10.11.1998 Lausunto Pirkanmaan ympäristökeskukselle
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri vastustaa suunniteltua moottoritiehanketta kokonaisuudessaan. Toteamme tässä vaiheessa esitetystä arviointiohjelmasta luonnonsuojelun näkökulmasta seuraavaa:
Arviointiohjelmasta ei käy esim. ilmi, millaisia vaikutuksia tiellä olisi Myllypuron varrella sijaitsevaan, Natura 2000 lehtojensuojelualueeseen. Arviointiohjelman laatija lähtee olettamuksesta, että alue olisi vain kasvistollisesti arvokas. Sen arvo lehtona perustuu myös alueen kokonaisarvoon eläimistö mukaan lukien. Tässä suhteessa moottoritiehanke uhkaisi kohteen arvoa lehtojensuojelualueena oleellisesti.
Tähänastisessa selvittelyssä on täysin sivuutettu Juhansuon ja Soppeenmäen välillä tien molemmin puolin olevat arvokkaat vanhan metsän alueet. Ensimmäinen metsä alkaa tien länsipuolella Juhansuon pohjoispuolelta jatkuen lähes yhtenäisenä Pihjalistonkorpeen. Toinen vanhan metsän alue on tien itäpuolella mainitun korven ja Pohjajärven välissä ensinmainittua hieman pohjoisempana. Kolmantena on tämän alueen eteläpuolella asfalttiaseman takana vanha, tosin harvennettu haapametsä.
Käytössämme on ollut alustavaa tietoa alueen linnustosta, joista suojelun kannalta tärkeimpinä on mainittava pohjantikka, varpuspöllö, huuhkaja, mehiläishaukka, pähkinähakki, kanahaukka sekä tyypilliset metsäkanalinnut ja ilmeisesti myös pikkusieppo.
Näiden lintujen esiintyminen on huuhkajaa lukuunottamatta keskittynyt alueen vanhoihin metsiin, joita uudet tiehankkeet sekä välittömästi pienentäisivät että myös häiriön kautta heikentäisivät.
Vaikka Nokian puolella ns. Kankaantaan teollisuusalue laajenisi, ei se mielestämme edellytä, että alueen metsiä tulisi tälläkään perusteella enemmälti pirstoa. Suunniteltu liittymä on siten erityisen haitallinen.
Kun metsäalueet rajoittuvat osaksi Pinsiönkankaaseen, on syytä olettaa, että niillä on lintujen lisäksi myös erityistä kasvilajistoa ja lukuisia harvinaisia hyönteisiä. Näin ollen voidaan kaikkiaan epäillä, että hankkeen kokonaisvaikutukset, vaikkakin olemassaolevaa tielinjausta noudattamaan pyrkien, olisivat luonnon ja erityisesti eläimistön kannalta varsin raskaat.
Tässä suhteessa on erityisen ikävää, että pidetään edelleen kiinni moottoritievaihtoehdosta ja vieläpä siten, että itäpuolelle tulisi uusi rinnakkaistie, joka merkitsisi nykyisen tien itäpuolisten luonnonarvojen tuhoutumista.
Edelläkerrotun vuoksi katsomme, että metsäalueiden suojeluarvot tulee huolellisesti ja kattavasti selvittää käyttäen hyväksi em. eliöryhmien eri asiantuntijoita ennen muita jatkotoimenpiteitä.
Tampereella 10.11.1998
Helena Pesonen, puheenjohtaja Harri Helin, piirisihteeri
LISÄTIEDOT: Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry, Laukontori 4, 33200 Tampere, puh. 213 13 17, fax 213 10 17, email: helin@sll.fi