jokivarren vakinaisen ja vapaa-ajan asujien näkemykset mahdollisesti lisääntyvän vesiliikenteen, veden samentumisen, eroosion ja melun mukanaan tuomiin haittoihin (alueella ei nopeusrajoituksia). Lisääntyvä, suurillakin veneillä tapahtuva liikenne huonontaa joen ja rantojen luonnontilaa, lisää eroosiota ja laittaa pohjasedimentin ja raskasmetallit liikkeelle.

4.5. Vaikutusalueen rajaus

Pohjavesialueen tuhoutuminen ja pohjaveden alenemisen vaikutusalueen laajuus tutkittava.

Taulukko 2. s.31 Vaikutuksia eri vaihtoehdoissa tarkennettava ja täydennettävä. Esim. pengervaihtoehdossa toutaimelle aiheutuu haittaa veden samentumisesta.

4.9. Liittyminen muihin hankkeisiin Kolsin voimalaitoksen padotuskorkeuden nostamisella olisi huomattavat vaikutukset Kokemäen alueella. Suunnitelma tuo merkittäviä muutoksia joelle ja rannoille. Olisi suotavaa, että asiasta saataisiin jo tässä vaiheessa tietoja.

 

Satakunnan luonnonsuojelupiiri ry.

Maija T. Lammi, piirisihteeri

Satakunnan luonnonsuojelupiiri, Otavankatu 11, 28100 PORI. Puh ja fax (02) 6326 163


HAKEMISTO