10.11.1997
Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenmäärä ylitti viime vuoden jäsenmäärän jo syyskuussa. Lokakuun lopussa kuluvan vuoden jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli 29 350. Lukuun täytyy vielä lisätä nuorisojärjestö Luonto-Liiton jäsenet.
"Jäsenmäärän kasvu tänä vuonna on erityisen arvokasta, koska se tapahtui jäsenmaksun korotuksesta ja kiihkeästä Natura-keskustelusta huolimatta", järjestösihteeri Tarja Ketola iloitsee.
Luonnonsuojeluliitto täyttää ensi vuonna 60 vuotta. Juhlavuoden odottelussa on käynnistetty jäsenhankintakampanja, jossa jäsenet haastavat tuttujaan jäseniksi. Haasteet välittää perille asiantunteva ja koulutettu joukko puhelimitse.
"Tähän mennessä olemme saaneet jäseniltä jo yli 600 haastetta", Tarja Ketola kertoo.
Luonnonsuojeluliiton piirit ovat valinneet kellokkaat vauhdittamaan jäsenhankintakampanjaa omissa maakunnissaan. Kellokkaille ei ole asetettu mitään erityistehtäviä, vaan jokainen heistä auttaa kampanjaa niin kuin parhaaksi näkee.
LISÄTIEDOT:
- järjestösihteeri Tarja Ketola, puh. (09) 228 08 211
- kampanjasta ja kellokkaista: http://arkisto.sll.fi/tiedotus/1997
7.11.: Työministeri Jaakonsaari vauhdittaa Luonnonsuojeluliiton jäsenhankinta-kampanjaa Pohjois-Pohjanmaalla. Työministeri on aktiivinen luonnonsuojelija!
24.9.: Suomen luonnonsuojeluliiton juhlavuoden teemat tunnetuiksi jäsenhankinta-kampanjalla. Hannu Siitonen haastaa eteläkarjalaiset luonnonsuojelijoiksi.
23.9.: Suomen luonnonsuojeluliitolla juhlavuoden jäsenhankintatalkoot. Timo Helle vauhdittaa Luonnonsuojeluliiton jäsenhankintakampanjaa Lapissa.
LIITE: Lintumies vauhdittaa Luonnonsuojeluliiton jäsenhankintakampanjaa Varsinais-Suomessa (kiertoartikkeli vapaasti käyttöönne alla)
LIITE: 10.11.1997 KIERTOARTIKKELI VAPAASTI KÄYTTÖÖNNE
Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri valitsi lintumies Seppo Sällylän kellokkaakseen vauhdittamaan Suomen luonnonsuojeluliiton jäsenhankintakampanjaa.
Seppo Sällylän turkulaiset ja salolaiset tuntevat nimeltä Lintumies. Lintumies on Sällylän oma luontoradio-ohjelma Turun paikallisradiossa. Freelancerina toimivan Sällylän leipä koostuu monesta palasta: hän vetää laivamatkoja Turun saaristoon, kirjoittaa lintujuttuja Salon Seudun Sanomiin, opettaa kansalaisopistossa ja valokuvaa luontoa. Lisäksi hän on Salon ympäristö- ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja ja varavaltuutettu.
Seppo Sällylästä tuli Luonto-Liiton jäsen 1960-luvulla, jolloin hän monien muiden tavoin meni koulunsa luontokerhoon - Salon yhteislyseon luonnonystäviin.
"Porukalla osallistuttiin Luonto-Liiton talvipäiville, ja kuunneltiin Pentti Linkolan esitelmää, että traktorit pitäisi upottaa suohon. Me kyllä tyydyimme vain pudotte-lemaan käpyjä pakoputkiin", Sällylä hekottelee. Elävästi mieleen on tallentunut myös kuva rättisitikalla kuviaan näyttämään huristelleesta Hannu Hautalasta.
Luonto-Liitosta Sällylä siirtyi 1970-luvulla Luonnonsuojeluliittoon. Syksyllä 1974 hän oli perustamassa Salon seudun luonnonsuojeluyhdistystä, jonka puheenjohtajana hän myös alkuun toimi. Tuolloin Saloa uhkasi ja joukkoja kokosi Elsa-oikorata, jota kaavailtiin rakennettavaksi Espoosta Lohjan kautta Saloon. Elsa olisi puhkonut monta luonnonsuojelualuetta ja arvokasta kalliota. Luonnonsuojeluyhdistykseen liittyi tuolloin jäseniksi myös maanviljelijöitä, joiden maita Elsa oli pilkkoa. Elsa-hanke päättyi lopulta luonnonsuojelijoiden voittoon, kun valtio jäädytti hankkeen.
Salon seudun luonnonsuojeluyhdistyksessä Sällylä toimii edelleen - ainoana alusta asti mukana olleena. Sällylä vetää joka vuosi yhdistyksen perinteisiä linturetkiä: retken Halikonlahdelle ja yölaulajaretken polkupyöräillen. Kevättalviset pöllöretket hän aloitti jo parikymmentä vuotta sitten. Samantyyppisiä retkiä Sällylä järjestää myös firmoille, mutta luonnonsuojeluyhdistyksen tapahtumat hän vetää maksutta.
Kirjoittaja on Suomen luonnonsuojeluliiton Luonnonsuojelija-jäsenlehden toimittaja