24.7.1997

Suomen Natura-esitystä ei laadittu luonnontieteellisin perustein

Suomen luonnonsuojeluliitto pitää valitettavana, että Suomen Natura 2000 -ohjelman valmistelua ovat ohjanneet myös muut kuin luonnontieteelliset tekijät. Luonnonsuojeluliiton mielestä ympäristöministeriön ehdotusta Suomen Natura 2000 -ohjelmaan sisällytettävistä alueista ei laadittu direktiivien määräämällä tavalla.

Suomen Natura 2000 -hankkeeseen on erittäin vahvasti vaikuttanut kesäkuussa 1996 talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa tehty vanhojen luonnonsuojeluohjelmien rahoitusratkaisu. Tehtyyn 3,2 miljardin markan suuruiseen rahoitusratkaisuun sisältyi myös arvioitu Natura 2000 -ohjelman toteuttamiskustannus eli noin 190 miljoonaa markkaa. Käytännössä Natura 2000 -ohjelman aiheuttamille lisäkustannuksille asetettiin tuolloin ohjeellinen katto. Natura 2000 -hankkeen kannalta tilanteen tekee äärimmäisen vakavaksi se, ettei minkäänasteista arviota suojelutarpeista ollut tuolloin vielä käytettävissä.

Koko Natura 2000 -ohjelman valmistelun ajan ympäristöministeriö viestitti hankkeen alueellisesta toteuttamisesta päävastuun kantaneille aluekeskuksille, ettei Natura 2000 -ohjelma saa aiheuttaa merkittävästi lisäkustannuksia. Lisäksi annettiin selkeät ohjeet siitä, että ohjelman tulee pääosin rakentua jo olemassaolevien suojelualueiden ja hyväksyttyjen suojeluohjelmien varaan.

Luonnonsuojeluliitto katsoo edellä mainittuihin, virallisin dokumentein todistettavissa oleviin poliittisiin linjavalintoihin vedoten, että Suomen Natura 2000 -ohjelmaesitystä ei tule jatkossa markkinoida pelkästään luonnontieteellisin perustein laadittuna vaan esityksenä, jonka valmistelussa on koko ajan otettu huomioon mm. ohjelman aiheuttamat kustannukset.

Luonnonsuojeluliitto painottaa, että julkisuudessa näkyneet vaatimukset jo nykyisellään riisutun Natura 2000 -esityksen karsimisesta perusteettomia.

LISÄTIEDOT: pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208 (11.8. lähtien)


HAKEMISTO