24.11.19988
Lapin ympäristökeskus, PL 8060, 96101 Rovaniemi
Suomen luonnonsuojeluliiton Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirit esittävät, että Lapin ympäristökeskus vaatii Vapo Oy:tä tekemään Luola-aavan turvetuotantohankkeesta ympäristövaikutusten arviointilain mukaisen ympäristö-vaikutusten arvioinnin. Lisäksi allekirjoittaneet järjestöt esittävät, että ympäristö-keskus edellyttää turvetuottajalta (Vapo) vesioikeudellisen luvan hakemista. Ympäristökeskuksen on huolehdittava siitä, että ympäristövaikutusten arviointi-menettelyn ja mahdollisen vesioikeudellisen prosessin aikana tuottaja ei jatka Luola-aavan valmistelua tuotannon aloittamista varten.
Suon nykytila
Luola-aapa sijaitsee Simon kunnan kaakkoislaidalla, Oulun ja Lapin läänien rajan tuntumassa. Suon pinta-ala on 208 hehtaaria. Suolle on kaivettu navero-ojat. Lapin vesipiiri on kaivanut suon kuivatusojan 1980-luvun alussa. Vapo Oy on aloittamassa alueen valmistelua tuotantokuntoon.
Ympäristövaikutusten arvioinnin ja vesioikeuskäsittelyn perusteet
Simojoen valuma-alueella sijaitsevaa Luola-aavan suunniteltua tuotantoaluetta on aikoinaan yritetty kuivattaa ohjaamalla kuivatusvedet Kuivajoen vesistön suuntaan. Kuivatus on luontaisen kaltevuuden puuttuessa toteutettu osin kaivamalla kivennäis-maihin suuria leikkauksia. Pehmeimpien rimpinevojen kohdalla kaivetut ojat ovat painuneet umpeen. Virhettä on yritetty korjata kiertämällä ongelmakohdat uudella kaivuu-uralla.
Kuivatusjärjestelyjen lopputuloksena on maisemaa tökerösti halkova ja heikosti toimiva kuivatuskanava. Turvetuotantoalaksi aiotun osan sijasta kanava kuivattaa laajasti väylää ympäröivää muutoin luonnontilaista suoaluetta sekä pienentää Luolajärven valuma-aluetta karttatarkastelun mukaan toistasataa hehtaaria.
Kanava on myös kulkueste alueella liikkuville marjastajille ja kalastajille.
Kuivajoki on mukana Suomen ehdotuksessa Itämeren elvytettäviksi lohijoiksi. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen 17.9.1998 päivätyn selvityksen mukaan rehevöityneen Kuivajoen ravinnekuormitusta tulee vähentää. Uutta turvetuotantoa Kuivajoen valuma-alueella tulee sallia vasta, kun entistä tuotantoalaa poistuu käytöstä. Alueella ei kuitenkaan ole lähivuosina käytöstä poisjääviä turvetuotantokenttiä.
Vesiylioikeus on myös päättänyt (nro 174/1995, Dnro 1995/117), että Vapo Oy:n on haettava Kuivajoen valuma-alueen turvetuotantoalueilta tulevien vesien johtamiseen vesistöön oikeuttava tuotantoaluekohtainen lupa siinä tapauksessa, että yhtiö ryhtyy turvetuotantotoimenpiteisiin. Tällaisiksi toimenpiteiksi katsotaan tuotantoalueiden nyky-tilaa muuttavat kaikki kunnostus- ja ojitustyöt sekä varsinainen turpeen nosto. Vesiylioikeuden päätös koskee Luola-aapaa siten, että vesioikeudellinen lupa on tarpeen, mikäli suota ruvetaan nykytilaa enemmän kuivattamaan ja kunnostamaan turvetuotantoa varten tai siltä ryhdytään nostamaan kuivaturvetta.
Ympäristövaikutusten ja vesioikeudellisen luvan saannin arviointi on tarpeellinen, vaikka tuotantokentän jätevedet johdettaisiin Simojoen suuntaan. Simojoen vedenlaatu on tätä nykyä lähellä sitä tilaa, jossa lohen lisääntyminen ei enää tuota tulosta. Jokea ehdotetaan myös osaksi Suomen Natura-verkostoa, mikä edellyttää joen vedenlaatuun vaikuttavien hankkeiden huolellista ja asiallista selvittämistä ja luvanvaraisuutta. Maasto on Simojoenkin suuntaan Luola-aavan läheisyydessä melko tasaista. Suon kuivattaminen edellyttää suuria kanavia, minkä seurauksena myös tuotantokentän ulkopuolinen, luonnontilainen suo kuivuu ja alueen vesistöt kuormittuvat entisestään.
Vesioikeus keskittyy lupaa harkitessaan puhtaasti hankkeen vesistövaikutusten arviointiin. Luola-aavan suunnitellun turvetuotannon moninaisten ympäristövaikutusten selvittämiseksi hankkeeseen on vesisoikeusprosessin lisäksi sovellettava ympäristö-vaikutusten arviointimenettelyä. Ympäristövaikutusten arviointilain uudistetun sisällön mukaan turvetuotantoon sovelletaan arviointimenettelyä ympäristövaikutusten arviointi-menettelystä annetun lain nojalla, kun turvetuotantoon suunnitellun yhtenäiseksi katsot-tavan alueen pinta-ala on yli 150 hehtaaria. Luola-aavan suunniteltu turvetuotantohanke täyttää lain edellytykset.
Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiiri ry
Mauri Huhtala, puheenjohtaja ja Merja Ylönen, aluepäällikkö
Lapin luonnonsuojelupiiri ry
Pekka Kerkelä, puheenjohtaja ja Tuula Leskelä, aluepäällikkö
LIITTEET:
Kuva 1.: Ylemmän lietteenkeräysaltaan tienoota; sulan maan aikana kaivinkoneilla ei pääse altaan lähellekään. Miten tällainen allas puhdistetaan?
Kuva 2.: Vetiseen rimpinevaan kaivettu toinen lietteenkeräysallas on luhistunut umpeen ja vedelle on täytynyt kaivaa kiertotie lähempää kivennaismaita. Taustalla näkyvät moreenisaarekkeet, joiden kohdalla on jouduttu tekemään valtavia maaleikkauksia edes jonkinlaisen laskun aikaansaamiseksi (kuva 3.).
KARTTAKOPIOT: Luola-aavan turvetuotantoalueen kuivatus (1:100 000) ja kuivatusjärjestelyt (3 sivua).
TIEDOKSI: Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus