Nuukuusviikolla 21.4.1998

Oulun jätehuolto, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus sekä kansalaisjärjestöt, Oulun kestävän kehityksen seura, Oulun luonnonsuojeluyhdistys, Pohjois-Pohjanmaan Marttapiiriliitto ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ovat koonneet Marttalaan, Kajaaninkatu 36 Nuukuusviikon näyttelyn. Näyttely on avoinna tiistaista torstaihin klo 10-17. Joka päivä paikalla on myös neuvoja antamassa tietoa kompostoinnista ja ympäristöystävällisen ja vähäjätteisen tilaisuuden järjestämisestä sekä vinkkejä jätteiden välttämisestä.

Mainitut kansalaisjärjestöt luovuttivat tiistaina 21.4. klo 10 näyttelyn avajaisissa kaupunginhallituksen jäsenelle, Leena Kuhalle aloitteen vähäjätteisten tilaisuuksien kehittämisestä. Aloite on esillä Marttalassa näyttelyn ajan näyttelyyn tutustujien allekirjoitettavaksi.

 

Aloite: Oulun kaupunginhallitukselle!

Kaupungin tiloissa ja alueella järjestettävistä tilaisuuksista suunnitelmallisen vähäjätteisiä

Jätelain 4. pykälän mukaan kaikessa toiminnassa on huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja ettei jätteestä aiheudu merkityksellistä haittaa tai vaikeutta jätehuollon järjestämiselle eikä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Viranomaisen tulee erityisesti omassa toiminnassaan edistää edellä mainittujen periaatteiden toteutumista.

Jätelain ensisijaista yleistä huolehtimisvelvollisuutta voidaan edistää kattavalla neuvonnalla ja tiedotuksella, toimimalla itse esimerkkinä sekä tarjoamalla kuntalaisille mahdollisuuksia toimia jätteiden syntyä ehkäisten.

Oulu on allekirjoittaessaan Aalborgin asiakirjan sitoutunut muutokseen kestävän kehityksen toteutumiseksi.

Me allekirjoittaneet järjestöt sekä vuoden 1998 Nuukuus-viikon näyttelyyn tutustujat esitämme Oulun kaupunginhallitukselle, että kaupunki edistää kestävää materiaalitaloutta kehittämällä kaupungin tiloissa ja alueella järjestettävistä tilaisuuksista vähäjätteisiä.

Oulu on vilkas messukaupunki. Kaupungin kävelykeskusta, Rotuaari on tunnettu monista tapahtumistaan ja torin seutua ollaan parhaillaan elävöittämässä. Suunnitelmallisen vähäjätteisyyden kehittämiseksi pyydämme, että kaupunki valitsee vuosittain tilaisuuden, jonka järjestäjiltä edellytetään sitoutumista vähäjätteisen tilaisuuden järjestämiseen.

Vuoden 1998 vähäjätteiseksi tapahtumaksi ehdotamme valkosipuliyötä. Kehotamme kaupunkia julistamaan tapahtuman osanottajille kilpailun syötävien maistiaisalustojen kehittämisestä kertakäyttöastioiden vaihtoehdoksi ja palkitsemaan parhaat toimivat ideat kestävän materiaalitalouden periaatteita noudattaen.

LISÄTIEDOT: aluesihteeri Merja Ylönen, luonnonsuojelukeskus, puh. 3115 828.¨


HAKEMISTO