Natura 2000 -verkoston tavoitteena on varmistaa EU:n luontodirektiivissä (92/43ETY) ja lintudirektiivissä (79/409/ETY) mainittujen luontotyyppien ja lajien suojelun suotuisan tason säilyttäminen tai tarvittaessa ennalleen saattaminen niiden luontaisella levinneisyysalueella.
Natura 2000-ohjelman tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja sitä voidaankin monipuolisuutensa ja pitkälle tulevaisuuteen ulottuvan tavoitteenasettelunsa vuoksi pitää kokonaisvaltaisimpana yrityksenä siirtää Rion biodiversiteettisopimuksen velvoitteet käytännön toimiksi.
Suomen luonnonsuojeluliitto pitää Natura 2000 -ohjelmaa ainutlaatuisen tärkeänä mahdollisuutena ja velvoitteena, jonka toteuttaminen tulee hoitaa kunniallisesti. Tämä on olennaista myös siksi, että luonnon monimuotoisuuden säilyttämiskysymyksistä on viime aikoina tullut keskeinen osa mm. metsäteollisuutemme toimintaympäristöä.
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä kuulemisaika oli riittävä. Esimerkiksi Tanskassa se kesti vain kaksi viikkoa, meillä kaksi kuukautta.
Kuulemismenettely täytti lakien vaatimukset. Lisäksi Natura oli niin pitkään ja paljon esillä tiedotusvälineissä, ettei esim. yksikään maanomistaja voinut jäädä tietämättömäksi hankkeesta.
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että sekä YM:llä että alueellisilla ympäristökeskuksilla oli aivan liian pienet resurssit hoitaa hanketta ja sen tiedotusta. Tämä tulee ottaa huomioon lisäämällä ympäristöhallinnon ja sen tiedotuksen henkilöstöä ja määrärahoja tulevaisuudessa. Parasta olisi budjetoida lisäresursseja nimenomaan ensi vuodeksi. Tavoitteena voisi olla, että vuoden kuluttua valtioneuvoston päätöksestä jokainen maanomistaja tietäisi, mitä lopulta päätettiin, mitä alueella saa tehdä, mistä saa korvauksia ja milloin rahat tulevat.
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että Suomen Natura-esitys on jo pahasti myöhässä. Komissio on jo puuttunut asiaan, koska Suomenkin myöhästyminen uhkaa koko hankkeen aikataulua. Luonnonsuojeluliitto korostaa, että jokainen viivytys Naturassa uhkaa luontokohteita, joita sen pitäisi suojella.
Suomalainen luonnonsuojelualueverkosto ja vielä toteuttamattomat suojeluohjelmat ovat rakentuneet vuosikymmenten työn tuloksena. Tässä työssä vapaaehtoisella luonnonsuojeluliikkeellä on ollut keskeinen rooli.
Suomalaista luonnonsuojelualueverkostoa on vuosikymmenien aikana syntyneen kansallis- ja luonnonpuistoverkoston ohella rakennettu pitkälti erilaisten yhden luontotyypin suojeluohjelmien varaan (suot, harjut, vanhat metsät, lehdot jne). Lähimmäksi kokonaisvaltaisinta tarkastelua pääsi vuoden 1976 kansallispuistokomitea omassa mittavassa ja arvokkaassa työssään, jonka kohtaloksi koitui kuitenkin joutua suojelunvastaisen vyöryn jalkoihin. Samalla kylvettiin monen nykyisen luonnonsuojelukiistan siemenet.
Arvioitaessa suomalaisen suojelualueverkoston edustavutta, on vaikea välttyä siltä huomiolta, että suojelualueet keskittyvät korostetusti Pohjois-Suomeen ja erityisesti keskimääräisesti vähätuottoisemmille alueille. Ylä-Lapin kitu- ja joutomaiden suojelulla ei kuitenkaan voida ratkaista koko maamme luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä, [vaan] ainoastaan Ylä-Lapin. Etelä- ja Keski-Suomen osalta suojeluverkoston puutteellisuus on myönnetty kaikkien vähänkin vakavasti otettavien tahojen toimesta.
Suojelualueverkostomme kokonaisarviointia sekä sen selkeiden alueellisten ja laadullisten puutteiden korjaamista on vaadittu Suomessa luonnonsuojeluliikkeen ja valistuneiden tutkijoiden suulla jo pitkään. Natura 2000 -ohjelma kunnianhimoisine tavoitteineen on siksi erittäin tervetullut hanke. Luonnonsuojeluliitto on alusta asti nähnyt hankkeeseen kätkeytyvät mahdollisuudet ja on siksi ottanut aktiivisen roolin jo hankkeen valmistelun aikana. Vaikka Natura 2000 -inventoinnit palvelevat ensisijaisesti verkoston muodostamispyrkimyksiä, on Natura 2000 -ohjelman valmistelu myös merkittävä tiedonkeruuhanke. Ohjelman ansiosta suojelualueidemme luontotyypit ja lajisto tunnetaan huomattavasti paremmin kuin ennen ohjelmaa.
Suomen luonnonsuojeluliitto tukee voimakkaasti Natura 2000 -ohjelman toteuttamista sellaisessa laajuudessa, että se mahdollisimman laajalti ja tehokkaasti toteuttaisi tavoitteensa eli turvaisi suojelun suotuisan tason direktiiveissä mainittujen luontotyyppien ja lajien suhteen.
Vaikka nykyinen ehdotus ei useiden luontotyyppien ja lajien suhteen täytäkään Naturan 2000 -ohjelman tavoitteita, sisältyy ehdotukseen merkittävästi ilonaiheita. Erityisen tärkeää on, että merkittävä osa Natura 2000 -ehdotuksen suojelu[alue]verkostoomme tuomista parannuksista kohdistuu Etelä- ja Lounais-Suomeen, juuri sinne, missä kohtaavat rikas luonto, intensiivinen ihmistoiminta ja Suomen vähäisimmät suojelualueet.
Erityisen tärkeänä Luonnonsuojeluliitto pitää ainutlaatuisen saaristoluontomme suojelun tehostumista. Merkittäviä ja hyvin perusteltuja aluelaajennuksia on mm. Merenkurkun alueella sekä Itäisen Suomenlahden ja Tammisaaren kansallispuistojen alueilla.
Luonnonsuojeluliiton oma tunnuseläin, saimaannorppa, hyötyy myös suuresti Natura 2000 -ohjelman tarjoamista suojelun tehostamispyrkimyksistä. Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen ympäristökeskusten esitykset tukevat norppien suojelupyrkimyksiä komeasti ja antavat hyvän näytön Natura 2000 -ajattelun mukanaan tuomista mahdollisuuksista edistää uhanalaisten lajien suojelua. Joka tapauksessa lajin suojelupyrkimyksiä tulee jatkossakin pyrkiä tehostamaan.
Luonnonsuojeluliitto pitää arvokkaana myös useiden linnuston kannalta tärkeiden levähdysalueiden sisällyttämistä Natura 2000 -esitykseen eri puolilla maata. Erityistä arvostusta ansaitsevat Lounais- ja Länsi-Suomen ympäristökeskukset, jotka ovat perustellusti laajentaneet useita lintuvesikohteita sellaisiksi, että niiden biotooppivalikoima ja edustavuus nostavat ne helmiksi lintukosteikkojen joukossa. Hyvän esimerkin muodostaa Lounais-Suomen ympäristökeskuksen alueella sijaitseva Koskeljärven alue, jonka nykyinen pinta-ala ja poikkeuksellisen monipuolinen luonto tekevät siitä lähes kansallispuistotasoisen kohteen.
Pohjois-Suomen osalta vähäiset ilonaiheet ovatkin sitä suurempia eli sekä Koitelaiskaira että Vuotoksen tekoallashankkeen uhkaamat Kemihaaran suot ovat mukana Natura 2000 -esityksessä. Ympäristöministeriö ansaitseekin täydet kiitokset näiden poliittisesti vaikeiden alueiden sisällyttämisestä ehdotukseen.
Kiitoksen ansaitsee myös sekä jokien että erityissuojeltavien vesistöjen sisällyttäminen Natura 2000 -esitykseen. Näiden suhteen Natura 2000 -ohjelma toimii ensimmäisenä varsinaisena, konkreettista oikeussuojaa antavana suojelukeinona. Natura 2000 -listalle on otettu mm. jokia suhteellisen niukasti ja ehdotukseen sisältyvät joet edustavat niin merkittäviä luonnonarvoja, ettei niitä voida esimerkiksi tulvasuojeluun liittyvistä syistä poistaa Natura 2000 -ohjelmasta.
Huolimatta Natura 2000 -ohjelman valmistelun kiireellisyydestä ja olemassaolleista taloudellisista raameista Natura 2000 -ehdotukseen sisältyy useita valtakunnallisesti merkittäviä luontokokonaisuuksia, jotka sisältävät merkittävästi lisäpinta-alaa tai ovat kokonaan uusia kokonaisuuksia. Luonnonsuojelullisesti tärkeimpiä näistä ovat, edellä jo mainittujen lisäksi:
1. Hyyppärän harjualue (Kiikala, Somero, Nummi-Pusula, Suomusjärvi)
2. Karhunperänrahka (Marttila)
3. Haapakeidas (Honkajoki, Siikainen, Isojoki)
4. Pohjankangas (Kankaanpää, Karvia, Honkajoki)
5. Iso-Hölö (Laitila, Eura)
6. Evon alue (Lammi, Padasjoki, Asikkala)
7. Kymijoki (Anjalankoski, Elimäki, Kotka, Pyhtää, Ruotsinpyhtää)
8. KonnevesiKalajaNiinivuori (Rautalampi, Konnevesi)
9. LöytynsuoMammonsuo (Rautavaara)
10. Lauhanvuori (Isojoki, Kauhajoki, Honkajoki)
11. KauhanevaPohjankangas (Kauhajoki, Karvia, Honkajoki)
12. Pirjatanneva (Peräseinäjoki, Virrat, Alavus)
13. AittosuoLeppäsuoUitusharju (Karstula, Pylkönmäki)
14. Haukkaneva (Virrat, Alavus)
15. MultarinmeriHarjuntakanenRiitasuo (Pihtipudas)
16. Pyhä-Häkin alue (Saarijärvi, Kannonkoski)
17. Iilijärven alue (Toivakka, Jyväskylän mlk.)
18. HaukisuoHärkänevaKukkoneva (Karstula, Soini)
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että Natura-kohteet tulee valita vain ja ainoastaan luonnontieteellisin perustein. Tästä on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen Santonan ja Lappel Bankin ennakkotapaukset. Niitä on selostettu Suomessakin sekä suomeksi (Jukka Similä: Yhteisöoikeus ja elinympäristöjen suojelu. Oikeus 1/97: 8491) että englanniksi (Liam Cashman: Habitat Conservation and the Case-Law of the Court of Justice. Ympäristöjuridiikka 23/96: 921).
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että vaatimus sosiaalisten, taloudellisten, kulttuuristen ym. seikkojen huomioonottamisesta jo kohteiden listausvaiheessa on yhteisöoikeuden vastainen luontodirektiivin artiklan 2 virhetulkinta. Asia on tarkistettu useita kertoja mm. Euroopan komission osastojen D.2 ja B.2 virkamiehiltä. Tästä huolimatta tämä virheellinen väite kummittelee jopa eräiden ministeriöiden lausunnoissa.
Luonnonsuojeluliitto korostaa myös, ettei luontodirektiivin artiklan 4 kohdan 2 pohdintaa 5 % ylittävästä osasta voida ottaa huomioon Natura-kohteita Suomessa valittaessa. Luontodirektiivin lisäksi Suomen Naturaan sisältyy lintudirektiivin SPA-alueita, joihin kyseinen prosenttipohdinta ei päde. YM:n esityksen ongelma ei mielestämme ole myöskään sen laajuus, vaan pienuus: Nykyisiin suojeluohjelmiin tehty marginaalinen 5 %:n lisäys ei turvaa lajeille eikä luontotyypeille suotuisaa suojelun tasoa. Siksi maamme tulee pyrkiä mahdollisimman kattavaan Natura 2000 -verkostoon. Siksi Luonnonsuojeluliitto esittää tässä ja piiriensä lausunnoissa useita lisäkohteita ja -rajauksia YM:n ehdotukseen.
Kunnollinen Natura 2000 -verkosto on Luonnonsuojeluliiton mielestä myös Suomen kansallisen edun mukainen. Onhan yksin EU:n LIFE-rahaston kautta pian saatu jo lähes puolet (80 miljoonaa markkaa) valtioneuvoston Naturaan suunnittelemista 190 miljoonasta markasta takaisin.
Natura 2000 -ehdotus tulee direktiivien mukaan laatia ainoastaan luonnontieteellisiin perusteisiin nojautuen. Valitettavan ilmeistä on, että Suomen Natura 2000 -ohjelman valmistelua ovat ohjanneet myös muut tekijät.
Hankkeeseen on erittäin vahvasti vaikuttanut kesäkuussa 1996 talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa tehty vanhojen suojeluohjelmien rahoitusratkaisu. Tehtyyn 3,2 miljardin markan rahoitusratkaisuun sisältyi myöskin arvioitu Natura 2000 -ohjelman toteuttamiskustannus eli noin 190 miljoonaa markkaa. Käytännössä Natura 2000 -ohjelman aiheuttamille lisäkustannuksille asetettiin tuolloin ohjeellinen "katto". Natura 2000 -hankkeen kannalta tilanteen tekee äärimmäisen vakavaksi se, ettei minkäänasteista arviota suojelutarpeista ollut tuolloisessa tilanteessa vielä käytettävissä.
Ympäristöministeriö on koko Natura 2000 -ohjelman ajan viestittänyt hankkeen alueellisesta toteuttamisesta päävastuun kantaneille aluekeskuksille sitä, ettei ohjelma saa aiheuttaa merkittävästi lisäkustannuksia. Lisäksi on annettu selkeät ohjeet siitä, että ohjelma tulee rakentaa pääosin jo hyväksyttyjen suojeluohjelmien tai suojelualueiden varaan.
Edellä mainittuihin, tarvittaessa virallisin dokumentein todistettaviin poliittisiin linjavalintoihin vedoten, Luonnonsuojeluliitto katsoo, että Suomen Natura 2000 -ohjelmaesitystä ei tule jatkossa markkinoida pelkästään luonnontieteellisin perustein laadittuna vaan esityksenä, jossa on koko ajan huomioitu mm. ohjelman aiheuttamat kustannukset. Tähän perustuen julkisuudessa esitetyt vaatimukset jo nykyiselläänkin "riisutun" esityksen karsimisesta lepäävät kestämättömällä perustalla.
Suomen Natura 2000 -esityksen valmistelusta ovat ympäristöministeriön päätöksen mukaisesti vastanneet alueelliset ympäristökeskukset, Metsähallitus ja metsäntutkimuslaitos. Käytännössä jälkimmäiset tahot ovat vastanneet valtion maiden käytöstä tehdyistä ratkaisuista.
Tutustuttuaan viralliseen Natura 2000 -ehdotukseen, Luonnonsuojeluliitto on vakuuttunut siitä, että Metsähallitukselle delegoitu suuri vastuu valtion maiden käytössä on johtanut merkittäviin ongelmiin ohjelman suunnittelussa.
Lukuisa joukko Natura 2000 -ohjelman tavoitteiden kannalta arvokkaita luontokohteita on Metsähallituksen tekemien linjaratkaisujen vuoksi jäänyt pois Natura 2000 -verkostosta. Erityisen vakavia puutteet ovat Pohjois-Karjalassa, missä Natura 2000 -esityksen ulkopuolelle on jätetty lukuisia arvokkaita metsä- ja suokokonaisuuksia sekä erittäin perusteltuja laajennusosia olemassaoleviin suojelualueisiin.
Erityisen pahoina puutteina Luonnonsuojeluliitto pitää Koitajoen luontokonaisuuden nykyistä, vahvasti typistettyä rajausta sekä itärajalta Hiidenportin kansallispuiston ja Talaskankaan luonnonsuojelualueen suunnalle johtavan luontokokonaisuuksien ketjun vain osittaista huomioimista tehdyissä esityksissä.
Pohjois-Karjalan lisäksi valtion mailla sijaitsevia arvokkaita alueita on jätetty pois Natura 2000 -ehdotuksesta Kainuussa, Keski-Suomessa, Pirkanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Savossa ja Vaasan läänissä. Valtion maita ei myöskään ole huomioitu riittävässä määrin esimerkiksi soidensuojelualueiden rajauksien korjaamisessa ekologisesti kestäviksi.
Euroopanlaajuisesti merkittävän lajin eli jokihelmisimpukan (Margaritifera margaritifera) suojelun tehostaminen olisi ollut mahdollista tehdä lähes yksinomaan valtion maiden avulla. Käytännössä useita tiedossa olevia jokia, joissa on lajin merkittävä lisääntyvä populaatio on jätetty suojelun ulkopuolelle, vaikka ainakin Toramojoen ja Lohijoen tapauksessa jokiosuudet olisi hyvin helposti voinut liittää läheisiin Natura 2000 -kohteisiin. Luonnonsuojeluliitto esittääkin seuraavien jokihelmisimpukan kannalta tärkeiden jokien liittämistä Natura 2000 -esitykseen: Nohkimaoja ja Kolmosjoki UKK-puiston pohjoispuolella Inarissa, Raakunjoki Kemijärven ja Sallan rajalla, Toramojoki ja Molkojoki Rovaniemen maalaiskunnassa,Välijoki Kuusamossa sekä Taivalkosken Korvuanjokeen laskeva Lohijoki.
Pohjois-Suomen osalta vanhojen metsien taannoinen suojeluohjelma ja siitä tehdyt päätökset ovat kohtuuttomasti vaikuttaneet Natura 2000 -ohjelman vanhojen metsien suojelua huomattavasti laajempiin tavoitteisiin. Käytännössä viesti Pohjois- ja Itä-Suomen ympäristökeskuksille on ollut se, ettei Natura 2000 -ohjelma saa suuremmalti tuoda uusia metsähehtaareja. Tästä syystä mm. Kainuun osin valtakunnallisesti merkittävät pienvesikokonaisuudet jäivät lähes kokonaan Natura 2000 -ohjelman ulkopuolelle, mistä syystä mm. joet puuttuvat Kainuun Natura 2000 -esityksestä kokonaan. Vastaavasti Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rajoilla ei edes soidensuojelualueisiin liittyviä, kotkanpesänkin sisältäviä metsäkuvioita uskallettu liittää ohjelmaan. Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirit ovatkin keränneet alueilta omat perustellut vaihtoehtoesityksensä.
Erityisesti Luonnonsuojeluliitto haluaa korostaa seuraavien valtakunnallisesti ja osin kansainvälisestikin arvokkaiden valtion maalla sijaitsevien lisä- ja täydennysalueiden merkitystä:
1. Koitajoen laajennusalueet (Ilomantsi)
2. MujejärviHiidenportti (Nurmes, Kuhmo,Sotkamo)
3. MurtovaaraUkonkuivuuvaara (Valtimo)
4. TiilikkajärviPumpulikirkko (Rautavaara)
5. Väljännevan alue (Pihtipudas, Kinnula)
6. Pienen Suolijärven laajennusalueet (Kuru)
7. KalliojärviJämäsvaara (Kuhmo)
8. Malahvia (Suomussalmi)
9. Litokairan laajennusalueet (Pudasjärvi, Ranua, Kuivaniemi)
10. Syötteen vaarajakson laajennus (Pudasjärvi)
11.Vähänjärvenneva (Jalasjärvi)
12. Koukkulanaapa (Rovaniemen maalaiskunta)
13. Tarvantovaaran erämaa-alue (Enontekiö)
Luonnonsuojeluliitto vaatiikin ympäristöministeriötä selvittämään perinpohjaisesti sen, onko valtion mailta löydettävissä Natura 2000-ohjelman tavoitteiden kannalta tärkeitä alueita. Nykyisenkaltainen tilanne, jossa pelkkä Metsähallituksen talouspuolen vastustava asenne on ratkaissut arvokohteiden kohtalon, on täysin kestämätön. Kyseessä ovat kuitenkin monimuotoisuuden säilyttämiseen sitoutuneen Suomen valtion eli viime kädessä suomalaisten omistamat alueet, joiden käytön ensijainen reunaehto tulee olla biodiversiteetin säilyttäminen.
Ongelman ratkaisemiseksi Luonnonsuojeluliitto edellyttää mm. sitä, että puolueeton, luonnontieteellistä asiantuntemusta omaava taho (esim. yliopistot) tekee selvityksen mm. luonnonsuojelujärjestöjen esittämien täydennyskohteiden merkityksestä luontotyyppien ja lajien suojelun suotuisan tason saavuttamisen kannalta.
Suojelun toteuttamiskeinoista
Luonnonsuojeluliitto pitää erittäin tärkeänä ja arvokkaana Natura 2000 -hankkeen tuomaa uutta ajattelutapaa suhteessa perinteiseen suomalaiseen luonnonsuojelukäytäntöön. Natura 2000 -ohjelman myötä suojelun tavoite määrittelee suojelukeinot, mikä mahdollistaa huomattavan monipuolisen suojelukeinovalikoiman käytön suojelutavoitteen edistämisessä. Natura 2000 -hankkeen laaja keinovalikoima mahdollistaa ensimmäistä kertaa mm. vesistöjen suojelun tehostamisen yhteiskunnan kannalta riittävän joustavalla tavalla.
Paras esimerkki Natura 2000 -hankkeen tuomasta muutoksesta on saimaannorpan suojelukeinovalikoiman monipuolistuminen, joka mahdollistaa mm. norpan liikkumis- ja leviämiskäytävien säilyttämisen norpan kannalta suotuisina.
Ns. kevyet suojelukeinot sisältävät myös ongelmia. Erityisesti näin on nykyisessä tilanteessa, jossa suojelukeinojen valintaan näyttää jossakin määrin vaikuttaneen halu välttää ylimääräisiä kustannuksia.
Luonnonsuojeluliitto korostaa painokkaasti sitä, että valittavien suojelukeinojen tulee täysimääräisesti turvata Natura 2000 -kohteiden luontoarvot.
Perehdyttyään ympäristöministeriön Natura 2000 -ehdotukseen Luonnonsuojeluliitto on havainnut, että ainakin maa-aineslain ja vesilain käytössä näyttää esiintyvän merkittäviä ongelmia. Siksi Luonnonsuojeluliitto haluaakin tuoda julki seuraavat kannat liittyen kyseisten lakien käyttöön:
Maa-aineslakia esitetään vaarallisen usein suojelukeinoiksi kohteille, joilla on merkittäviä harjukasvillisuuteen (kangasajuruoho, kangasvuokko jne.), uhanalaisiin lajeihin (kehrääjä, kangaskiuru) tai harvemmin puuston luonnontilaiseen rakenteeseen liittyviä arvoja. Esimerkkeinä jälkimmäisestä tilanteesta toimii maa-aineslailla suojeltavaksi esitetty HällämönharjuValkeiskangas (Vieremä, Pyhäntä), jolla tietolomakkeen mukaan esiintyy myös luonnontilaiseen puustoon liittyviä arvoja.
Vastaavasti pelkkää maa-aineslakia esitetään suojelukeinoksi arvokkaille kallioalueille, joilla on uhanalaista ja vaateliasta kalliokasvillisuutta, uhanlaisia lajeja, luonnontilaista puustoa tai vesitaloudeltaan luonnontilaisia korpia ja rämeitä. Varoittava esimerkki maa-aineslain käytöstä ehdottomasti vääräntyyppisen kohteen suojeluun on Karkkilan kunnassa sijaitsevan, valtakunnallisesti merkittäviä biologisia arvoja sisältävän Haaviston alueen kalliot.
Luonnonsuojeluliitto esittääkin lähtökohdaksi sen, että mikäli harju- tai kallioalueella on biologisia suojeluarvoja (edustavaa ja vaateliasta kallio- ja harjukasvillisuutta, uhanalaista lajistoa, puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia metsiä, vesitaloudeltaan luonnontilaisia korpia ja rämeitä, pienvesiarvoja, lehtoja jne.), suojelukeinoihin tulee systemaattisesti liittää vähintäänkin hoito- ja käyttösuunnitelmaan pohjautuva metsäsuunnittelu. Monissa tapauksissa myös luonnonsuojelulain mukaista suojelua on perusteltua käyttää.
Luonnonsuojeluliitto korostaa myös sitä, että Natura 2000 -ohjelma ei saa romuttaa mahdollisuutta valtakunnallisesti arvokkaimpien kallioalueiden lakisääteiseen suojeluun. Mm. parhaillaan työstettävässä Suomen biologista monimuotoisuutta koskevassa kansallisessa toimintasuunnitelmassa myönnetään tämänkaltaisen, luonnonsuojelulain mukaisena tapahtuvan suojelun tarve. Myöskin kalliometsien suojelun tehostamisen tarve on mitä ilmeisin, tämä todetaan mm. vuonna 1994 ilmestyneessä ympäristöministeriön Suomen metsäluonnon monimuotoisuus -julkaisussa.
Vesilaki tarjoaa mahdollisuuksia edistää merkittävästi vesiensuojelua, mutta sen käytöllä on myös vakavia rajoitteita.
Erityisen ongelmallista vesilain käyttö on arvokkaiden lintuvesien suojelukeinona. Laki estää vesien kuivatuksen, mutta sen avulla ei pystytä suojelmaan mm. lintukosteikkojen monipuolisia ja monille lajiryhmille tärkeitä rantametsiä.
Luonnonsuojeluliitto ei pidä asiallisena esim. Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen ratkaisua, jossa merkittävä osa valtakunnallisen lintuvesiohjelman kohteista esitetään suojeltavaksi vain vesilailla lintuvesiohjelman rajauksien mukaisina. Mukana vesilailla suojeltavissa kohteissa on jopa joitakin kansainvälisesti arvokkaita lintukosteikkoja. Jos luonnonsuojelulakia ei haluta käyttää vesilain ohella, tarvittaisiin ainakin rakennuslakia, metsälakia ja maastoliikennelakia.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaakin, että Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen linjaratkaisu on valtioneuvoston lintuvesien suojelusta jo vuonna 1982 tekemän päätöksen vesittämistä ("Tarkoitus on myös, että kustakin alueesta muodostetaan luonnonsuojelulain mukainen suojelualue.").
Vesilaki suojelukeinona ei myöskään sovellu yksinomaiseksi suojelukeinoksi arvokkaisiin pienvesiin kuuluvien lampien, pienten purojen ja jokien suojeluun. Useimmissa tapauksissa suojeluarvojan säilyminen vaatii ainakin Natura 2000 -kohteen huomioimista metsäsuunnittelussa.
Luonnontieteellinen keskusmuseo on omassa lausunnossaan myös todennut vesilain ongelmallisuuden pienvesien kuten fladojen ja glojärvien suhteen. Tähänkin vedoten esitämme, että ympäristöministeriö harkitsee nykyistä kriittisemmin vesilain käyttöä yksinomaisena suojelukeinona.
Tilanteet, jossa valitut suojelukeinot eivät täytä suojelun tavoitetta, tulevat lähivuosina aiheuttamaan tarpeettomasti lisäkitkaa alueellisten ympäristökeskuksien ja maanomistajien välille, mikä tuskin palvelee kenenkään etuja.
Suojelualueiden rajaukset ovat eräs suurista ongelmista nykyisillä suojelualueillamme; vakavimmat puutteet ovat soidensuojelualueiden sekä lintuvesien osalta. Molemmissa tapauksissa kyse on lähinnä reunametsien sisällyttämisestä rajaukseen, soiden suhteen kyseessä ovat usein myös suojelurajauksen ulkopuolelle jätetyt, mutta suojukohteeseen edelleenkin vaikuttavat reunaojikot. Ongelma on vakava ja laajalti myönnetty, mutta valitettavasti Natura 2000 -ohjelmassa ei tilannetta ole suuressa mittakaavassa yritetty korjata, vaan lähinnä on pitäydytty vanhakantaisiin ohjelmarajauksiin. Seuraavasssa on lyhyesti perusteltu miksi soiden ja lintuvesien rajaukset tulisi tehdä vallitsevasta käytännöstä poikkevalla tavalla:
Suoalueiden rajaukset noudattelevat useimmissa tapauksissa vanhoja soidensuojelun perusohjelman tai seutukaavan rajauksia eli alueet on rajattu suon ja kivennäismaan reunoja. Ratkaisu on ongelmallinen paitsi suon vesitalouden niin myös soiden ja metsien välisen lajistollisesti rikkaan vaihettumavyöhykkeen suhteen. Tämän kymmeniä metrejä kivennäismaan puolelle ulottuvan vyöhykkeen omalaatuisuus ja arvo useille lajiryhmille on tajuttu käytännössä vasta 1990-luvulla.
Ongelma on pahin Uudellamaalla, Kymessä, Etelä-Savossa, Hämeessä, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Lapissa. Ainoastaan Länsi-Suomen sekä jossakin määrin myös Lounais-Suomen ympäristökeskukset ovat pyrkineet jossakin määrin ekologisiin rajauksiin.
Vakavinta on se, että reunaojikoita, niin aapa- kuin keidassuoalueilla on jätetty ulos rajauksista. Tämä systemaattisesti useilla sadoilla Natura 2000 -kohteilla tehty ratkaisu vaarantaa molempien priorisoitujen luontotyyppien rakenteen ja toiminnan, mikä on itsessään luontodirektiivien tavoitteiden vastaista. Erityisen vakava tilanne on aapasuoalueilla, joilla soiden ravinne- ja vesitalous on suoraan riippuvainen kivennäismaiden valumavesistä. Käytännössä rajauksien ulkopuolelle jätetyt ojasysteemit johtavat vedet pois suolta ja kuivattavat sitä. Näiden reunaojikoiden ennallistaminen tulee tehdä aina, kun se on edes jotenkin mahdollista. Tämä on tärkeää erityisesti suon valuma-alueen yläosassa, jossa vesi- ja ravinnevalunta vaikuttaa koko suohon.
Reunaojikot vaikuttavat myös keidassoihin, sillä niiden reunassa esiintyy usein lievää reunavaikutusta, joka luo tärkeitä bioptooppeja monille soiden reunavyöhykkeen lajeille. Keidassoiden heikon tilan vuoksi tulee näiden reunaosia pyrkiä ennallistamaan tulevina vuosina. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan luonnonsuojelulain mukaista suojelua, eikä siihen riitä rakennuslaki kuten eräissä kohteissa on tulkittu. Näiden soiden reunaosien eliöyhteisöt ovat usein jopa uhatumpia kuin itse avosuon. Reunavyöhykkeellä tavataan monia vaateliaita perhosia; lisäksi suotuisa pienilmasto luo parhaimmillaan otolliset olot monille lahottajasienille ja itiökasveille.
Luonnontieteellinen keskusmuseo pitää ongelmaa poikkeuksellisen vakavana ja toteaa omassa Natura 2000 -lausnnossaan seuraavaa: "Etelä-Suomen keidassoita on suojeltu aivan liian vähän. Varsinkin Uudellamaalla, Itä-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla soiden rajaukset ovat lisäksi liian ahtaita. Etelän rämeiden kohtalona on ollut, että niiden lintufauna on suhteellisen köyhä (ainakin milloin lampareet ja ruoppaiset pinnat puuttuvat). Siten ne eivät ole saaneet osakseen riittävää huomiota, vaikka niiden perhosfauna on hyvin erikoistunut ja erittäin arvokas. Monet lajit ovat hävinneet laajalti, paitsi Keski-Euroopasta, nyttemmin myös Etelä-Suomesta. Suomella on erikoisvastuu tämän lajiston säilyttämisessä."
Soiden ekologisesta rajauksesta luonnontieteellinen keskusmuseo toteaa seuraavasti: "Soiden rajaukseen on myös kiinnitettävä huomiota, sillä vaikka avoimet keskiosat ovat linnuille tärkeimpiä, lajirikkaus on korkeimmillaan matalapuustoisissa laitaosissa. Reunakorvet ovat myös olennainen, kasvistollisesti monipuolinen osa suota, joten rajausten olisi sisällytettävä kaista mineraalimaata suojeltavaan alueeseen. Mikäli suon reunat on jo ojitettu, nämä osat olisi sisällytettävä rajaukseen, jotta suon ennallistamismahdollisuus säilyisi. Erityisesti aapasoiden rajauksessa olisi muistettava ympäristön mineraalimaiden merkitys suon vesi- ja ravinnetaloudelle".
Kymmenissä ja kymmenissä tapauksissa on valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvokkaista lintukosteikoista rajattu tiukasti ulos linnustollisesti arvokkaita ja reunavyöhykkeenä tärkeitä rantametsiä, -niittyjä, ja -pensaikkoja. Mm. Pohjois-Karjalan Ramsar-tasoisiin lintuvesiin suoraan rajoittuvia pikkutikka- ja pikkusieppometsiä sekä tulvametsiä on taloudellisista syistä jätetty suojelurajauksen ulkopuolelle.
Useissa tapauksissa reunametsien mukaanottamisella olisi suuri merkitys mm. tulvametsien, lehtimetsien ja jopa lehtojen suojelulle, kuten esimerkiksi Mäntsälän Kotojärveen rajoittuvien metsien kohdalla. Kosteikkolinnustolle reunametsät ovat tärkeitä pesimäelinympäristöjä ja suojavyöhykkeitä, joiden tuhoutuminen esimerkiksi hakkuissa johtaa lähes aina suojelualueen suojeluarvon heikentymiseen. Tästä syystä linnustollisia arvoja sisältävät reunametsät tuleekin systemaattisesti sisällyttää lintukosteikkojen rajauksiin. Suojelukeinona näissä tapauksissa tulee käyttää luonnonsuojelulakia.
Ainoita [alueellisia] ympäristökeskuksia, jotka ovat selvästi yrittäneet parantaa suo- ja lintuvesikohteiden epäonnistuneita rajauksia ovat Lounais- ja Länsi-Suomen ympäristökeskukset. Nämä keskukset ovat pyrkineet siihen, mihin Natura 2000 -ohjelmalla myös tähdätään eli luontotyyppien rakenteen ja toiminnan säilyttämiseen pitkällä tähtäimellä. Yllättävää ei olekaan, että Länsi-Suomen ympäristökeskuksen Nörrmossen Vöyrin kunnasta on luonnontieteellisen keskusmuseon Natura-lausunnossa nostettu esiin esimerkkinä onnistuneesta rajauksesta.
Vastaavasti Luonnonsuojeluliitto haluaa antaa kiitosta Lounais-Suomen ympäristökeskukselle, jonka rajaamat lintukosteikot parhaimmillaan ovat monipuolisia luonnonaarteita, jotka vielä onnistuneiden rajauksiensa vuoksi säilyttävätkin luonnonarvonsa.
Ympäristökeskusten rajauspolitiikka edustaa myös niitä periaatteita, jotka on kirjattu vuonna 1994 ilmestyneeseen maa-ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön vahvistamaan Metsätalouden ympäristöohjelmaan ("Suojelualueiden rajaukset tulee ensisijaisesti tehdä siten, että suojelutavoitteiden turvaamiseksi tarvittavat reuna-alueet sisällytetään suojelualueisiin".) Luonnonsuojeluliitto toteaa toivomuksenaan, että ympäristöministeriö pyrkisi muiden keskuksien rajauksien kohdalla vastaavanlaiseen luonnontieteellisesti perusteltuun lähestymistapaan. MTK:n muistutustentekotalkoissa esiinnousseisiin ajatuksiin mm. Lounais-Suomen Natura 2000-rajauksien supistamisesta ei tule suostua. Jos joissakin uskalletaan ja osataan tehdä ekologisesti kestäviä rajauksia, niin näistä pitää pystyä pitämään ympäristöministeriössä myös kiinni.
Nykyinen Natura 2000 -ehdotus rakentuu hyvin vahvasti vanhojen suojelualueiden ja suojeluohjelmien kohteiden varaan. Näin ollen suojelualueverkostomme rakenteelliset ongelmat jäävät edelleenkin ennalleen. Valtaosa suojelualueista sijaitsee tällä hetkellä Pohjois-Suomessa ja niin tulee olemaan Natura 2000 -ehdotuksen mahdollisen toteutumisen jälkeenkin.
Mikäli arvioidaan esimerkiksi paljon huomiota ja kiinnostusta herättänyttä boreaalisten luonnonmetsien suojelun tilannetta, voidaan todeta, että kyseisen luontotyypin suojelutaso on hemi- ja eteläboreaalisella vyöhykkeellä ja keskiboreaalisen vyöhykkeen länsiosassa selkeästi epäsuotuisa.
Mikäli suojelun suotuisa taso boreaalisten luonnonmetsien ja kyseisestä luontotyypistä riippuvaisen lajiston suhteen halutaan palauttaa, tulee maamme hemi- ja eteläboreaaliselle vyöhykkeelle sekä keskiboreaalisen vyöhykkeen etelä- ja länsiosaan perustaa laajempia ennallistettavia metsämantereita. Tärkeää on, että nämä metsämantereet perustetaan alueille, joilla esiintyy lajistollisesti arvokkaita vanhojen metsien ydinalueita. Luonnonsuojeluliiton piirit ovatkin omissa lausunnoissaan esittäneet merkittäviä ehdotuksia kyseisiksi metsämantereiksi mm. Järvi-Suomeen. Tämänkaltaiset hankkeet ovat ainoa keino pitkällä aikavälillä pyrkiä palauttamaan Etelä-Suomen boreaalisten luonnonmetsien suojelun suotuisa taso.
Nykyisen Natura 2000 -ehdotuksen pohjalta arvioimme seuraavien luontotyyppien suojelutaso jäävän epäsuotuisaksi, joko koko maassa tai osassa maata:
- Fladat, kluuvijärvet ja laguuninomaiset lahdet (koko esiintymisalue)
- Jokisuistot (koko maa)
- Kalkkipitoiset niukkakeskiravinteiset järvet, joissa näkinpartaiskasvillisuuttta (koko maa)
- Pikkujokien ja purojen vesikasvillisuus (hemi-, etelä- ja keskiboreaalinen vyöhyke)
- Useimmat niittybiotoopit (koko maa)
- Kalkkivaikutteiset kalliokedot (koko maa)
- Keidassuot (Etelä- ja Keski-Suomi)
- Huurresammallähteet (koko maa)
- Letot (Metsä-Lapin eteläpuolella)
- Aapasuot (Etelä- ja Keski-Suomi. Johtuen ojituksista eli rakenteen ja toiminnan lähes systemaattisista vaurioista voidaan koko luontotyypin esiintymistä Keski-Lapin eteläpuolella pitää epäsuotuisalla tasolla olevana.)
- Lähteet ja lähdesuot (koko maa)
- Kasvipeitteiset kalkkikalliot (koko maa)
- Boreaaliset luonnonmetsät (hemi- ja eteläboreaalinen vyöhyke, keskiboreaalisen vyöhykkeen etelä- ja länsiosa)
- Raviini- ja rinnelehdot (koko maa)
- Vanhat tammimetsät (koko esiintymisalue)
- Puustoiset suot (pohjoisboreaalisen vyöhykkeen eteläpuolella)
- Tulvametsät (Metsä-Lapin eteläpuolella)
- Luontaiset hemiboreaaliset jalopuumetsät (koko levinneisyysalue)
- Boreaaliset lehdot (koko maa)
- Harjujen havumetsäiset luontotyypit (Etelä-Suomi)
- Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnonmetsät (koko levinneisyysalue)
- Hakamaat ja kaskilaitumet (koko maa)
- Boreaaliset metsäluhdat (Metsä-Lapin eteläpuolella)
Luonnonsuojeluliitto kehottaa ympäristöministeriä voimakkaasti kiirehtimään boreaalisten luontotyyppien ja lajien lisäysesitysten käsittelyä EU:ssa. Asia ei ole ollut Luxemburgin puheenjohtajuuden prioriteeteissa. Asia on tärkeä vain niille kahdelle jäsenmaalle, jotka boreaalisella vyöhykkeellä sijaitsevat, siis Suomelle ja Ruotsille. Elleivät ne itse aja etuaan, ei sitä aja kukaan muukaan. Ja koska Ruotsi ei ole asiaa kiirehtinyt, on se Suomen tehtävä.
Lisälajien kiirehtiminen on Suomen kansallisen edun mukaista. Näin saataisiin kaikki jäsenmaat osallistumaan maamme luonnon ainutlaatuisten ominaispiirteiden suojelun yhteisrahoitukseen (vrt. luontodirektiivin artiklan johdantoluku yhteisrahoituksesta ja LIFE-rahasto). Ilman lisäyksiä luontodirektiivi on torso, ilman niitä se ei ole ekologisesti kattava.
Lintudirektiivi tuli voimaan Suomessa maamme tullessa EU:n jäseneksi 1.1.1995. Suomi on siten esim. lintudirektiivin erityisiä suojelualueita (SPA) nimettäessä jo kaksi ja puoli vuotta myöhässä. Toisaalta ornitologiset kriteerit täyttävät paikat ovat lintudirektiivin suojelussa, vaikka jäsenmaa ei niitä SPA:ksi listaisikaan (Santonan tapaus) vieläpä niinkin, että lintudirektiivin katsotaan olevan suoraan sovellettavaa oikeutta.
"Saavutetaanko YM:n Natura-ehdotuksella lintujen suotuisa suojelun taso?" -kysymystä pohdittaneen SYKE:ssä maamme lähivuosina suojelualuejärjestelmän kattavuutta selvitettäessä. Tässä lausunnossa voidaan esittää vain alustavia yleisarvioita.
Maassamme pesii 61 lintudirektiivin liitteen I eli elinympäristösuojelua erityisesti vaativaa lintulajia. Niistä rantakurvi pesii EU:ssa vain Suomessa. Lisäksi melkein kaikki EU:n kiljuhanhet (94 %) ja uivelot (93 %) ovat Suomen vastuulla. Myös useimmat yhteisön lirot (80 %) ja pohjantikat (73 %) pesivät Suomessa - muutamia lajeja mainitaksemme (luvut kirjasta Tucker & Heath 1994, ks. seuraava kappale).
Lintujen suotuisan suojelun tason ongelmaa Euroopassa ensimmäistä kertaa pohtineessa kirjassa (G. M. Tucker & M. F. Heath 1994: Birds in Europe: their conservation status. BirdLife Conservation Series no. 3, BirdLife International, Cambridge, U.K.) oli Suomen kohdalla 63 lajia, joilla oli epäsuotuisa suojelutaso. Niistä kaikki eivät vielä ole liitteen I lajeja, kuten pikkulokki (Suomessa 99 % EU:n kannasta), jouhisorsa (95 %) ja pikkukuovi (71 %).
Maamme erityisvastuu liitteen I lajeista on paljon keskivertomaata raskaampi. Siksi YM:n monta Keski-Euroopan maata laajempi esitys on hyvin perusteltu. Siitä ei ole varaa tinkiä ilman, että suotuisan suojeltason tavoitteleminen vaarantuu.
Ongelma on, että hyviä suojelukohteita jää Naturasta moninkertainen määrä pois kuin pääsee mukaan. Suojelualueemme ovat kuin pieniä hajallaan olevia saaria meressä. Fragmentaation pahentuessa "saarien" lajien määrä ja yksilömäärät vähenevät, kuten esim. Panu Kuokkasen lintututkimuksissa Pohjois-Suomessa jo nähdään. Tässä suhteessa Naturakin on liian vähän ja liian myöhään.
Suotuisan suojelun tason arviointiin vaikuttavat pakostakin uusimmat tiedot esim. elinkelpoisen populaation minimikoosta. Ennen luultiin, että 250 paria riittää. Uusimmat tutkimukset ovat nostaneet minimin jo 2500 pariin (esim. R. Lande 1995: Mutation and conservation. - Conservation Biology 9: 782791).
Luonnonsuojeluliitto korostaa tämän vaativan, että uhanalaisten ja vähälukuisten lajien suojeluun tulee panostaa Suomessa aivan uudella tavalla. Periaatteessa yhtään kotimaisten suojeluluokkien "erittäin uhanalainen" (E) ja "vaarantunut" (V) lajien pesimäpaikkaa ei ole varaa enää menettää.
Seuraavassa on pohdittu miten Natura vaikuttaa E- ja V-lajien suojelutasoon maassamme (suluissa olevat lajit eivät ole liitteen I lajeja):
kiljuhanhi E: suojelu edistyy ja toteutuu Naturassa
(lapasotka V: edistyy Naturassa)
kiljukotka E: hävinnyt säännöllisenä pesijänä maastamme
merikotka V: edistyy Naturassa, lisäystarvetta on
kotka V: suojelu edistyy. Pohjois-Suomen valtionmaiden joitakin pesiä rajattu virheellisesti Naturasta ulos.
tunturihaukka V: edistyy Naturassa. Kaikki suojeltava.
muuttohaukka V: Pohjois-Pohjanmaan turvetuotannon uhkaamat suot saatava Naturaan mukaan
ruisrääkkä V: tutkimus käynnissä. Suomen kannen merkitys EU:ssa ennen luultua tärkeämpi - keskittymät tulisi saada Naturaan.
(suosirri E: kosteikkojen suojelu edistyy Naturalla)
heinäkurppa E: tunnetut pesäpaikat suojeltava
rantakurvi E: kaikki paikat suojeltava yksitellen. Vaati omaa paikottaista käyttö- ja hoitosuunnitelmaa.
räyskä V: suojelu edistyy Naturassa
tunturipöllö V: suojelu edistuu Naturassa
valkoselkätikka V: ympäristöjärjestöjen aloite täytettävä. Kaikki potentiaaliset pesimäpaikat ja ruokailumetsät suojeluun (esim. Pohjois-Karjalan II-kohteet).
kangaskiuru V: suojelu edistyy Naturassa
(tunturikiuru E: äärimmäisen uhanalainen. Biotooppisuojelu edistyy Naturassa, tutkimusta tehostettava.)
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että esim. valkoselkätikan suojelun kiireellinen tehostaminen täytyy valtiovallan hoitaa muutenkin (erityissuojelulaji), mutta Naturan kautta saataisiin EU osallistumaan kohteiden toteuttamiskustannuksiin.
Näiden lisäksi Suomessa pesii kaksi harvalukuista lintulajia, joita ei tavata muualla EU:ssa kuin suurharvinaisuuksina: Luonnonsuojeluliiton mielestä on järkevää suojella sekä sinipyrstön (paras edustavien vanhojen metsien indikaattorilaji) että kultasirkun monivuotiset pesimäpaikat (kultasirkkupaikat ovat yleensä muutenkin linnustollisesti arvokkaita). Suomi ja Ruotsi ovat esittäneet näitä lajeja lintudirektiivin liitteeseen I.
Yhteenvetona kaikkein uhanalaisimpien lintulajien osalta Luonnonsuojeluliitto toteaa Naturan edistävän niiden suojelua ja olevan perusteltu ja tarpeellinen hanke.
Vakavin nykyisistä linnustonsuojeluongelmista on elinympäristöjen tuhoutuminen ja heikkeneminen. Natura 2000 -ohjelma on välttämätön vastalääke sitä vastaan.
Natura-esitys edistää lintudirektiivissä erityisesti mainittujen kosteikkojen suojelua. Tämä on tärkeätä myös siksi, että lintuvesiohjelmasta on tätä ennen toteutettu vasta viitisen prosenttia.
Vakavin esityksen rakenteellinen puute on Etelä-Suomen (hemi- ja eteläboreaalisissa sekä keskiboreaalisen alueen eteläosan) vanhoissa metsissä. Etenkin kuukkelin ja pohjantikan tilanne on Etelä-Suomessa äärimmäisen kriittinen.
Soiden osalta Luonnonsuojeluliitto korostaa erityisvastuuta boreaalisten keidas- ja aapasoiden suolintujen suojelusta niin EU:ssa kuin koko Euroopassakin. Soidensuojeluun tulee kiinnittää erityistä huomiota Etelä-Suomessa. Myös soiden reunakorvet tulee säästää, soiden reunoilla on paljon lintuja (pohjantikat yms.).
Luonnonsuojeluliitto on huolestunut myös selkävesien ja viljelysmaiden linnuston tilasta. Natura-esitys on selvää edistystä merensaaristojen suojeluun, mutta sisävesien selkävesiä puuttuu Naturasta huomattavasti. Viljelysmaiden monimuotoisuuden suojelua tulisi edistää etenkin maailmanlaajuisen ruisrääkän kautta, mikä edistäisi myös esim. liitteen I lajien pikkulepinkäinen ja peltosirkku (Suomessa 36 % EU:n kannasta) oloja. Mikäli asiaa ei pystytä enää Natura-prosessin kautta edistämään, tulee asiaa kiirehtiä esim. sellaisella maatalouden ympäristötuen kehittämisellä, kuten esim. Irlannissa on tehty.
BirdLifen ja SYKEn FINIBA-projektin määrittelemät kansainvälisesti tärkeät lintualueet (IBA) tulee kaikki nimetä lintudirektiivin SPA-alueiksi. Tämä on myös BirdLife Internationalin ehdoton kansainvälinen suositus.
BirdLifen suojelutoimikunnan mukaan kaikki kansainvälisen luokan IBA-kohteemme eivät ole olleet YM:n Natura-ehdotuksessa mukana. Koska puuttuneiden alueiden määrä ja koot ovat pieniä, Luonnonsuojeluliitto edellyttää, että ne otetaan heti mukaan lisäysesitysten kuulemiskierrokselle. Luonnonsuojeluliitto korostaa, että valtioneuvoston Natura-käsittelyn siirryttyä nyt peräti lokakuulle asti, se on sekä teknisesti että aikataulullisesti täysin mahdollista.
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että jokainen IBA tulee luokitella nimenomaan lintudirektiivin SPA:ksi. Pelkkä luontodirektiivin SCI ei missään nimessä IBA-kohteelle riitä. BirdLifen arvion mukaan noin kolmanneksella YM:n Natura-esityksen IBA-kohteista on pelkkä SCI-merkintä. Asia täytyy ehdottomasti korjata. Kyseessä ei ole pelkän tieteellisen asiavirheen korjaaminen, vaan luokituksella on tärkeä juridinen merkitys: SPA:t ja SCI:t liittyvät kokonaan eri direktiiveihin.
Luonnonsuojeluliitto korostaa, ettei jonkun YM:n Natura-ehdotuksessa nyt SPA:na olevan kohteen puuttuminen FINIBA:n IBA-listalta suinkaan merkitse sitä, että se pitäisi poistaa SPA-luokasta tai koko Naturasta. Myös kansallisen tason tärkeitä lintupaikkoja (National IBA = NIBA) tulee listata SPA:ksi, koska niilläkin suojellaan lintudirektiviin kannalta tärkeitä kohteita ja lajeja. BirdLife Internationalin kansainväliset IBA-kriteerit ovat olleet niin tiukat, että maastamme on vain noin 160 kohdetta päässyt kansainväliseen kategoriaan.
Ikävä kyllä, FINIBA valmistunee NIBA-kohteiden osalta vasta syksyllä. Koska YM:n ehdotuksesta puuttui IBA-kohteitakin, NIBA-puutteita on varmasti paljon. Esim. Pohjois-Karjalan esityksestä NIBA-kohteet puuttuivat lähes kokonaan. Tästäkin syystä on erityisen tärkeää, että jokainen YM:nkin jo tietämä IBA olisi Naturassa mukana.
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että linnut ovat parhaiten tunnettu eliöryhmämme. Myös niiden elinympäristövaatimuksista tiedetään paljon. Siksi niitä on käytetty lisätietoina SCI-kohteidenkin Natura-lomakkeilla, mikä on Luonnonsuojeluliiton mielestä oikein ja asiantuntevasti tehty. Kuukkeli ja pohjantikka kertovat jo paljon asuinmetsästään, mustaviklo ja jänkäsirriäinen suostaan.
Luonnonsuojeluliitto varoittaa potentiaalisista linnustonsuojelullisista ongelmatilanteista pelkällä SCI-merkinnällä olevilla alueilla. Onko varmaa, että esim. Helsingin Kallahden lintuluotojen pesimälinnut ja alueen muuttolinnut tulevat riittävästi suojelluiksi, kun alueen suojeluperuste on harju ja SCI? Iso ongelmaryhmä ovat myös metsänhakkuut soiden metsäsaarekkeilla ja reunoilla.
Tällaisia ongelmia voidaan ennaltaehkäistä alueiden hoito- ja käyttösuunnitelmilla. Mutta varminta olisi määritellä kaikki linnustollisesti vähänkään merkittävät SCI:t varmuudeksi myös SPA:ksi. SPA-luokasta ei voi olla millekään kohteelle ja sen suojelulle ainakaan mitään vahinkoa. Päin vastoin SPA-luonteesta ja lintudirektiivistä voisi olla suurta hyötyä mm. LIFE-rahoja haettaessa. Lisäksi SPA:na alueen suojelu saataisiin nopeammin ja varmemmin käyntiin, kun ei tarvitsisi odottaa EU:n mielipidettä asiasta. Ja mikä tärkeintä, näin edistettäisiin lintudirektiivin suotuisaa suojelutasoa lajeille, jotka eivät välttämättä muutamalle harvalle SPA:lle keskity, kuten kuikalle (liite I, epäsuotuisa suojelun taso Euroopassa, 58 % EU:n kannasta Suomessa), suopöllölle (liite I, epäsuotuisa, 49 %), huuhkajalle (liite I, epäsuotuisa, 45 %) ja peltosirkulle (I, epäsuotuisa, 36 %).
Luokittelu horjuu esim. Mustavuoren lehdon ja Östersundomin lintuvedet -kohteen kohdalla. Sitä ei ole YM:n esityksessä SPA-kohteena, vaikka samanarvoinen Viikki on: Lintuvesiohjelmassa (1981) Östersundomin lintuvesillä oli 106 pistettä ja Viikillä 107 - vain Porvoonjoen suu oli Suomenlahdella niitä parempi. Molemmat ovat lintuvesien suojeluohjelmassa kansainvälisesti arvokkaina lintuvesinä. Östersundomin lintuvesien osalla sen SPA-asemaa vahvistaa vielä sen yhteydessä oleva Mustavuoren lehto. Järjestöjen YM:lle esittämän ja lintulaskennoissa käytetyn rajauksen sisällä elää 19 liitteen I lajia, kun Viikissä "vain" 10 (Esko Rossi & Markku Kuitunen 1997: MustavuoriPorvarinlahti-alueen linnustoselvitykset; osa I, Helsingin Satama, Esko Rossi Oy. Markku Mikkola-Roos 1997: Helsingin Vanhankaupunginlahden linnustotutkimukset 1996. Helsingin kaupunki, Uudenmaan ympäristökeskus, BirdLife Suomi.) Lisäksi Mustavuoren lehdon lintujen parimäärät kuuluvat maamme korkeimpiin: 14331940 paria neliökilometrillä (Matti Hilli 1994: Selvitysmies Matti Hillin raportti muutostarpeista maankäytön ohjausjärjestelmän uudistamiseksi. Ympäristöministeriö.). Luonnonsuojeluliiton mielestä Mustavuoren lehdotÖstersundomin lintuvedet-kokonaisuus tulee ehdottomasti olla Naturassa ja myös SPA-luokassa. Natura-kohteita valittaessa kun ei päätetä esim. Vuosaaren suursataman rakentamisesta, vaan siitä päätetään aikanaan valtioneuvostossa erikseen.
Kemihaaran suot on toinen SPA, jota on yritetty saada pois Naturasta taloudellisilla perusteilla. Alue on yksi maamme parhaista kansainvälisistä lintupaikoista (IBA): siellä esiintyy eniten BirdLife Internationalin luokittelemista boreaaliseen vyöhykkeeseen rajottuneita lajeja Suomessa (14/15), siellä on lintudirektiviin liitteen I lajeista kurkia ja uiveloita enemmän kuin missään muussa paikassa Suomessa; myös sinisuohaukkojen, muuttohaukkojen, jänkäsirriäisten ym. kahlaajien suhteen se on yksi maamme parhaista paikoista. Alueen suojelupistearvokin on yksi maamme parhaista. (IBA-koordinaattori Mauri Leivon kirje 19.5.1997 Suomen luonnonsuojeluliitolle.) Neljän lajin kannasta yli sadasosa pesii alueella. Se on jäänyt pois vanhoista suojeluohjemista vain puutteellisen inventoinnin ja Vuotoksen altaan suunnittelun takia. Tästä huolimatta mm. Lapin ympäristökeskus, maa- ja metsätalousministeriö, Kemijoki Oy yms. haluavat sen pois Naturasta, mikä on vastoin direktiivien ja tuomioistuimen ennakkopäätöksien luomia Naturan pelisääntöjä. Luonnonsuojeluliitto edellyttää tämän huippukohteen designointia SPA:ksi.
Luonnonsuojeluliitto kehottaa Suomea kiirehtimään EU:ssa Suomen ja Ruotsin boreaalisten lintulajien lisäysesitystä lintudirektiivin liitteesseen I. Komissio ja Ornis-komitea eivät ole vielä halunneet avata lintudirektiiviä. Ellei asia edisty ennen Suomen puheenjohtajuutta, on Luonnonsuojeluliiton mielestä Suomen otettava se silloin yhdeksi prioriteetikseen.
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että lisäysesityksen lajit ovat paikkalintuja (esim. kuukkeli) tai kaakkoismuuttajia (esim. Pohjoismaiden tunturikiurut, lapinuunilintu), jotka ovat muissa jäsenmaissa huippuharvinaisuuksia. Esimerkiksi sinipyrstö ja kultasirkku ovat pesivät EU:ssa vain Suomessa. EU:n jänkäisirriäisistäkin meillä pesii 77% ja kuukkeleista 44% - ja loput Ruotsissa. Ainoa laji, jolle lajin liittäminen liitteeseen I merkitsisi suojelualueiden perustamista Suomen ja Ruotsin ulkopuolella on riskilän Itämeren kanta. (Afrikkaan muuttava selkälokin nimirotukaan ei vaadi suojelualueita muista maista.) Näiden boreaalisten lajien lisääminen ei siis loukkaa muiden jäsenmaiden etuja. Lisäykset ainoastaan täydentävät liitteen I boreaalista luontoa vastaavaksi.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, etta lintudirektiivi suojelee näitä lintuja jo nyt, mutta lisälajien saaminen liitteeseen I on Suomen kansallisen edun mukaista. Tällä tavalla saataisiin muut jäsenmaat rahoittamaan kansallisen luontomme erityispiirteitä esim. LIFE-rahaston kautta.
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että YM:n tulee tiedostaa mahdollisuus designoida SPA-kohteita myös Naturan jälkeen. Luonnonsuojelu ei lopu maassamme Naturaan: lintujen osalta keskeiset NIBA-listat, uudet boreaaliset lisälajit liitteeseen I, uudet uhanalaislistat ja arviointi lintujemme suotuisasta suojelutasosta muuttavat varmasti käsitystä suojelualueiden tarpeesta maassamme. Suomen luonnonsuojeluliiton arvion mukaan tarvitsemme huomattavasti lisää suojelualueita varsin pian Naturan jälkeen.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että lintudirektiivin SPA-systeemi on käyttökelpoinen instrumentti pääosin luontodirektiiviin perustuvan Naturan toteuttamisen jälkeenkin. Luonnonsuojeluliitto korostaa kuitenkin, että teoreettisella mahdollisuudella nimetä SPA-kohteita Naturan jälkeen ei tule viivyttää jo nyt listattujen kansainvälisen tason IBA-kohteiden nimeämistä SPA:ksi - saatikka jättämistä kokonaan pois Naturasta: Suomi on SPA-asiassa jo kaksi ja puoli vuotta myöhässä.
RAMSAR ja BSPA
Luonnonsuojeluliitto toteaa tyydytyksellä maamme kansainvälisen kosteikkojensuojelutilanteen paranevan vihdoin uusien Ramsar-kohteiden myötä. Huomiota kiinnittää kuitenkin Östersundomin lintuvesien puuttuminen listalta, vaikka siinä on mm. lintuvesipisteytyksen mukaan samanarvoinen Viikki-Vanhankaupunginlahti -kokonaisuus (Lintuvesiohjelmassa Östersundomin pisteet olivat 106 ja Viikin 107). Luonnonsuojeluliitto esittää Östersundomin lintuvesien liittämistä Ramsar-listalle.
Luonnonsuojeluliitto kannattaa myös toisen kansainvälisen velvoitteemme, Helsinki-komission BSPA-alueiden hyväksymistä. Luonnonsuojeluliiton mielestä olisi loogista liittää kaikki BSPA-alueet Naturaan sellaisinaan, myös Hangon läntisen selän vedet ja Porkkalan Kallbåda.
Muutamia niistä toimista joihin Suomen tulee kansallisella tasolla ryhtyä, jotta suojelun suotuisa taso toteutuisi muutamien keskeisten luontotyyppien suhteen:
- Hemi-, etelä- ja keskiboreaalisella vyöhykkeen etelä- ja keskiosissa sijaitsevien luonnontilaisten kaltaisten metsien suojelu.
- Pikainen selvitys ennallistettaviksi soveltuvista metsämanneralueista hemi-,etelä- ja keskiboreaalisen vyöhykkeen etelä- ja länsiosassa. Ensisijaisesti kyseeseen tulevat valtion omistuksessa olevat maat, joille tulee laatia ennallistamissunnitelma.
- Lehtojen suojelun tehostaminen koko maassa.
- Kallio- ja harjumetsien suojelun tehostaminen
- Soidensuojelualueiden ekologiseti järkevien rajausten teko.Soidensuojeluverkoston täydentäminen hemi- etelä- ja keskiboreaalisella vyöhykeellä, osin ennallistamisenkin avulla. Erityishuomiota puustoisiin ja reheviin soihin.
- Maankohoamisrannikon arvokkaiden biotooppien selvitys ja suojeluohjelman valmistelun aloittaminen.
- Lintuvesien rajausten tarkistaminen sellaisiksi, että alueista muodostuu riittävän laajoja ja toimivia ekologisia kokonaisuuksia.
- Valtakunnallisesti arvokkaiden pienvesien suojelun keinot ratkaistaan.
- Geomorfologisten muodostumien luonnonarvojen inventointi ja suojeluohjelman valmistelu aloitetaan.
- Perinnebiotooppien hoitoa ja suojelua tehostetaan.
Luonnonsuojeluliitto on pyytänyt piireiltään kommentteja ja kannanottoja Natura-ohjelmasta. Teknisistä syistä nämä piirien lausunnot ja liiton niihin liittyvät kommentit voidaan toimittaa tämän lausunnon liitteeksi ympäristöministeriöön 25.6. 1997 mennessä.
Helsingissä, 19. kesäkuuta 1997
Timo Helle, puheenjohtaja Esko Joutsamo, pääsihteeri