Valtioneuvoston Natura-täydennyspäätöksen pohjaksi järjestettiin kaikille avoin lausuntokierros. Luonnonsuojeluliitto jätti oman lausuntonsa Naturan täydennyksestä joulukuussa ympäristöministeriölle.
Luonnonsuojeluilitto kiitti ympäristöhallintoa hyvästä valmistelusta, mutta korosti nykyistä suurempien maastotyövarojen tarvetta esimerkiksi tulevassa Etelä-Suomen metsien suojeluprojektissa. Liitto vaati myös, että vastaavien uusien suojeluohjelmien valmistelun aikana kohteet turvataan tarvittaessa toimenpidekielloilla.
Luonnonsuojeluliitto kannatti esitettyjen uusien alueiden ja vanhojen kohteiden tietokantatäydennysten hyväksymistä. Liitto muistutti myös EY-tuomioistuimen 7.11.2000 tekemän päätöksen C-371/98 (Severnin suisto/Bristolin satama) rajoittaneen EU:n jäsenmaiden kansallista harkintavaltaa nyt myös luontodirektiivin puolelta; lintudirektiivistä vastaava oikeuskäytäntö oli syntynyt jo aikaisemmin. Tuomio edellyttää mahdollisimman kattavan kansallisen luettelon antamista Euroopan komissiolle jatkotyötä varten.
Valtion maiden Naturan valmistelusta vastaavan Metsähallituksen kanssa on ollut yhä ongelmia. Liikelaitoksen Natura-lausunnossa ilmaistu pyrkimys päästä luontotyyppien peittävyyksien supistuksilla hakkaamaan Kainuun Jämäsvaaran, Malahvian ja Moilasenvaaran luonnonmetsiä tuomittiin. Luonnonsuojeluliitto esitti, että alueellisten ympäristökeskusten valtaa valtion maiden suojelusuunnittelussa jatkossa lisätään Metsähallituksen kustannuksella.
Suojelukeinoja tehostettava
Luonnonsuojeluliitto vaati, että metsälaki ja ulkoilulaki korvataan toteuttamistapana luonnonsuojelulailla. Myöskään maa-aineslaki ei sovellu suojelun toteuttamiskeinoksi sen soveltamisalan rajallisuuden vuoksi. Samoin vesilaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki voivat joiltakin osin olla suojelun toteuttamiskeinoina riittämättömiä (ks. Kari Kuusiniemi: Natura 2000 -verkoston oikeusvaikutukset. Ympäristöjuridiikka 2-3/2000).
Esitys on liian pieni
Luonnonsuojeluliitto pitää esitystä minimiesityksenä, mistä ei ole varaa tinkiä aariakaan. Lisää esitettiin lukuisia laajennusta ja uutta kohdetta, joista kuuluisin on KHO:nkin valtioneuvostolle suojelun laiminlyönnin takia palauttama Kemihaaran suot. Mukana oli myös uusia, vasta tänä kesänä löydettyjä kohteita.
Puutteellisesti suojelluista lajeista erityisesti mainittiin punakeltaverkkoperhonen, hiuskoukkusammal, laaksoarho, lapinleinikki, liito-orava, kirjokikorento, hentonäkinruoho sekä luontotyypeistä luontaisesti ravinteiset järvet, letot, boreaaliset luonnonmetsät, metsäluhdat, raviini- ja rinnelehdot, puustoiset suot, kapeat murtovesilahdet, boreaaliset lehdot ja kaikki perinnebiotoopit.
Luonnonsuojeluitto esitti kaikkien KHO:n luontojärjestöjen
valitusten takia valtioneuvostolle palauttamien kohteiden lisäämistä
täydennyspäätökseen.
Liitto kiirehti myös vielä suojelemattomien kansainvälisesti
tärkeiden lintualueiden (IBA) suojelua sekä jo olemassaolevien
Natura-kohteiden tietolomakkeiden luontotietojen täydentämistä.
Lomakkeilta puuttuu yhä ilmeisesti jopa tuhansia tietoja,
mutta vain mukana olevat tiedot voidaan ottaa huomioon hankkeiden
haitta-arvioinnissa Natura-alueelle.
10.1.2001 TAPANI VEISTOLA