8.3.1997
Suomeen on pitkän odotuksen jälkeen saatu uudet metsä- ja luonnonsuojelulait. Lait astuivat voimaan vuoden alussa. Vaikka lait eivät luonnonsuojelun näkökulmasta ole täydellisiä, ovat ne kuitenkin selvä edistysaskel. Tiedottaminen laeista on vielä ollut varsin hajanaista, osin yksipuolistakin. Lakeja säädettäessä on otettu huomioon paitsi luonnonsuojelun lähtökohdat, myös maanomistajien etujen turvaaminen. Maanomistajan oikeusturvaa on parannettu ja selkiytetty. Mukaan on tullut mm. maanomistajien oikeus vaatia luonnonsuojeluohjelmaan sisällytetyn alueen lunastamista määräajassa. Laeissa on myös selkeät säännökset valtion korvausvelvollisuudesta ja kestävän metsätalouden tuesta.
Lakien tavoitteena on ollut mm. luonnonvarojen ja luonnonympäristön kestävän käytön tukeminen ja luonnon monimuotoisuuden turvaaminen.
Merkittävää on metsälakiin otettu velvollisuus metsien monimuotoisuuden turvaamisesta talousmetsien hoidossa. Metsiä tulee hoitaa niin, että metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten ympäristöjen säilymisen edellytykset turvataan. Metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä elinympäristöjä, joiden käsittelyssä tulee säilyttää kohteen ominaispiirteet, ovat esim. lähteet, purot ja lammet lähiympäristöineen, ruoho-, heinä- ja lehtokorvet ja letot, rehevät lehtolaikut, kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla, rotkot, jyrkänteet ja niiden alusmetsät, hietikot, kalliot, kivikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat.
Luonnonsuojelupiirin mielestä erityisen tärkeät elinympäristöt tulee kartoittaa viipymättä. Metsälain mukaan tulee metsäkeskusten laatia toiminta-alueelleen metsätalouden alueellinen tavoiteohjelma. Tavoiteohjelman tulee sisältää mm. tavoitteet biologisen monimuotoisuuden säilyttämiseksi sekä arvio tavoiteohjelman ympäristövaikutuksista. On tärkeää, että ohjelmaa laadittaessa metsien monimuotoisuuden säilyttäminen tulee riittävästi esille. Luonnonsuojelupiiri on valmis omalta osaltaan olemaan mukana yhteistyössä ohjelman laatimisessa.
Luonnonsuojelupiiri toivoo, että asianmukaista tiedottamista uudesta lainsäädännöstä tehostetaan. Lain edellyttämät toimet on saatava ripeästi käyntiin ja kansalaiset ja kansalaisjärjestöt mukaan ottamaan osaa omaan ympäristöönsä liittyvään suunnitteluun ja päätöksentekoon.
Lisätietoja Vaasan läänin luonnonsuojelupiiri ry, projektisihteeri
Tiina Seikkula 06-3127577 tai 049-785311