14.1.1997
Natura 2000 -ohjelman ministerityöryhmän jäsenille:
Jan-Erik Enestam
Pekka Haavisto
Kalevi Hemilä
Terttu Huttu-Juntunen
Kari Häkämies
Sinikka Mönkäre
Arvoisa ministeri
Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piirin paikallisyhdistyksissä on syksyn mittaan huolestuneina seurattu Natura 2000 - ohjelman valmistelua. Erityisesti olemme huolestuneita siitä, että luonnonarvojen perusteella tapahtuvan suojelutoiminnan sijaan on nostettu ensisijaisiksi taloudelliset ja poliittiset lähtökohdat.
Etelä-Savon luonnonsuojelupiirin syyskokous Kangasniemellä 14.11.1997 vetoaa Teihin ja samalla asiaa käsittelevään ministerityöryhmään. Mielestämme keväällä esitelty Natura-suunnitelma oli sellaisenaan jo monien kompromissien tulos ja valmiiksi tingitty. Erityisesti Etelä-Suomen viimeisten alkuperäisluontokohteiden suojelemiseksi on ohjelma toteutettava vähintään keväällä esitetyssä muodossa. Suuri vastuu eteläsavolaisilla on kahden erittäin uhanalaisen eläinlajin suojelussa: saimaannorpan lisääntymis- ja liikkumisalueita sekä valkoselkätikan pesimä- ja ruokailualueita ei saa ohjelmassa supistaa. Molemmat lajit elävät maakunnassamme sukupuuton partaalla.
Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri ry:n syysvuosikokouksessa Kangasniemellä 14.11.1997
Stephen Condit, puheenjohtaja Antti Riikonen, sihteeri
Etelä-Savon luonnonsuojelupiiri ry,Stephen Condit, Haapavedentie 18,
57170 Savonlinna, puh. (015) 532 052 (koti), (015) 5759 712 (työ)