17.11.1996

NATURA 2000 UHKAA VESITTYÄ


Suomen luonnonsuojeluliiton Orivedellä 16.-17.11. kokoontunut liittovaltuusto on huolestunut siitä, että Suomi on laatimassa vahvasti vesitettyä Natura 2000 -esitystä. Yleiseurooppalaisella
Natura-suojelualueverkostolla pyritään turvaamaan EU:n luonto- ja lintudirektiivien tavoitteiden toteutuminen eli turvaamaan direktiiveissä mainittujen luontotyyppien ja lajien suojelun suotuisa taso. Näin ei kuitenkaan näytä käyvän.

Suomen kiireessä laadittu Natura 2000 -ohjelma on rakentumassa hyvin vahvasti pelkästään olemassaolevien suojelualueiden ja virallisissa suojelu ohjelmissa olevien kohteiden ympärille. Ympäristöministeriö on koko prosessin aJan korostanut käytännön työstä vastanneille alueellisille
ympäristökeskuksille, etteivät näiden esitykset saa aiheuttaa merkittäviä lisäkustannuksia tai vahvoja ristiriitatilanteita esimerkiksi Metsähallituksen kanssa. Esityksestä onkin tulossa torso, joka ei useimpien luontotyyppien suhteen täytä direktiivien valvoitteita. Onkin pelättävissä, etteivät läheskään kaikki ympäristökeskustenkaan jo riisutut esitykset tule lisäkustannuksen vuoksi päätymään viralliseen esitykseen.

Ministeriön lisäkustannuksia kaihtavan linjan takana on jo keväällä 1996 tehdyt suojeluohjelmien rahoituspäätökset, joissa määriteltiin Naturan lisäkustannus katoksi vain noin 190 miljoonaa markkaa. Rahoituspäätökset tehtiin tilanteessa jossa ei vielä ollut lainkaan tietoja nykyisen suojelualueverkoston puutteista.

Myös valtion omistamia, mutta Metsähallituksen ja puolustusvoimien hallinnassa olevia arvokkaita alueita on jäämässä runsaasti Natura-esityksen ulkopuolelle. Luonnonsuojeluliiton liittovaltuuston kokous vaatiikin, että näitä valtion omistamia alueita käytetään täysimääräisesti Natura-ohjelman toteuttamisessa. Useiden luontotyyppien osalta tämä on ainoa keino vähin kustannuksin merkittävästi kehittää suojelualueverkkoa.

Luonnonsuojeluliiton liittovaltuusto toteaa lisäksi, että kiireisen valmistelun vuoksi nyt ministeriössä oleva esitys voi olla korkeintaan alustava runko Suomen esitykseksi. Mikäli esitys toimitetaan EU:lle keväällä 1997, Suomen on varattava mahdollisuus esityksen puutteiden korjaamiseen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että vuoden 1997 maastoinventointeihin taataan riittävä rahoitus.

LISÄTIEDOT Suomen luonnonsuojeluliitosta, puh. (09) 228 081
- Natura-projektisihteeri Keijo Savola, myös puh. 049-877 654



HAKEMISTO