29.3.1998

Luonnonsuojeluliitto vetoaa paremman Naturan puolesta

Suomen luonnonsuojeluliiton Riihimäellä viikonloppuna kokoontunut liittovaltuusto vetoaa ministerityöryhmään edustavan ja kattavan Natura-suojelualueverkoston puolesta.

Uusia Natura-alueita tarvitaan erityisesti Etelä-Suomessa, koska siellä on eniten monimuotoisuutta, uhanalaisuutta ja tehokkain maankäyttö. Oulujärven eteläpuolisesta maapinta-alasta on suojeltu silti alle kolme prosenttia ja metsäpinta-alasta sitäkin vähemmän. Etelä-Suomen suojelun puutteiden korjaamista on jatkettava Naturan jälkeenkin. Uusia alueita tarvitaan, koska suurimmalla osalla uhanalaisista lajeistamme ja luontotyypeistämme ei vielä ole valmista kotimaista suojeluohjelmaa.

Natura-alueisiin on saatavissa EU-rahaa. Tällä rahalla on mahdollista toteuttaa esimerkiksi työllistäviä luonnonhoitoprojekteja Natura-alueilla.

Suomen luonnonsuojeluliitto pahoittelee sitä vastakkainasettelua, jonka Natura-ohjelma on synnyttänyt. Nyt on tehtävä kaikki voitava, jotta aikaansaadaan eurooppalaisittain esimerkillinen luonnon monimuotoisuutta turvaava suojeluohjelma, josta Suomi kansakuntana voisi olla ylpeä.

 

LISÄTIEDOT Luonnonsuojeluliitosta maanantaista lähtien:

- suojeluasiantuntija Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 266 (Natura)

- järjestösihteeri Tarja Ketola, puh. (09) 228 08 211 (liittovaltuusto)


HAKEMISTO