Gasum Oy:lle 3.2.1998 klo 14
Gasum Oy:n kaasuputkilinjaus Sipoon ja Vantaan kuntien alueella on luonnonsuojeluväen mielestä ympäristön kannalta lähes pahin mahdollinen.
Suunnitellulle kaasuputkelle on tehtävä linjausvaihtoehto, jolla vältetään kokonaan Hindsbyn metsäalueelle ja Natura 2000 -suojelusuunnitelmille haitalliset vaikutukset. Samoin valtakunnalliseen kallionsuojeluohjelmaan sisältyvät alueet tulee jättää rauhaan.
Gasum Oy ei ole huomioinut tässä hankkeessa ympäristötekijöitä näyttävästi esittämänsä "ympäristöystävällisen imagon" mukaisesti. Mielestämme myös yrityksille on etua siitä, että ne ottavat todella huomioon luontoarvot ja luonnossa liikkuvien tarpeet. Yrityksillä on aina vastuu sekä nykyisille että tulevalle sukupolville tekemistään päätöksistä.
Hindsbyn metsäalue on merkittävä yhtenäinen metsä- ja virkistysalue pääkaupunkiseudun itäpuolella. Suurelle joukolle ihmisiä se on korvaamaton, koska jo kahdeksankymmenen vuoden ajan alueen metsät ovat saaneet kehittyä luonnonmukaiseen suuntaan. Lähivuosikymmeninä sen arvo moninkertaistuu jo pirstoutuneella Uudellamaalla.
Putkihankkeesta tehty ympäristöselvitys on mielestämme hyvin puutteellinen ja pinnallinen. Kysymykset, joihin se ei anna vastausta:
Miten Gasum Oy on tarkistanut, etteivät veden luontaiset virtaukset muutu ratkaisevasti putken rakentamisen seurauksena ja mitä tapahtuu kosteikkoalueilla?
Miten aiotaan kiinnittää erityistä huomiota suojelu- ja pohjavesialueilla rakentamiseen ja viimeistelyyn?
Miten maiseman hoito käytännössä toteutetaan?
Mihin kaivauksissa tuleva louhe aiotaan läjittää?
Miten Gasum Oy aikoo tulevaisuudessa turvata ympäristön ja luonnon hyvinvoinnin ja taata myös kansalaisten virkistyksen ja oikeudet?
Onko yhtiö tutkinut muita ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja?
Espoossa 3.2.1998
Sipoon Luonnonsuojelijat ry
Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ry
LISÄTIEDOT: Christell Åström, puh. (09) 434 9331, fax (09) 434 9352