28.10.1997

Suomi on Naturan hännänhuippuna

Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että ympäristöministeriö on korjannut Natura-esitystään muistutusten perusteella, mikä oli kuulemisen tarkoituskin. Alkuperäinen Natura-esitys oli jo valmiiksi tingitty. Nyt ympäristöministeriö on tinkinyt siitä lisää. Luonnonsuojeluliiton mielestä tämän "kaksinkertaisen kompromissin" pitäisi jo olla kohtuullinen kaikille poliittisille ryhmille.

Viime viikolla pidetyssä EU:n alpiinisen vyöhykkeen Natura-kokouksessa Suomi oli ainoa maa, jolla ei ollut esityksiä valmiina. Jopa Saksa ja Ranska olivat saaneet alpiinisen alueen esityksensä valmiiksi.

Suomesta alpiiniseen vyöhykkeeseen kuuluu pohjoisin Lappi. Suomen esityksen puuttuessa ei kokous voinut käsitellä Ruotsinkaan ajallaan tehtyä esitystä.

"Suomi on nyt Naturan hännänhuippuna", Suomen luonnonsuojeluliiton pääsihteeri Esko Joutsamo toteaa. "Viivyttely Naturassa ei ole pelkkä häpeä, vaan voi maksaa kymmeniä miljoonia markkoja", pääsihteeri Joutsamo muistuttaa.

Suomen on lähetettävä Natura-esityksensä EU:lle 15.12. mennessä. Muuten Euroopan komissio voi haastaa Suomen oikeuteen. Se taas voi määrätä maallemme uhkasakon, jonka suuruusluokka voi olla puoli miljoonaa markkaa päivässä.

Lisäksi EU:n Naturaa varten perustaman LIFE-rahaston hakuaika päättyy joulukuun lopussa. Ellei Natura ole valmis siihen mennessä, Suomi voi menettää kymmeniä miljoonia markkoja EU-rahaa. Tähän mennessä Suomi on saanut LIFE-rahaa 80 miljoonaa markkaa.

LISÄTIEDOT Suomen luonnonsuojeluliitosta, puh. (09) 228 081

- pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208

- suojeluasiantuntija Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 202


HAKEMISTO