22.12.1998

Kesko Oyj:n Äimäraution hypermarket -hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Oulun kaupungissa on tätä nykyä tarkasteltavana olevan hankkeen kaltaista myymäläalaa noin 50 000 kerrosalaneliötä ja eri vaiheisen suunnittelun asteella on peräti 70 000 kerrosalaneliötä uutta kaupan alaa. Kaikkien osapuolten kannalta olisi järkevää ja hyödyllistä voida soveltaa yvamenettelyä kaupan ''rakennemuutoksen'' ympäristövaikutusten selvittämiseen. Mutta lain mukainen ympäristövaikutusten arviointi on hankekohtainen ja siitä vastaavan vastuulla oleva prosessi. Keskon hypermarket -hanketta koskeva yvamenettely hyvin tehtynä voi kuitenkin antaa tietoa, joka on laajemminkin käytettävissä kaupan rakenteiden muutosta arvioitaessa Oulussa ja muissa Suomen kunnissa.

Luonnonsuojelupiiri ehdottaa arviointiohjelmassa mainittujen kahden vaihtoehdon - hankkeen jättäminen toteuttamatta ja hankkeesta vastaavan suunnitelman mukainen toteuttaminen - lisäksi selvitettäväksi kolmatta ns. 'Lähikauppa' -vaihtoehtoa, jossa kaupungin eteläosan kaupankäynti ei rakennu suuryksikön varaan. Lähikauppa-vaihtoehdossa päivittäistavarakaupan palveluiden saatavuutta kehitettäisiin sillä periaatteella, että kauppa sijaitsee asutuksen keskellä, kaupassa asioiville pääosin kävelymatkan päässä. Erikoiskaupan palvelut haettaisiin ydinkeskustasta ja osin myös osakeskustoista, joiden kehittymiseen palveluiden sijoittaminen vaikuttaa. Selvitettävien vaihtoehtojen monipuolistamista korostaa arviointiohjelmassa esitetty oletus, että K-hypermarket muuttaisi erityisesti keskustan asukkaiden oloja ja keskustan muita toimintoja. Kuitenkin Oulusta etelään, vanhan 4-tien molemmin puolin on rakennettu ja parhaillaan rakennetaan uutta asutusta. Voisi myös olettaa, että K-hypermarketin asiakkaat tulevatkin näiltä uusilta asuntoalueilta Kaakkuria myöten ja erikoistavarakaupan sijaan ensisijainen tarve on hankkia päivittäistavaroita. Tällöin kaupan sijoittumisen liikenne- ja sosiaalisten vaikutusten vertailu Äimäraution ja lähempänä asutusta sijaitsevan sijoituspaikan välillä olisi oleellista.

Luonnonsujelupiiri ehdottaa myös lisäselvityksiä suurmyymälähallin ja toisaalta pienten erillisten myymälöiden sisätilan ympäristövaikutuksista. Ne ovat sekä asiakkaille että työntekijöille jokapäiväisiä ympäristötekijöitä. Esimerkiksi melu-tasossa voi olla merkittäviä viihtyvyyteen ja terveellisyyteen vaikuttavia eroja. Yli-päänsä ostoskäyttäytymiseen vaikuttavat muutkin seikat kuin henkilöauton omistajuus.

Hanketta pitäisi tarkastella myös kestävän kehityksen kannalta: miten paljon enemmän kuluu tai säästyy eri vaihtoehdoissa esimerkiksi energiaa ja mikä vaikutus hankkeella on erilaisen materian tuotantoon, kuljetukseen ja kulutukseen. Oulun kaupungin kestävän kehityksen politiikan mukaan kaupungin maankäytön tavoitteina on muun muassa sijoittaa liikennettä aiheuttavia toimintoja suunnitelmallisesti kaupunki-rakenteeseen ja kiinnittää erityistä huomiota päivittäistavarakaupan sijoittamiseen. Tarkastelu on aiheellinen siksikin, kun kaupan rakennemuutoksen puristuksessa kaupungin tavanomainen keino ohjata kehitystä eli kaavoitus ei tunnu toimivan tarkoitetulla tavalla. Missään tapauksessa kaupan rakennemuutoksen ei tule tapahtua poikkeuslupien varassa.

 

LISÄTIEDOT: aluepäällikkö Merja Ylönen. Huom! uusi puhelinnumeromme on 378 443.

Voit lukea lausunto kokonaisuudessaan!


HAKEMISTO