28.11.1996

YMPÄRISTÖJÄRJESTÖT:
SUOMEN NATURA 2000 -ESITYS ON HOIDETTAVA KUNNIALLISESTI


Ympäristöjärjestöjen mielestä Suomen Natura 2000 -esityksen lähtökohtana tulee olla EU:n luonto- ja lintudirektiivien toteuttaminen eli direktiiveissä mainittujen lajien ja luontotyyppien suojelun suotuisan tason varmistaminen. Kustannussyyt eivät saa vaarantaa tätä pyrkimystä.

Erityisesti ympäristöjärjestöjä huolestuttaa se, että alueellisten ympäristökeskusten arvokkaiksi toteamia luontokohteita tullaan kustannussyistä mahdollisesti karsimaan jo ennen virallista kuulemiskierrosta.

Uusien, lausuntokierroksella mahdollisesti esiin nousevien arvokohteiden suhteen järjestöt edellyttävät uuden kuulemiskierroksen järjestämistä. Asianomaisten kuuleminen on ehdoton muodollinen edellytys, jonka puuttuessa kohde tulee hylätyksi EU:n tehdessä lopullista päätöstä Natura 2000 -suojelualueverkostosta.

Ympäristöjärjestöt edellyttävät puolueetonta selvitystä siitä, onko Metsähallituksen, Metsäntutkimuslaitoksen ja puolustusvoimien hallinnoimia maita täysimääräisesti otettu huomioon Natura 2000 -ohjelman valmistelussa. Mm. Pohjois-Karjalasta saadut tiedot ovat antaneet perusteltua syytä olettaa, että näin ei ole käynyt, vaan arvokkaita luontokohteita on jäämässä valmistelun ulkopuolelle.

Ympäristöjärjestöt näkevät ongelmana alustavalla Natura 2000 -listalla olevien kohteiden heikon oikeusturvan. Heinolan maalaiskunnan Kelloniemen alue toimii esimerkkinä. Siihen vedoten järjestöt korostavat, että toimenpidekiellon käyttö luonnonarvojen turvaamisessa on tarvittaessa mahdollista.

Ympäristöjärjestöt korostavat, että Suomen luonnon monimuotoisuudesta merkittävä osa on Etelä-Suomessa. Tämän tulee näkyä jatkossa vahvasti myös luonnonsuojelurahoituksen painopisteitä määriteltäessä. Näillä, heikosti suojeluilla, pääosin yksityismaista koostuvilla alueilla ei EU:n luonto- ja lintudirektiivien vaatimuksia voida täyttää ilman merkittäviä lisäkustannuksia. Lisärahoituksen tarpeeseen vaikuttaa myös valtion potentiaalisten vaihtomaiden vähäisyys Etelä- ja Keski-Suomessa. Ympäristöjärjestöjen mielestä rahoituksen painopisteen muutoksen tulee näkyä myös Natura 2000 -ohjelman toteutuksessa.

Ympäristöjärjestöt toteavat, että erityisvastuulajimme saimaannorpan samoin kuin kansainvälisesti arvokkaan Saaristomeren kansallispuiston täysimääräinen suojelu on perusteltua pyrkiä toteuttamaan erillisrahoituksen avulla.

Ympäristöjärjestöjen edustajat tapasivat eilen (keskiviikkona 27.11.) ympäristöministeri Pekka Haaviston. Tapaamisessa Suomen luonnonsuojeluliiton, BirdLife Suomen, Greenpeacen, Luonto-Liiton, Maailman Luonnon Säätiön (WWF) Suomen rahaston ja Natur och Miljön huoli Natura 2000 -ohjelman valmisteluun liittyvistä ongelmista saatettiin ministeriön tietoon.

Ympäristöjärjestöjä erityisesti huolestuttaneesta alueellisten ympäristökeskusten arvokkaiksi toteamien luontokohteiden karsimisesta ympäristöministeri Pekka Haavisto totesi, että tältä osin järjestöjen huoli on aiheeton. Mahdolliset muutokset suuntaan tai toiseen aluekeskusten esityksissä tullaan tekemään ekologisen tiedon perusteella. Ministeriö tullee jopa täydentämään esityksiä. Tämä vaatii myös luotettavaa, ekologista edustavuusarviointia nyt valmisteilla olevan Natura 2000 -ohjelman kattavuudesta ja mahdollisista puutteista.

LISÄTIEDOT:
- Luonnonsuojeluliiton pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208
- WWF:n suojelujohtaja Lassi Karivalo, puh. 049- 477 717


HAKEMISTO