23.7.1997
Suomen luonnonsuojeluliiton mielestä kaikilla asianosaisilla oli mahdollisuus antaa lausuntonsa ympäristöministeriön ehdotuksesta Suomen Natura 2000 -verkostoon sisällytettäviksi alueiksi. Kuulemisaika oli riittävä. Esimerkiksi Tanskassa se kesti vain kaksi viikkoa, meillä kaksi kuukautta. Kuulemismenettely täytti lakien vaatimukset. Lisäksi Natura 2000 -ehdotus oli niin pitkään ja paljon esillä tiedotusvälineissä, ettei esimerkiksi yksikään maanomistaja voinut jäädä tietämättömäksi hankkeesta.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että sekä ympäristöministeriöllä että alueellisilla ympäristökeskuksilla oli aivan liian pienet resurssit hoitaa Natura 2000 -hanketta ja sen tiedotusta. Tämä tulee ottaa huomioon lisäämällä ympäristöhallinnon ja sen tiedotuksen henkilöstöä ja määrärahoja tulevaisuudessa. Parasta olisi budjetoida lisäresursseja nimenomaan ensi vuodeksi. Tavoitteena voisi olla, että vuoden sisällä valtioneuvoston päätöksestä jokainen maanomistaja tietäisi, mitä lopulta päätettiin, mitä alueella saa tehdä, mistä saa korvauksia ja milloin rahat tulevat.
Luonnonsuojeluliitto huomauttaa, että Suomen Natura 2000 -ehdotus on pahasti myöhässä. Komissio on jo puuttunut asiaan, koska Suomenkin myöhästyminen uhkaa koko Natura 2000 -verkoston aikataulua. Luonnonsuojeluliitto korostaa, että jokainen viivytys Natura 2000 -hankkeessa uhkaa luontokohteita, joita sen pitäisi suojella.