25.11.1997

Natura ei sovi TUPO-tinkimiseen

Ministerityöryhmän tinkiessä Naturaa on unhotunut Naturan tavoite: lajien ja luontotyyppien tuhoutumisen estäminen. Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa ministereitä siitä, ettei Naturasta voi tinkiä kuin TUPO-markoista. Naturassa on kysymys uhanalaislajien elämästä ja kuolemasta. Rahasta ei ole kysymys, koska Naturan korvauksista on päätetty jo viime vuonna. EU:lta saadaan lisää rahaa Naturaan.

Naturaa tarvitaan, koska suurimmalla osalla uhanalaisesta lajistamme ja luontotyypeistämme ei ole vielä kotimaista suojelusuunnitelmaa. Uhanalaisluettelossamme on 1692 lajia. Niistä lähes jokaisen suurin vaara on elinympäristöjen tuhoutuminen.

Luonnonsuojeluliiton mielestä Natura tarvitsee lisäyksiä eikä karsintoja. Ympäristöministeriö esitti keväällä Naturaan uusia alueita 4 prosenttia eli 143 000 hehtaaria. Lausuntokierroksella esitettiin lisäksi 488 lisäys- ja laajennusaluetta.

Luonnonsuojeluliitto vaatii lisäyksiä etenkin Etelä-Suomeen. Siellä on eniten lajeja, yksilöitä, monimuotoisuutta ja uhanalaisuutta, mutta vähiten suojelualueita. Oulun läänin eteläpuolella on Natura-esityksessä maasta vain 3 prosenttia.

LISÄTIEDOT Suomen luonnonsuojeluliitosta:

- suojeluasiantuntija Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 202 (tänään klo 11.30 asti)


HAKEMISTO