1.12.1998
Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirit ovat kirjelmöineet Lapin ympäristökeskukselle, että se vaatisi Vapo Oy:tä tekemään Luova-aavan turvetuotantohankkeesta lainmukaisen ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA). Lisäksi järjestöt esittävät, että ympäristökeskus edellyttää vesioikeudellisen luvan hakemista. Ympäristökeskuksen on huolehdittava myös siitä, että ympäristövaikutusten arviointimenettelyn ja mahdollisen vesioikeudellisen prosessin aikana Luola-aavan valmistelua tuotannon aloittamista varten ei jatketa.
Luola-aapa sijaitsee Simon kunnan kaakkoislaidalla, Oulun ja Lapin läänien rajan tuntumassa. Suon pinta-ala on 208 hehtaaria. Suolle on kaivettu navero-ojat. Lapin vesipiiri on kaivanut suon kuivatusojan 1980-luvun alussa. Vapo Oy on aloittamassa alueen valmistelua tuotantokuntoon.
Simojoen valuma-alueella sijaitsevaa Luola-aapaa on aikoinaan yritetty kuivattaa ohjaamalla kuivatusvedet Kuivajoen vesistön suuntaan. Kuivatus on luontaisen kaltevuuden puuttuessa toteutettu osin kaivamalla kivennäismaihin suuria leikkauksia. Pehmeimpien rimpinevojen kohdalla kaivetut ojat ovat painuneet umpeen. Virhettä on yritetty korjata kiertämällä ongelmakohdat uudella kaivuu-uralla.
Kuivatusjärjestelyjen lopputuloksena on maisemaa tökerösti halkova ja heikosti toimiva kuivatuskanava. Turvetuotantoalaksi aiotun osan sijasta kanava kuivattaa laajasti väylää ympäröivää muutoin luonnontilaista suoaluetta. Kanava on myös kulkueste alueella liikkuville marjastajille ja kalastajille.
Kuivajoki on mukana Suomen ehdotuksessa Itämeren elvytettäviksi lohijoiksi. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen selvityksen mukaan rehevöityneen Kuivajoen ravinnekuormitusta tulee vähentää. Uutta turvetuotantoa Kuivajoen valuma-alueella tulee sallia vasta, kun entistä tuotantoalaa poistuu käytöstä. Alueella ei kuitenkaan ole lähivuosina käytöstä poisjääviä turvetuotantokenttiä.
Luonnonsuojelupiirit muistuttavat ympäristökeskusta, että vesiylioikeus on myös päättänyt, että Vapo Oy:n on haettava Kuivajoen valuma-alueen turvetuotantoalueilta tulevien vesien johtamiseen vesistöön oikeuttava tuotantoaluekohtanen lupa siinä tapauksessa, että yhtiö ryhtyy tuotantotoimenpiteisiin. Tällaisiksi toimenpiteiksi katsotaan tuotantoalueiden nykytilaa muuttavat kaikki kunnostus- ja ojitustyöt sekä varsinainen turpeen nosto.
Ympäristövaikutusten arviointi on tarpeellinen, vaikka tuotantokentän vedet johdettaisiin Simojoen suuntaan. Simojoen vedenlaatu on tätä nykyä lähellä sitä tilaa, jossa lohen lisääntyminen ei enää tuota tulosta. Jokea ehdotetaan myös osaksi Suomen Natura-verkostoa, mikä edellyttää joen vedenlaatuun vaikuttavien hankkeiden huolellista ja asiallista selvittämistä. Maasto on myös Simojoen suuntaan Luola-aavan läheisyydessä melko tasaista. Suon kuivattaminen edellyttää suuria kanavia.
LISÄTIEDOT:
aluepäällikkö Merja Ylönen, Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri, puh. (08) 378 443
aluepäällikkö Tuula Leskelä, Lapin luonnonsuojelupiiri, puh. (016) 311 550.