4.6.1997
Suomen luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että se pahimmanlaatuinen ryöpytys, mihin ympäristöministeriön esitys Suomen Natura 2000 -kohteiksi joutui, ei suinkaan syntynyt spontaanisti. MTK järjesti jo maalishuhtikuussa parikymmentä tilaisuutta ympäri maata ennen kuin ministeriön Natura-esitys oli valmis ja julkistettu. Kahden kuukauden ajan tiiviinä jatkunut MTK:n harjoittama agitaatio synnytti luonnonsuojelun vastaisen massahysterian. MTK:n propagandan uhriksi joutuivat muutamat järkevinäkin pidetyt ihmiset toimittajia ja kansanedustajia myöten. Natura-vastaisuus oli erityisen voimakasta Pohjois-Suomessa, vaikka siellä pääosa kohteista sijaitsee valtionmailla ja on jo ennestään luonnonsuojelun piirissä.
MTK:n eri puolilla maata järjestämien Natura-muistutustalkoiden tarkoituksena oli ympäristöviranomaisten asiantuntemuksen kiistäminen. "Natura 2000 -muistutusrunko" -ohjeissa kehoitettiin muistutuksen johdantoon merkitsemään, "mitä luonnonarvoja ympäristöviranomaiset väittävät tilalla olevan". Seuraavaksi muistuttajan piti arvioida, "löytyykö alueelta ylipäänsä kyseisiä luontotyyppejä ja lajeja". Ohjeet arviointiin sai "Keskeisimpiä muistutuksissa huomioon otettavia seikkoja" -nimisestä ohjepaperista, missä neuvottiin, kuinka "tulee kiistää, että koko alueella tai sen tietyllä rajatulla alueella ei väitettyjä luontotyyppejä tai eliölajeja esiinny". Edelleen "tulee kiistää, jos varmaa näyttöä ei ole...".
MTK sysäsi näyttövelvollisuuden luontotyyppien ja lajien esiintymisestä ympäristöviranomaisille. MTK kieltäytyy uskomasta vuosikymmenten mittaan kertyneeseen, esimerkiksi tieteellisissä aikakausjulkaisuissa olevaan kirjalliseen tietoon. Uusien inventointien - mikäli niiden tekemiseen ylipäätään löytyisi varoja ja henkilöstöä - tulosten odottaminen veisi joka tapauksessa vuosia.
LISÄTIEDOT: pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208