11.9.1998
Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin luonnonsuojelupiiri korostaa kommenteissaan Urho Kekkosen kansallispuiston runkosuunnitelmasta sitä, että puiston hoidon ja käytön suunnittelulla huolehditaan siitä, ettei luonnonsuojelutavoite vaarannu.
Nyt päättyvällä suunnitelmakaudella painopiste on ollut palvelurakenteissa ja muussa perusvarustuksessa. Luonnonsuojelupiiri pitää hyvänä, että seuraavalla suunnitelmakaudella keskitytään perusselvityksiin ja seurantamenetelmien kehittämiseen puiston luonnonsuojelun tavoitteiden toteuttamiseksi.
Luonnonsuojelun tavoitteista erityisen maininnan ansaitseen rajoitettujen luonnonkulojen salliminen jatkossa. Nykytietämyksen mukaan metsissä palaa liian vähän.
Lapin luonnonsuojelupiirin mielestä tavoitteeksi tulisi kirjata suojelualueluokituksen nosto eli nykyisestä maisemansuojelualueesta kansallispuistoksi. Luonnonsuojelupiirin käsityksen mukaan luokituksen nosto on mahdollista asettamatta uusia merkittäviä rajoituksia paikallisen väestön oikeuksille puistossa.
Luonnonsuojelupiiri pitää hyvänä, että suunnitelmassa otetaan maaston kuluminen (retkeilijät, maastoliikenne) vakavasti huomioon. Tieurat ovat ongelma, toivottavasti tavoite tieurien mahdollisimman vähäisestä määrästä saadaan toteutetuksi.
Puiston palveluvarustus ja reitistö ovat riittävät. Kaikille avoimien, ilmaisten autiotupien määrä ei saa vähetä. Erämaapuhelimia tarvitaan tulevaisuudessakin, mutta uusia gsm- ja NMT-tukiasemia ei pidä rakentaa. Luonnonsuojelupiiri soisi kansallispuistoon edes pienen kännykkävapaan alueen.
Kestävän matkailun strategia on tarpeellinen, sillä Urho Kekkosen kansallispuistoa ei ole perustettu matkailutuotteeksi tai sellaisen osaksi.
LISÄTIEDOT: aluepäällikkö Tuula Leskelä, puh. (016) 311 550.