18.8.1997 [Luonnonsuojelija-lehdessä 7/97]
EU:n komissio on useita kertoja korostanut, että Natura-alueet on valittava ainoastaan luonnontieteellisin kriteerein. Ympäristöministeriön tehtävä on valvoa, että näin tapahtuu. Miten ministeriö on leiviskäänsä hoitamassa?
Heidi Hautala (vihr.) sai heinäkuussa komission vastauksen Euroopan parlamentissa tekemäänsä kysymyksen Naturan pelisäännöistä. Kysymyksen taustalla oli tärkeä esimerkkitapaus: Helsingin kaupunki ja Liikenneministeriö olivat esittäneet Porvarinlahden poistamista Naturasta, koska se voisi haitata Vuosaaren suursataman rakentamista.
Komissio piti vastauksessaan selviönä, että Suomen luonnonsuojeluviranomaiset hyväksyvät alueita valittaessa vain luonnontieteelliset kriteerit. "Lisäksi ympäristöministeriön on huolehdittava siitä, että kansallista luetteloa nyt kehitetään edelleen valtioneuvoston päätökseksi saatujen lausuntojen perusteella niin, että tähän yhteyteen soveltumattomat argumentit eivät vaikuta prosessiin."
Komission vastaus oli tiukka. Natura-kohteet tulee listata vain ja ainoastaan luonnontieteellisin perustein. Luontoarvot täyttävien kohteiden jättäminen pois Naturasta taloudellisista, sosiaalisista, kulttuurillisista tai muista vastaavista syistä olisi yhteisöoikeuden vastaista.
Komission linja on kuitenkin vanha, direktiivien mukainen ja EU:n tuomioistuimessa vakiintunut (Santonan ja Lappel Bankin tapaukset). Ennen Hautalan kysymystä pelisäännöistä kävi musituttamassa Euroopan komission ympäristöosaston apulaisjohtaja Bertrand Delpeuch. Hän esiintyi Suomen luonnonsuojeluliiton Natura-seminaarissa Helsingissä kesäkuussa (ks. Luonnonsuojelija 6/1997). Suomen luonnonsuojeluliittokin korosti Natura-lausunnossaan Ympäristöministeriölle 19.6.97 vain luontoperusteiden olevan päteviä kohteita valittaessa ja rajattaessa. Natura on biologiaa eikä matematiikkaa.
Komission Natura-linjan luulisi helpottavan alueellisten ympäristökeskusten työtä niiden käsitellessä yli 13 000 Natura-lausuntoa ja kannanottoa.
Asia ei kuitenkaan ole valitettavasti näin yksinkertainen. Ensinnäkään kaikki aluekeskukset eivät näytä olevan täysin Naturan puolella. Esimerkiksi Lounais-Suomen ympäristökeskus lupasi maa- ja metsätalousministeriölle 13.5. poistaa mm. Kokemäenjoen ja Vanhakosken Naturasta tulvasuojelusyillä. Se, että jotkut ympäristökeskukset osallistuvat MMM:n varjo-Naturan tekemiseen keksimällä taloussyihin perustuvia karsintoja, perustuu siihen, että niissä on johtajinakin paljon vesipiireistä tulleita byrokraatteja. Heillä ja heitä vesitalousasioissa ohjaavalla MMM:llä on mahdollisuus sabotoida ympäristökeskusten luonnonsuojelutyötä jo oman talon sisällä.
Ovatpa jotkut aluekeskuksten virkamiehet vastustaneet Naturan luonnontieteellisiä kriteerejä ja ympäristöministeriön linjauksia julkisuudessakin. Tällaista tapahtuu eniten Lapissa.
EU:n komissio korosti vastauksessaan Hautalan kysymykseen, että nimenomaan ympäristöministeriön on valvottava, ettei muita kuin luonnontieteellisiä kriteerejä käytetä Naturassa. Miten ympäristöministeriö on leiviskäänsä hoitamassa?
Ympäristöministeriön ohjekirje alueellisille ympäristökeskuksille Natura 2000 -verkostoa koskevan ehdotuksen jatkovalmistelusta on päivätty 30.6.1997. Siinä ministeriö opastaa mm.: "Erityisesti nk. uusien ja laajennettujen alueiden Natura 2000 -verkostoon liittämisen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuurilliset vaikutukset tulee selvittää ja ottaa huomioon."
Vanhojen ohjelmien osalta alueellisten ympäristökeskusten tulee "tukeutua tehtyihin päätöksiin". Myös kaava-alueet on uusien ohjeiden mukaan "pääsääntoisesti" rajattava vahvistetun kaavan mukaisesti. "Naturan rajaaminen laajempana kuin kaavan osoittama alue edellyttää maanomistajan suostumusta (on huomattava, ettei maanomistajan vaikeneminen kuulemiskierroksella tarkoita hyväksyntää!)."
Laajennuksia suojeluohjelmarajauksiin ja kaavoihin saa tehdä poikkeuksellisesti vain priorisoidun luontotyypin tai lajin kohdalla. Tällaiset on luontodirektivissä merkitty tähdellä (esim. saimaannorppa, boreaaliset luonnonmetsät). Huomattakoon, että ne ovat vain murto-osa kaikista direktiivin lajiesta ja luontotyypeistä, joiden suotuisa suojelutaso pitäisi turvata siinä missä näiden harvojen "tähtien". Lintudirektiivin olemassaoloa tässä kohdassa ei ilmeisesti muistettu ollenkaan.
Lisäksi sellaiset Natura-esityksen alueet, "joilla on voimassa oleva lupa luonnonarvoja pysyvällä tavalla muuttavaan toimintaan, tulee karsia mikäli tämä teknillisesti on mahdollista. Näitä lupia voivat olla esimerkiksi rakennuslupa, maa-aineslupa, vesioikeudellinen lupa tai tiesuunnitelma."
Ympäristöministeriö siis neuvoo aluekeskuksia käyttämään ekologisten rinnalla hallinnollisia rajoja sekä ottamaan huomioon taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia kriteereitä. Tällainen yhteisöoikeutta rikkomaan neuvova ohjekirje on jo itsessään yhteisöoikeuden rikkomus.
Tietämättömyydestä ei ole kysymys. Ympäristöministeriössä kyllä tunnetaan direktiviit, tuomioistuimen ennakkopäätökset, oikeusoppineiden kirjoitukset ja Hautalan kysymys. Ympäristöministeriö vain on antanut - jälleen kerran - maa- ja metsätalousministeriön tinkiä omista linjoistaan jo omassa valmisteluvaiheessaan.
Tällaista itse ennakolta tehtyä tasoitusta eivät valitettavasti muut ministeriöt koskaan anna ympäristöministeriölle. Toiset säästävät tinkimisen pelipöytään asti. Aikaisemmissa suojeluohjelmissa ja lakitaisteluissa on nähty, että ne kyllä pitävät puolensa ja tinkivät lisää, olipa ympäristöministeriön esitys laskettu kuinka alas tahansa. Tällä kertaa ympäristöministeriön kiltteys on viemässä sen ojasta allikkoon - Naturan pelisääntöjen rikkomiseen asti.
Ohjeita tärkeäpää on kuitenkin lopputulos, se mitä todella tapahtuu. Ympäristöministeriöllä on yhä mahdollisuus palauttaa Naturan valmistelu direktiivien mukaiseksi. Ministeriö käsittelee jokaisen kohteen yksitellen alueellisten ympäristökeskusten kanssa sen jälkeen, kun niiden alustavat kannanotot on jätetty ministeriölle. Tämä tapahtuu 15.8. mennessä. Natura-ministerityöryhmä kokoontuu lokakuun alussa.
Ympäristöministeriön tulee tehdä Naturan oikeudelliset pelisäännöt selviksi myös muille ministereille. Poliitikot ja virkamiehet eivät voi todellakaan itse päättää, noudattavatko ne yhteisöoikeutta vai eivät.
KIRJALLISUUTTA:
Jukka Similä: Yhteisöoikeus ja elinympäristöjen suojelu. - Oikeus 1/97: 84 - 91.
Liam Cashman: Habitat Conservation and the Case-Law of the Court of Justice. - Ympäristöjuridiikka 2-3/96: 9 - 21.
TAPANI VEISTOLA
[Tapani Veistola on yksi Luonnonsuojeluliiton Natura-projektisihteeri Keijo Savolaa keväällä auttaneista suojeluasiantuntijoista.]