14.11.1997 Vuosikokousjulkilausuma
Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri ry on seurannut kiinnostuneena uusien tuulien esiintuloa metsäkeskustelussa. Luonnonsuojelupiirin mielestä keskutelun hyvistä piirteistä huolimatta syytä on edelleen myös huoleen.
Suomi on saanut tämän vuoden alusta uuden edistyksellisen metsälain, jossa aivan uutena säädöksenä on metsien monimuotoisuuden säilyttäminen talousmetsissä. Metsäkeskukset, mukana myös Etelä-Savon metsäkeskus, valmistelevat lain edellyttämiä maakunnallisia tavoiteohjelmia ja metsähallitus tahollaan on alkanut käyttää metsäsuunnittelussaan nk. alue-ekologista osallistavaa suunnittelua. Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri on pannut ilolla merkille, että useat tahot ovat mieltäneet metsien monimuotoisuuden välttämättämyyden myös talousmetsissä.
Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri on kuitenkin huolissaan siitä, miten laissa, ohjelmissa ja suunnitelmissa esiintuodut metsien monimuotoisuutta lisäävät keinot saadaan toteutettua käytännössä. Se, mitä metsissä jatkossa tapahtuu, on viime kädessä metsänomistajien ja metsäammattilaisten käsissä. Monimuotoisuusasiat ovat kuitenkin perinteisille metsien miehille vielä kovin vieraita. Lisäksi paineet metsien tehokkaaseen puuntuotantoon ovat kovat. Suomen talous on nousussa ja metsäteollisuus iloitsee tuotannon kasvusta. Metsätalouden puolella on ymmärrettävä se, että metsien monimuotoisuuden vaaliminen ei ole mikään marginaali-ilmiö, jota tehdään silloin, kun muu metsien tarve antaa siihen myöten. Metsien monimuotoisuudesta on muistettava pitää huoli myös kiihkeän talouskasvun aikana. Se on myös metsätalouden ja -teollisuuden etu pitkällä tähtäyksellä.
Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri on myös huolissaan eteläisen Suomen metsien suojelusta. Metsien suojelun painopiste on Pohjois-Suomessa, mutta sillä ei suojella täkäläisiä metsiä. Etelä-Savon metsiensuojelualueet ovat mitättömän pieniä sirpaleita ja ne ovat hajallaan. Vanhoja metsiä on vain nimeksi. Lisääntyvät metsäautotiet pirstovat metsäalueita entisestään. Eteläisen Suomen metsien suojelussa on otettava uusia keinoja käyttöön, esim. metsäalueita on jätettävä ennallistumaan tai ennallistettava aktiivisesti siten että ne tukevat olemassa olevia suojelualueita.
Kangasniemellä 14.11.1997
Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri ry: puolesta
Stephen Condit, puheenjohtaja Antti Riikonen, sihteeri