21.7.1998

Soutaen Suur-Saimaan kansallispuiston puolesta

Suomen luonnonsuojeluliiton 60-vuotisjuhlavuoden kirkkovenesoutujen osana Lappeenrannasta tiistaina 21.7. l198 lähtenyt Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin venekunta soutaa Suur-Saimaan kansallispuiston puolesta.

Lähtötilaisuudessa saattajana ollut Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön puheenjohtaja Hannu Äikäs kertoi Suur-Saimaan kansallispuistohankkeen seuraavan Itäisen Suomenlahden kansallispuiston mallia, jossa alueen luonnonsuojelu ja virkistyskäyttö kohtaavat, kuitenkin Saimaan omalaatuisuutta korostaen. Virkistysaluesäätiö toimii yhteistyössä Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiirin kanssa kansallispuiston hyväksi ja sen omistama maa muodostaisi osan kansallispuiston alueesta.

Soudulla mukana oleva kansanedustaja, eduskunnan ympäristövalio-kunnan puheenjohtaja Pentti Tiusanen on vienyt ajatusta Suur-Saimaan kansallispuistosta eteenpäin eduskunnassa hyvin tuloksin, lakialoite kansallispuistosta jätetään ensi syksynä. Tiusanen korostaakin uutta aktiivisuutta asiassa.

Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Timo Helle on myös mukana soudulla. Hän sanoo kansallispuiston olevan pitkän tähtäyksen hanke. Kaavaillulla alueellahan on n. 120 yksityistä mökkiä, joiden maa-alueet liitettäisiin kansallispuistoon vasta omistajan niin halutessa. Lunastukset maksaisi näillä näkymin valtio, mutta Helle mainitsee myös EU-rahoituksen olevan mahdollista tulevaisuudessa.

Soudulla mukana oleva Lappeenrannan seudun luonnonsuojeluyhdis-tyksen puheenjohtaja Raija Aura puhui Suur-Saimaan kansallispuisto-hankkeen kantavasta ajatuksesta, jonka mukaan Saimaan alueen kauneus pitäisi turvata kaikille, niin jokamiehelle kuin joka eliöllekin.

 

Tapaaminen Ruokolahdella

Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistys järjestää soutajille tapaamisen Ruokolahden ja Puumalan kuntien edustajien kanssa ensimmäisessä yöpymispaikassaan Ruokolahden Huuhaanrannassa tiistaina 21.7. klo 20.00. Tällöin luonnonsuojelupiiri jättää vetoomuksen Ruokolahden ja Puumalan kunnille, jotta niissä alettaisiin tutustua ja harkita kansallispuiston tuomia monipuolisia etuja. [Vetoomus oli liitteenä!]

 

Taustaa

Suomen luonnonsuojeluliiton 60-vuotisjuhlavuoden merkeissä Saimaan eri puolilta soudetaan Savonlinnan yhteiseen tapaamiseen. Soutujen teemana on elämäntapa ja luonto. Järjestäjinä ovat Itä-Suomen luonnonsuojelupiirit. Venekuntia on liikkeellä kaikkiaan viisi ja joukko huoltoveneitä. Lähtöpaikat Lappeenrannan lisäksi ovat Mikkeli, Iisalmi, Joensuu/Rääkkylä ja Savonlinna.

 

LISÄTIETOJA:

- Vesa Tanskanen ja Leo Rautio, puh. 050-586 1945 (soutukännykkä)

- Kimmo Tiilikainen, puh. (05) 434 7177


HAKEMISTO