21.4. 1997 klo 13.00
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry on nimennyt suutarit Ehkäisyneuvoksiksi valtakunnallisen Nuukuusviikon kunniaksi. Myös piirin paikallisyhdistykset ovat jakaneet Ehkäisyneuvoksen nimityskirjoja.
Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Helena Pesosen mukaan kierrätys asiat alkavat Suomessa ja Pirkanmaalla olla kohtuullisessa kunnossa. Nyt on aika toteuttaa uuden jätelain tärkeintä tavoitetta eli jäte-ehkäisyä. Mitä vähemmän jätettä alun alkaen tehdään, sitä vähemmän tarvitsemme energiaa ja raaka-aineita ja sitä turhemmiksi käyvät kaatopaikat.
Luonnonsuojelupiiri halusi nimetä tällä kertaa Ehkäisyneuvokseksi kokonaisen ammattikunnan. Suutarit ehkäisevät jätteiden syntyä korjaamalla wanhoista jalkineista uuden veroisia. Laukut, kassit, nahkatakit, hevosvarusteet jne. saavat uuden elämän. Palveluammattilaisina ja käsityöläisinä suutarit edistävät kestävää elämäntapaa, toteaa Pesonen.
Suutareiden puolesta Ehkäisyneuvoksen nimityskirjan vastaanotti tamperelainen suutarimestari Veikko Laine. Laine on toiminut Suutariliikkeiden liiton paikallisosaston vetäjänä. Hän on ollut jalkinealalla 42 vuotta ja oma liike Veikolla on ollut 20 vuotta. Kaikenkaikkiaan hän arvelee korjanneensa yli 200 000 pari kenkiä. Sen lisäksi, että Laine on ammatissaan pätevä, hän ollut nuorempien suutareiden tukena ja turvana.
Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri on aiemmin nimennyt kaksi Kierrätysneuvosta: tamperelaisen Nuuka-kerhon vetäjä Eila Niemen 1993 sekä Hämeenkyröläisen Matti Järvenpään 1996.
Lisätietoja:
* Ehkäisyneuvos Veikko Laine, puh. 03-2530674
* Puheenjohtaja Helena Pesonen, puh. 0400-196269 tai 03-4587917
* Aluesihteeri Harri Helin, puh. 03-213 13 17