8.6.1998
Tampereen Pyhäjärvellä järjestetään 13.-14.6.1998 F1-veneiden MM-osakilpailu. Moottorivenekisat aiheuttavat valtaisan määrän melua, joka vettä pitkin leviää laajalle alueelle. Melu paitsi haittaa ihmisiä, voi lintujen parhaana pesimäkautena vaikuttaa vesilintujen pesintöjen epäonnistumiseen.
F1 Powerboat kilpailut myös markkinoivat vääränlaista konevoimaan ja suuriin tehoihin perustuvaa vesilläliikkumista. Tapahtuman ympäristövaikutukset eivät jää kahteen päivään vaan leviävät kymmenille järville useiksi vuosiksi. Kaksipäiväisen tapahtuman seurauksena erilaisten motoroitujen vesivempaimien, kuten vesiskoottereiden myynti kasvaa. Pienten järvien kaakkurit ja isompien järvien kuikat tulevat vuosikausia kärsimään moottoreiden melusta ja hyökyaalloista teini-ikäisten patuleppälöiden "harjoitellessa" vesilläliikkumista.
Lieveilmiöihin kuuluu myös Pyynikin luonnonsuojelualueen maaston kuluminen ja roskaantuminen ihmisten tungeksiessa maksuttomien paikkojen toivossa pitkin poikin Pyynikkiä. Vaikka aluetta yritetäänkin aidata, ilman tehokasta vartiointia "vapaalippulaiset" kuluttavat jo nyt eroosion paljastamia puunjuuria sekä vahingoittavat istutettuja puuntaimia.
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry:llä ei sitävastoin ole mitään Leningrad Cowboysien konserttia ja Kummeli-spektaakkelia vastaan. Molemmat tilaisuudet on keskitetty pienelle, rajatulle alueelle. Näin haitatkin saadaan minimoitua ja jätehuolto sekä jätteen synnyn EHKÄISY hoidettua ympäristönsuojelun kärkikaupunki Tampereen maineen vaatimalla tavalla.
F1-kilpailujen järjestäjät ovat varmaan itsekin huomanneet tapahtumansa ohuuden ja järjestäneet venekisan yhteyteen näitä oheistapahtumia. Venekisan voisikin jättää kokonaan ajamatta ja toteuttaa muun osan ohjelmaa, josta saattaisi kehittyä jokavuotinen koko perheen tapahtuma.
LISÄTIEDOT: Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, aluepäällikkö Harri Helin, puh. (03) 213 13 17
HAKEMISTO