Turku 19.2.1997
Särkisalon kunta on laatimassa vahvistettavaksi tarkoitettua ranta-alueiden osayleiskaavaa kaikille kunnan rannoille lukuunottamatta Petun saarta. Kaavassa on uusia rakennuspaikkoja osoitettu rannalle 302 ja taustamaastoon lisäksi 165. Kannanotto perustuu 10.1.1997 päivättyyn kaavaluonnokseen.
Särkisalo on luonnoltaan ja maisemaltaan huomattavan arvokas. Vaikka Särkisalon eläimistöä ja kasvistoa ei tunnetakaan riittävän hyvin, on alueen arvo kiistaton. Kulttuurimaisemat, erämaiset rannat ja metsät ja monet tunnetut luontokohteet, kuten kallioalueet, kalkkikuopat, lintujärvet- ja lahdet ovat kunnan vahvuuksia. Kunnalla on vastuu ja velvollisuus alueensa luonnonarvoista ja siitä, että rannoille jätetään riittävästi rakentamatonta rantaa. Kaava ei edistä näiden ominaispiirteiden säilymistä.
Kaavan valmistelussa ovat luonto-, rakennuskanta- ja ympäristöselvitykset tehty puutteellisesti. Selvitystyöt tulisi tehdä ammattimaisesti maastossa ja voisi tapahtua esimerkiksi alueellisen ympäristökeskuksen ohjauksessa ja valvonnassa.
Kaavaa laadittaessa ei ole lisäksi riittävästi selvitetty tai huomioitu lakisääteisiä kestävän kehityksen periaattetta, uuden luonnonsuojelulain ja rakennuslain muutoksen mukanaan tuomia velvoitteita eikä Natura 2000 -sääntöjä.
Vahvistetun seutukaavan mitoituksia ei voida pitää kaavan lähtökohtina, koska ne ovat uuden rakennuslain myötä vanhentuneet. Tämän vuoksi Niksaaren ja Utö-Söderbyn alueiden mitoitus tulisi muuttaa II -luokasta III -luokkaan.
Luonnonsuojelupiirin mielestä Särkisalossa ja muissa saaristokunnissa tulisi selvittää mitä rannoille on todellisuudessa tapahtunut vuoden 1969 jälkeen, jolloin rantojen kaavoitus aloitettiin. Lomarakentaminen uhkaa sulkea viimeisetkin yhtenäiset ja rakentamattomat rannat ja siten estää yleisen virkistyskäytön. Liiallinen rantojen rakentaminen vähentää saaristokuntien arvoa virkistävinä lomakohteina, mikä ei ole paikallisen väestön tai lomanviettäjien edun mukaista.
LISÄTIEDOT: Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri ry, Martinkatu 5, 20810 Turku. Puh. (02) 2355 255, fax (02) 2355 244, e-mail: turku@sll.fi