23.6.1997 [II pääkirjoitus Luonnonsuojelija-lehdessä 6/97]
Natura 2000 -luonnonsuojeluohjelman valmistelun yhteydessä toistuvat samat vanhat kuviot kuin kansallispuisto-ohjelmaehdotuksen valmistuessa 1970-luvun puolivälissä ja rantojensuojeluohjelmaehdotuksen valmistuessa 1990-luvun alussa. Suurinta porua pitävät samat tahotkin, maanomistajajärjestöt, keskustaa ja kokoomusta lähellä olevat.
Samaa ikuista virttä sosialisoimisestakin veisataan. Tässä taustamölinässä ei ole mitään uutta, onpahan vain saatava uhoa nostatetuksi, jotta myöhemmin muistettaisiin miten järjestö tai puolue silloinkin hoiti asian.
Masentavaa on se, miten muissa asioissa vastuulliset poliitikot heittelevät perättömyyksiä muiden muassa Sirkka-Liisa Anttila sosialisoimisesta ja Ole Norrback vaalipiirinsä ympäristökeskuksesta. Tämäkin on tuttua kaikista luonnonsuojeluohjelmien aikaisemmista vaiheista. Poliitikot jättävät virkamiehet yksin toteuttamaan valtioneuvoston hyväksymiä luonnonsuojeluohjelmia ja syyttävät heitä psykologian ja diplomatian puutteesta, samalla kun ei anneta käyttöön edes kaikkia lain sallimia mahdollisuuksia. Rantojensuojeluohjelman toteuttaminenhan oli suurissa vaikeuksissa siksi, että valtioneuvosto ei esittänyt budjettiin riittäviä varoja Ahon hallituksen aikana, eikä päivänselvissäkään tapauksissa lunastuslupia myönnetty. Kaikki käännettiin silloinkin virkamiesten syyksi. Ryhtiä rahoitukseen on tullut vasta Lipposen hallituksen aikana.
Julkisessa Natura-keskustelussa esiintyy taajaan väite tai ajatus siitä, että luonnonsuojelun toteuttaminen olisi jotenkin yhteiskunnan vastaista. On hyvä huomata, että luonnonsuojelu on samojen eduskunnan säätämien lakien alaista yhteiskunnallista toimintaa kuin kaikki muukin hallinto. Se ei ole erityisasemassa tai sinänsä yhtään vähempiarvoisempaa kuin minkään muunkaan ministeriön johtama hallinnonala tässä maassa. Sosialisoimisesta puhuminen EU:n Natura 2000 -ohjelman yhteydessä on jokseenkin absurdia!
Ympäristöministeriötä ja luonnonsuojeluhallinnon virkamiehiä on myös syytetty liian innokkaasta työstä ja laajoista alue-esityksistä. Kuitenkin esityksistä 95 prosenttia kerrottiin olevan jo vanhoissa suojeluohjelmissa. Sillä viidellä lisäprosentillako aiotaan varmistaa se, että EU-yhteisössä erityisesti Suomen vastuulla olevan läntisen taigan luonnon suotuisan suojelun taso säilyy?
Yleensä täällä kotimaassa pidetään hyvänä sitä, että Suomi kansainvälisissä toimissa toimii esimerkillisesti ja saa kiitosta hyvistä tuloksista. Miksi nyt kun Natura 2000 ohjelmaa valmistellaan pitäisikin pyrkiä johonkin limbosuoritukseen. Eikö meidän tässäkin pitäisi tehdä sellainen ohjelma, joka herättää ihailua ja lisäisi muissa EU-maissa pyrkimystä yhtä hyvään tulokseen? Ei kai ole kohtuutonta, että maastamme vähän toistakymmentä prosenttia säilyisi Natura 2000 -ohjelman kansainvälisestikin turvaamana sellaisena kuin se on tällä hetkellä?
Arvelen valtioneuvoston kaikilla muillakin hallinnonaloilla tukevan hyvin valmisteltuja ja hyvin perusteltuja esityksiä EU:lle, sellaisia, jotka lisäävät maamme arvostusta ja tuntemusta kansainvälisissä yhteyksissä.
Suomen alkuperäinen luonto - metsät, vedet, suot, erämaat - kuvastavat tämän kansan syvintä olemusta. Kansallinen kulttuurimme perustuu vankasti luontoon. Kansallisen heräämisen ajan maineikkaimmat henkilöt ammensivat luomisvoimansa Suomen luonnosta. Itsenäistä Suomea ei ehkä olisi, elleivät tuon ajan tiennäyttäjät olisi osoittaneet ainutlaatuista luontokytkentäämme töissään ja teoksissaan. Suomen luonnon arvokkaimpien kohteiden säilyttäminen alkuperäisenä on kulttuurityötä ja kunnianosoitus menneille sukupolville isänmaan arvostamisesta.
Luonnonsuojelu on toimintaa, josta virkamiehenä ei kiitosta saa. Luonnonsuojeluvirkamiehenä pitkään toimineena voin kuitenkin todistaa, että paras kiitos tulee tietoisuudesta, että omalta osaltaan on tehnyt voitavansa tämän kotimaan arvokkaimpien luonnonkohteiden säilyttämiseksi kaikkialle tunkevalta ahneudelta.
ILKKA STÉN
Liittohallituksen jäsen, eläkkeellä oleva lääninympäristöneuvos