8.5.1998
Ympäristöministeriölle
Viite: lausuntopyyntönne 3/501/1996 (16.4.1998)
1.1 Aikataulu oli tiukka
1.2 Kuulemismateriaali oli vaikeakäyttöistä
3.1 Naturan yhteisöoikeudelliset pelisäännöt ja Suomi
3.2 Naturan rahoitusraami
3.3 Ympäristöministeriön ohjekirje 30.6.1997
3.4 Asiantuntijat osoittivat lisäystarpeen - esitystä karsittiin
3.5 Ministeriöiden välinen kaupankäynti
3.6 Naturan poliittinen tingintä
4.1 Liian vähän alueita
4.2 Liian pieniä rajauksia
4.3 Liian löysiä suojelukeinoja
4.4 Epäyhtenäisiä alueita
5.1 Luontotyyppejä epäsuotuisassa suojelutasossa
5.2 Lajeja epäsuotuisassa suojelutasossa
6.1 SPA-alueita on liian vähän
6.2 SPA-merkintöjä on tarpeettomasti poistettu
6.3 Lajeja epäsuotuisassa suojelutasossa
8.1 Natura 2000 -ehdotuksesta poistetut alueet
8.2 Natura 2000 -esitykseen lisätyt alueet
33 8.3 Natura 2000 -alueet, joihin on on tehty rajausmuutoksia 33
8.4 Natura 2000 -alueet, joiden rajaus on 7.4.1997 ehdotuksen mukainen
8.5 Kohteita, jotka jäivät Naturasta pois
Suomen luonnonsuojeluliitto kiittää ministerityöryhmää, sen avustajia ja ympäristöhallintoa suururakan saamisesta vihdoin lausuntokierrokselle.
Ensimmäiseksi arvioimme lausuntokierroksen järjestelyjä (luku 1). Sitten tarkastelemme Naturan tavoitteita (2) ja pelisääntöjä sekä kuinka ne otettiin huomioon kohteiden valintaprosessissa (3). Tulosta eli nyt lausunnolla olevaa Natura-esitystä tarkastellaan makrotasolla (4), luonto- ja lintudirektiivien luontotyyppien ja lajien kannalta (56) sekä maantieteellisesti (7). Mikrotason tarkastelun paikkakohtaiset kommentit ovat luvussa 8. Erikseen on tarkasteltu viimeisenä Natura-kohteena valtioneuvoston päätettäväksi menevää aluetta Kemihaaran suot ja metsät (9). Muistutamme Helsinki-komission BSPA-alueista ja Ramsarin kosteikkosopimuskohteista luvussa 10. Yhteenvetoluvuissa palaamme Naturan tavoitteeseen eli kuinka se saavutettiin (11) sekä esitämme keinoja asiantilan korjaamiseksi (12).
Muuten viittaamme aikaisempiin lausuntoihimme.
1.1 Aikataulu oli tiukka
Lausuntoaika oli lyhyt, ottaenkin huomioon että tehtävä oli yksi Suomen luonnonsuojelun historian laajimmista. Kohteita oli lähes 1500 kohdetta, niissä poistoja ja karsintoja lähes 800, ja aikaa oli vain kolme viikkoa. Tästä syystä keskitymme vain tärkeimpiin yleislinjoihin.
Aikataulun kiireisyys johtunee siitä, että Suomen Natura-esitys on lähes kolme vuotta myöhässä. Lisäksi Euroopan komissio on 7.4.1998 ilmoittanut vetävänsä maamme oikeuteen Naturan myöhästymisestä. Maamme ympäristönsuojelun mallimaan maineelle erittäin häpeällisen tuomion välttämiseksi valtioneuvoston päätös on tehtävä toukokuussa.
Aikataulu merkitsee käytännössä kahta asiaa:
1) Poistoja korvaavista täysin uusista kohteista ei ehdittäisi järjestää kuulemista ennen valtioneuvostoa. Siksi emme keskittyneet niihin. Kuitenkin verkoston tavoitteiden saavuttamiselle ja yhtenäisyydelle välttämättömät lisäykset tulee ottaa huomioon myöhemmässä luonnonsuojelutoiminnassa.
2) Kuitenkin esittämämme tehtyjen karsintojen ja poistojen peruutukset voidaan tehdä luonnonsuojelulain mukaisesti ja aikataulua vaarantamatta ilman eri kuulemiskierrosta. Kohteet on nimittäin kuultu jo kerran alkuperäisessä laajuudessaan, nimittäin joko 7.4.1997 tai 20.1.1998 alkaneella lausuntokierroksella.
1.2 Kuulemismateriaali oli vaikeakäyttöistä
Muistutusvastineita varten tuotetut uudet Natura-rajauskartat olivat erittäin korkeatasoisia kiinteistörajoineen kaikkineen. Niistä maanomistajat ovat varmasti nähneet heitä kiinnostaneen tiedon: ovatko heidän maansa mukana uudessa esityksessä vai ei.
Uusista kartoista ei kuitenkaan ollut vastaavaa hyötyä karsintojen luontovaikutuksia tutkiville valtakunnallisille lausunnonantajille. Karttoihin ei nimittäin merkitty viimevuotisen kuulemisen jälkeisiä supistuksia lausunnossamme 27.2.1998 vaatimallamme viivoituksella tms. tavalla.
Karsintojen jäljittäminen eri mittakaavaisia karttoja vertailemalla oli erittäin työlästä; uudet kartat olivat jopa valtavia lakanoita ja viimevuotiset A4-koossa. Valtakunnallisia lausunnonantajia Helsingissä palvelleessa YM:n karttahuoneessa oli ns. toteutustapakarttoja vain kahden aluekeskuksen alueelta (Lounais-Suomi ja Uusimaa). Kaikki aluekeskukset eivät saaneet kaikkien avainkohteidenkaan lopullisia karttaversioita nähtäväksi lausuntoajan kuluessa.
Erittäin vakava puute oli se, ettei ympäristöhallinto ollut korjannut montakaan tietolomaketta poistojen tasalle. Karsintojen vaikutukset lajien ja luontotyyppien määriin eivät näkyneet esim. lausunnossamme 27.2.1998 vaatimallamme tavalla (karsintoja edeltäneet tiedot esimerkiksi sulkeissa). Herää kysymys, oliko hallinto itsekään pohtinut luontotyyppien ja lajien vähenemisiä alueiden karsintoja tehdessään, kun niitä ei missään näkynyt. (Analyysimme osoitti, että monilla kohteilla oli poistettu priorisoitujenkin luontotyyppien alueita.) Myöskään päivitettyjä yhteenvetotaulukkoja lajien ja luontotyyppien esiintymisestä alueilla ei ollut saatavilla, vaan niitä piti laskea itse.
Maanomistajat saivat muistutuksiinsa vastineet. Olisi ollut loogista ja tasapuolista, että suojeluintressiä edustaneille valtakunnallisille lausunnonantajille olisi lähetetty kaikkien supistusalueiden muistutusvastineet. Luonnonsuojeluliitto vaati lausunnossaan 27.2.1998 myös, että myös lisäyksiä Naturaan esittäneet lausunnonantajat olisivat saaneet perustellun selvityksen kaikista lisäysesitystensä hylkäämisestä samalla tavalla kuin maanomistajat omista muistutuksistaan. Nyt saimme lausunnoissamme mainitsemistamme kohteista vastineita eri aluekeskuksista hyvin vaihtelevasti, joistakin ei ollenkaan. Vastinekoosteiden sarjaa ei ollut käytettävissämme YM:ssä käydessämmekään.
Kohteiden luettelotkaan eivät olleet täysin kunnossa. Esim. Lapinlahden Hukkasuo oli täysin kadonnut kaikista papereista. Varmistettuja hehtaarimääriä ja esim. maa- ja vesialueiden prosenttilukuja emme saaneet lausuntokierroksen aikana käyttöömme.
Näistä kuulemismateriaalin ja ajan puutteista johtuen emme ole voineet käydä jokaista kohdetta riittävällä vakavuudella läpi. Esimerkiksi paikkakohteiset kommentit ovat esimerkinomaisia. Lisäksi viittaamme myös aikaisempiin liiton ja piirien lausuntoihin.
Naturan tavoite on lajien ja luontotyyppien suotuisa suojelun taso.
Naturan valmistelussa kaikki tahot eivät ole oivaltaneet, ettei tämän uuden luonnonsuojelulain sekä EU:n lintu- ja luontodirektiivin tavoitteen saavuttaminen onnistu ilman uusia suojelualueita.
On tärkeää huomata, että Naturan tavoite on paljon aikaisempaa suojelusuunnitteluamme kovempi. Enää ei riitä luonnonsuojelun alkuaikojen hätäjarrutusmalli eli pelkkä uhanalaisimpien lajien välittömän sukupuuton estäminen. Tavoite on nyt kokonaisvaltaisempi: kaikkien lajien ja luontotyyppien määrän ja levinneisyysalueen pienenemisen estäminen.
Naturaa ja sen uusia alueita tarvitaan tämän kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi: lähes kaikkien uhanalaislajiemme suurin uhka on eläinympäristöjen väheneminen.
Uusien alueiden tarvetta korostaa sekin, että suurimmalta osalta uhanalaisista lajeista ja luontotyypeistämme puuttuu kattava kotimainen suojeluohjelma. Maassamme on esimerkiksi 1692 uhanlaisesta lajia, mutta ennen Naturaa suojelusuunnitelmia niistä oli tehty vasta 131 (7,8 %). Läheskään kaikissa niissä ei ole toteutusosaa. Useimpia niistä ei ole myöskään alettu toteuttaa.
Kotimaisten suojeluohjelmiemme aukkoisuutta kuvaa mm se, että erittäin uhanalaisten ja vaarantuneiden putkilokasviemme esiintymispaikoista 69 % oli suojelematta ennen Naturaa. Mitä luontodirektiivin luontotyyppeihin taas tulee, niistä esimerkiksi perinne- ja kallioalueiden inventoinnitkin ovat yhä kesken.
Natura 2000 on mahdollisuus korjata näitä puutteita, vieläpä osin EU:n rahoilla.
3.1 Naturan yhteisöoikeudelliset pelisäännöt
Naturan pelisäännöistä tehtyyn kysymykseen ympäristökomissaari Ritt Bjerregaard vastasi Euroopan parlamentissa (H-0544/97): "On selviö, että Suomen viranomaiset hyväksyvät ainoastaan biologisten perusteiden käytön luontodirektiivin määräyksien sekä Santonan ja Lappel Bankin tapauksissa tehtyjen ratkaisujen mukaisesti suojeltavien kohteiden valinnassa ja alueiden rajojen määrittelyssä. Kun luonnonsuojelualueiden kansallista luetteloa kehitetään hallituksen päätöstä varten nyt saatujen lausuntojen pohjalta, ympäristöministeriön tehtävänä on huolehtia, etteivät epäasianmukaiset argumentit vaikuta prosessiin."
3.2 Naturan rahoitusraami
Talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa päätettiin vuonna 1996 luonnonsuojelun rahoitusraamista 19962007. Vanhojen suojeluohjelmien toteuttamiseen varattiin 2 820 miljoonaa markkaa, kaavojen suojeluvarauksiin 60 miljoonaa, uhanalaislajeihin 150 miljoonaa sekä uusiin suojeluvelvoitteisiin (esim. Naturan uudet yksityismaat) 190 miljoonaa markkaa.
On tietysti hyvä, että suojeluohjelmillekin budjetoidaan rahaa etukäteen. Mutta Natura-verkoston hinta ei ole yhteisöoikeuden mukainen Natura -kohteiden valintaperuste. Suojelualueet tulee valita niiden tarpeen eikä hinnan mukaan. Minkäänasteista arviota suojelutarpeista ei ollut Naturan kustannuskatosta päätettäessä käytettävissä.
Lisäksi Naturaan on luontodirektiivin artiklan 8 mukaisesti luvassa yhteisörahoitusta EU:lta. Naturasta tinkiminen rahan takia on siksi yhtä turhaa kuin yhteisöoikeuden vastaistakin. Kattavan Naturan esittäminen olisi päin vastoin kansallisen etumme mukaista. Huomattakoon, että yksin LIFE-rahaston kautta on saatu jo lähes puolet (80 miljoonaa markkaa) valtioneuvoston Naturaan suunnittelemista 190 miljoonasta markasta takaisin EU:sta. Lisäksi Naturassa suojelu voidaan järjestää muutenkin kuin ostamalla alueita valtiolle.
Naturan valintaperusteita rikottiinkin ensimmäisen kerran keväällä 1997, kun Ympäristöministeriö runnoi aluekeskusten esitykset valtioneuvoston rahoitusraamiin. Liiat uudet kohteet poistettiin liian kalliina, eikä noin 140 aluekeskusten esittämää kohdetta päässyt 4.4.1997 julkistettuun 1482 kohteen esitykseen. Kokonaan uusia alueita esitettiinkin Naturaan alle 5 prosenttia pyöreästi yhtä paljon kuin uudet alueet ovat luonnonsuojelun rahoitusraamista.
3.3 Ympäristöministeriön ohjekirje 30.6.1997
Natura-ministerityöryhmän kokoonnuttua ympäristöministeriö lähetti 30.6.1997 ohjekirjeen alueellisille ympäristökeskuksille Naturan jatkovalmistelusta.
Ohjekirjeen pahimpia yhteisöoikeuden vastaisuuksia ovat mm.:
1) Alueiden rajausten tuli perustua vanhoihin suojeluohjelmiin.
Useissa vanhoissa suojeluohjelmissa - kuten soidensuojeluohjelmassa (1981) ja lintuvesien suojeluohjelmassa (1982) - rajaukset on usein tehty vanhanaikaisesti ja kaavamaisesti kivennäismaan ja kosteikon reunaan. Lintujärviltä puuttuvat siksi lintujen pesimä- ja ruokailuniityt, suorajauksista perhosille tärkeät reunakorvet jne. Näitä oli kevään 1997 Natura-esityksessä lisätty, mutta nyt niitä on uudelleen poistettu.
Vanhat suojeluohjelmat eivät riitä luonnontieteellisin perustein tehtävän verkoston perustaksi, koska ne ovat olleet jo aikoinaan poliittisesti tingittyjä kompromisseja.
Suuresta osasta luontotyypeistä ja lajeista ei ole edes valmiita inventointeja (esim. perinnebiotoopit ja kallioalueet) suojeluohjelmista puhumattakaan.
2) Vahvistetuilla kaava-alueilla ministeriö määräsi rajaamaan Natura-alueet niiden mukaisesti: "Naturan rajaaminen laajempana kuin kaavan osoittama alue edellyttää maanomistajan suostumista."
Tämäkin rikkoo Naturan pelisääntöjä. Kaava voi olla vanhentunut tai tehty aivan muita kuin suojeluarvoja ajatellen. Lisäksi kaavoissa suojelua on ajateltu paikallisia tai korkeintaan kotimaisia tarpeita ajatellen.
Ohjeen noudattaminen teki käytännössä maanomistajista Naturan korkeimman lupaviranomaisen.
3) Vanhoja rajauksia sai laajentaa vain priorisoidun luontotyypin tai lajin takia.
Direktiivit edellyttävät kuitenkin kaikkien priorisoimattomienkin suhteen luonnontieteellisiä rajausperusteita.
Naturan SPA-alueita koskeva lintudirektiivi ei edes tunne priorisoituja lajeja.
4) Vakavin kohta on: "erityisesti niin kutsuttujen uusien ja laajennettujen alueiden Natura 2000 -verkostoon liittämisen taloudelliset, sosiaaliset ja kulttuuriset vaikutukset tulee ottaa huomioon."
Silloin kun "huomioon ottaminen" johti supistukseen, rikottiin täysin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen Lappel Bank- ja Santona-päätösten linjaa.
Että näin tehtiin, ilmeni siitä kun ympäristöministeriön edustaja kertoi ministerityöryhmän esityksen julkistamistilaisuudessa 16.4.1998, että peräti 97 prosenttia uusiin alueisiin kohdistuneista muistutuksista otettiin tavalla tai toisella huomioon.
Ohjekirjeen yhteisöoikeuden vastaisuudet on tuotu esille lukuisissa kirjelmissä, lausunnoissa, tapaamisissa ja julkisuudessa sekä valtakunnanlehdissä (esimerkiksi Tapani Veistolan artikkelissa "Natura-esitys rikkoo EU-oikeutta" Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 25.9.1997) että alan julkaisusarjassa (ylitarkastaja Osmo Kivivuoren artikkelissa "Natura 2000 -ehdotuksen käsittely Suomessa" Ympäristöjuridiikka -lehdessä 4/1997). Kritiikistä huolimatta sekä ministerityöryhmä että viranomaiset jättivät kuitenkin nämä laittomat valmisteluohjeet korjaamatta.
3.4 Asiantuntijat osoittivat lisäystarpeen esitystä karsittiin
Natura-lausunnoissaan kesällä 1997 useat asiantuntijatahot ja suojelujärjestöt osoittivat silloisen vielä karsimattoman esityksen puutteet. Suotuisa suojelun taso oli jäämässä toteutumatta useilla kymmenillä luontotyypeillä ja lajeilla. Naturan lausuntokierroksella esitettiin koko maassa noin 500 lisäystä tai laajennusta. (Lausuntojen tiivistelmät on julkaistu kirjana Suomen ympäristö -sarjassa n:o 154.)
YM pyysi alueellisilta ympäristökeskuksilta esityksiä uusiksi kohteiksi. Monet ympäristökeskukset lähettivät kymmenenkin ehdotusta verkoston puutteiden korjaamiseksi.
YM alkoi kuitenkin valmistella vain kolmeatoista poliittisesti helpoimmaksi arviomaansa lisäesitystä. Ne esitettiin täydennyskuulemisessa 20.1.199820.2.1998. Erikoista kyllä, niihin oli kuitenkin jo valintavaiheessa tiedusteltu epävirallisesti maanomistajien etukäteissuostumusta. (Useimmat alueet olivat kuitenkin jo yhteiskunnan hallussa.)
Maanomistajan suostumus on toki aina hyvä ja positiivinen asia, mutta Natura-kohteiden yhteisöoikeudellinen valintaperuste se ei ole.
Ministerityöryhmän käsittelyn jälkeen uusia kohteita tuli vain 5 ja laajennuksia 7 niistäkin 4 rajattiin täydennyskuulemisen esitystä pienemmäksi. Yksi täydennyskuulemisessa ollut valtion omistama metsäkohde (Hietamiehen metsä Luumäellä) poistettiin kokonaan. Lisäksi "laajennuskohteista" Pohjan-Kiskon järvialue ja Koitajoki olivat 7.4.1997 suuremmat kuin 16.4.1998 julkistetussa esityksessä niitä oli matkan varrella siis supistettu enemmän kuin laajennettu.
Laajennusten koko on noin 2 087 ha alle puoli tuhannesosaa koko esityksestä. Lisäysten määrä (12) oli sentään pari prosenttia esitetyistä (500). Lisäykset olivat siis verrattain pieniä.
Poistoja ja karsintoja tehtiin joka toiselle kohteelle. Supistuksia on yli neljännesmiljoona (263 000) hehtaaria, noin 5,2 % alkuperäisestä esityksestä. Siis yli sata kertaa enemmän kuin laajennuksia. Näin tehtiin vastoin asiantuntijatahojen osoittamia tarpeita sekä Naturan pelisääntöjä ja tavoitteita.
3.5 Ministeriöiden välinen kaupankäynti
Naturan karsinnat eivät kohdistuneet pelkästään yksityisten maanomistajien alueisiin. Myös valtion omistamia maita karsittiin. Monissa ministeriöissä virkamiehet valmistelivat yhteisöoikeuden vastaisia karsintoja valtion ja veronmaksajien varoilla. Tässä vain muutama esimerkki:
1) Metsähallitus sai valmistella Naturan itse omilta alueiltaan
Lausunnossaan 19.6.1997 Luonnonsuojeluliitto huomautti metsähallituksen saaneen itse valmistella Natura-esityksen alueiltaan. Metsähallituksen talouspuolen suojelunvastaisuus näkyi jo kevään 1997 Natura-esityksen niukkuutena. Sen ylivalta mm. omaan luonnonsuojelun tulosalueeseensa verrattuna näkyi myös täydennyskuulemisessa lisäysesitysten vähyytenä ja mukaan otettujenkin metsähallituksen maiden (esim. Talaskankaan ja Koitajoen laajennukset) suojelukeinojen tehottomuutena (esim. metsälaki ja alue-ekologinen suunnittelu).
2) Puolustusvoimien viivytystaistelu
Ympäristökomissaari Bjerregaard totesi, ettei armeijalla ole mitään erioikeutta jättää alueitaan Naturan ulkopuolelle vastauksessaan Euroopan parlamentissa kysymykseen H-0744/97.
Silti puolustusvoimien alueita on jätetty pois, esimerkiksi alueilla F10200062 Ölmos-Purunpää ja F10200090 Saaristomeri. Vastaavia tapauksia on Uudellamaalla kohteessa Tammisaaren ja Hangon saaristo ja Pohjanpitäjänlahti.
Puolustusvoimienkin tulee suojella alueidensa luontoa, ja Natura helpottaa suojelusäännöksien tekemistä niille. Lisäksi Natura varmistaisi alueen suojelun silloinkin, kun alue tulisi puolustusvoimille tarpeettomaksi.
Luonnonsuojeluliitto kiittää ministerityöryhmää Morgenlandetin palauttamisesta Naturaan sekä armeijan yrityksen saada kymmenkunta aluettaan pois Naturasta torjumisesta 1.4.1997. Kuitenkin näilläkin kohteilla (esim. Kirkkonummen saaristo, Pohjankangas, Hämeenkangas, Säkylänharju, Pyhäjärvi, Karittainmäki-Ahvenistonlampi, Repovesi, Selänpäänkangas, Hirvenpäänsuo) pitäydyttiin vain vanhoihin suojelupäätöksiin. Näin jätettiin pois ne armeijan omistamat alueet, jotka eivät olleet aiemmissa suojeluohjelmissa.
3) Kaivoskohteista sovittiin ministeriöiden välillä
Ympäristökomissaari Bjerregaardin vastaus kaivosalueista Euroopan parlamentissa (22.9.1997 E-2775/97FI) toisti että luontodirektiivin artiklan 6 menettely on mahdollinen myös kaivostoimintaan.
YM:n ja KTM:n sopimus Koitelaisen rajauksesta, Pampalon vaihtamisesta Koitajoen laajennukseen yms. kaivoskohteista oli KTM:lle niin edullinen, että sen edustajat julistivat Naturan vaarattomuutta kaivoshankkeille lehdissäkin. Ikävä kyllä, esimerkiksi Lounais-Suomen viimeisille kalkkikallioille (esim. F10200113 Kemiönsaaren kalliot Västanfjärdissä ja F10200133 Särkisalon kalliot Särkisalossa) on vaarassa käydä nyt kaivospiirien takia huonosti.
4) Suot suojeluun vai turvetuotantoon?
Vastaavanlaisesta sopimuksesta YM:n ja VAPO:n välillä antaa viitteitä mm. Lounais-Suomen Eksyssuon tapaus. Lisäksi yksin Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin alueella hylättiin seitsemän muuttohaukkasuon lisäystä. Näillä turvetuotannon uhkaamilla soilla elää 20% maakunnan muuttohaukoista.
5) Liikennehankkeet
Yksi räikeimmistä esimerkeistä Natura-valmistelijoiden antautumisesta taloudellisten intressien edessä on Turun Pomponrahkan supistaminen lentokentän intressien takia. Rajausta ei supistettu vain vanhaan kaavaan asti, vaan karsintaa helpottamaan tehtiin uusi kaava, minkä teossa YM täysin sivuutti alueellisen ympäristökeskuksen.
Toinen esimerkki on Espoon Laajalahti. Siellä tienlaajennuksen lisäksi muut ministeriöt haluaisivat rakentaa taloja pääkaupunkiseudun yhdelle viimeisistä vanhan metsän alueista.
3.6 Naturan poliittinen tingintä
Naturan valmistelu olisi pitänyt tehdä ekologeista eikä poliitikoista koostuneessa työryhmässä.
Poliittisten kiistojen vaikutus alueiden valintaan näkyy kirkkaimmin Kemihaaran suot ja metsät -alueen jättämisessä ministerityöryhmän esityksestä pois.
4.1 Liian vähän alueita
Suomi ja Ruotsi vastaavat kahdestaan boreaalisesta kasvillisuusvyöhykkeestä EU:ssa. Ja Suomella on paljon itäisiä lajeja, joita ei esiinny Ruotsissakaan. Suomen koillinen erityisvastuu EU:ssa vaatii siksi paljon keskimääräistä suurempaa Natura-verkostoa. Tätä pohjoista ulottuvuutta korostaa se, että useat boreaaliset lajit eivät ole keskittyneet harvoihin selviin hotspoteihin, vaan elävät dispersaaleina harvakseen ja hajallaan. Luontomme monimuotoisuuden suojeleminen vaatii siksi tavallista suurempia alueita. Tästä huolimatta esityksemme ulottuu laajuudeltaan vain EU:n keskitasoon.
Selvä puute on uusien alueiden vähyys. Korostamme, että alkuperäinenkin ehdotus Natura 2000 -ohjelmaksi oli minimiehdotus, eikä mikään maksimiehdotus. Nyt karistussa esityksessä peräti 97,8 % nykyesityksestä on jo suojeltu tavalla tai toisella aikaisemmin. Parin lisäprosentin Natura ei tuonut paljoa uutta suojelulle. Naturassa kotimaisen suojelualueverkostomme paikkaamiseen oltaisiin saatu EU-rahaakin.
Esimerkiksi kaikki valkoselkätikkakohteet olisi kannattanut ottaa Naturaan mukaan. Nyt suojelun puutteita joudutaan paikkaamaan kriisiytyvissä tilanteissa kotimaisilla suojelusuunnitelmilla ja verovaroilla. Kohteiden ennallistaminen ja uhanalaisten eläinten tarhaus on kuitenkin todella kallista ajallaan tehtyyn paikkasuojeluun verrattuna.
Etenkin Etelä-Suomen suojelualueet ovat nyt kuin pieniä hajallaan olevia saaria meressä. Fragmentaation pahentuessa suojelualueiden "saarien" lajien määrä ja yksilömäärät tulevat vähenemään. Alueita on siksi lisättävä ja niitä on pyrittävä yhdistelemään (corridor-ajattelu, esim. metsämantereet).
4.2 Liian pieniä rajauksia
Koska esityksen perustana olivat "vanhat" suojeluohjelmat, rajauksissa hyvin harvoin päästiin todella ekologisiin rajauksiin. Monet rajaukset ovat liian pieniä tai epäekologisesti rajattu. Monien luontotyyppien rakenne ja toiminta ovat vaarassa.
Natura-esityksessä 7.4.1997 oli hyvää se, että etenkin Lounais- ja Länsi-Suomen ympäristökeskukset olivat uusineet 1980-luvun alun lintuvesi- ja soidensuojeluohjelmien sekä kaavojen rajauksia 1990-luvun ekologisen tiedon mukaisiksi. Tämä rajausperiaate oli kirjattu mm. vuonna 1994 ilmestyneeseen Metsätalouden ympäristöohjelmaan: "Suojelualueiden rajaukset tulee ensisijaisesti tehdä siten, että suojelutavoitteiden turvaamiseksi tarvittavat reuna-alueet sisällytetään suojelualueisiin".
Mutta 16.4.1998 julkistetussa karsitussa esityksessä rajaukset on taas ympäristöministeriön määräyksellä pääsääntöisesti korjattu takaisin vanhentuneeseen ja virheelliseen muotoonsa vastoin asiantuntijatahojen lausuntoja.
Korostamme, etteivät esimerkiksi rantametsät ole pelkkiä "reunoja" tai "suojavyöhykkeitä", vaan elimellinen osa kosteikkokohdetta. Lajirikkaus on usein korkeimmillaan metsänreunoissa. Soiden arvokkaimmat perhoset ovat usein reunakorvissa. Monet linnut pesivät reunametsissä ja vain ruokailevat suolla. Reunojen pienilmasto suosii monia itiö- ja putkilokasveja.
Soiden suojelu ei onnistu myöskään ilman reunaojikkojen hallintaa. Erityisesti aapasoiden rajauksessa olisi muistettava ympäristön mineraalimaiden merkitys suon vesi- ja ravinnetaloudelle.
On hyvä, että joillakin lintuvesillä on oivallettu rantaniittyjen ja -peltojen merkitys. Harva lintu nimittäin pesii avovedessä. Kuitenkin kymmenissä tapauksissa on lintukosteikoista rajattu pois linnustollisesti arvokkaita rantametsiä ja pensaikkoja. Kosteikkolinnustolle reunametsät ovat tärkeitä pesimäelinympäristöjä ja suojavyöhykkeitä, joiden tuhoutuminen esimerkiksi hakkuissa johtaa lähes aina suojelualueen suojeluarvon heikentymiseen. Tästä syystä linnustollisia arvoja sisältävät reunametsät tuleekin systemaattisesti sisällyttää lintukosteikkojen rajauksiin.
4.3 Liian löysiä suojelukeinoja
Monien paikkojen suojelukeinot ovat riittämättömiä.
Esimerkiksi Talaskankaan ja Koitajoen laajennuksissa käytetään metsälakia ja alue-ekologista suunnittelua. Niitä metsähallituksen tulee noudattaa ilman Naturaakin.
Joillakin kalliokohteilla toteutustapoja on tiukennettu luonnonsuojelulaiksi, mikä on sekä suojelijoiden että maanomistajien etu. Maa-aineslaki kun ei riitä aina suojelemaan kallioiden uhanalaista ja vaateliasta sammallajistoa, korpia ja rämeitä, lehtoja ja puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia metsiä. Sama koskee joskus harjukasvillisuutta ja esim. kehrääjän suojelua.
Luonnonsuojeluliitto esittääkin lähtökohdaksi sen, että mikäli harju- tai kallioalueella on biologisia suojeluarvoja (esim. edustavaa ja vaateliasta kallio- ja harjukasvillisuutta, uhanalaista lajistoa, puustoltaan luonnontilaisen kaltaisia metsiä, vesitaloudeltaan luonnontilaisia korpia ja rämeitä, pienvesiarvoja, lehtoja jne.), suojelukeinoihin tulee systemaattisesti liittää vähintäänkin hoito- ja käyttösuunnitelmaan pohjautuva metsäsuunnittelu. Monissa tapauksissa myös luonnonsuojelulain mukaista suojelua on perusteltua käyttää.
Luonnonsuojeluliitto pitää useita lintukohteiden toteuttamistapoja yhä liian löysinä. Monissa kohteissa luonnonsuojelulaki olisi vesilakia tehokkaampi suojelusäännös. Laki estää vesien kuivatuksen, mutta sen avulla ei pystytä suojelemaan mm. lintukosteikkojen monipuolisia ja monille lajiryhmille tärkeitä rantametsiä. Tarvittaisiin ainakin rakennuslakia, metsälakia ja maastoliikennelakia mieluiten kuitenkin luonnonsuojelulakia.
Vesilaki suojelukeinona ei myöskään sovellu yksinomaiseksi suojelukeinoksi arvokkaisiin pienvesiin kuuluvien lampien, pienten purojen ja jokien suojeluun. Useimmissa tapauksissa suojeluarvojan säilyminen vaatii ainakin Natura 2000 -kohteen huomioimista metsäsuunnittelussa.
Kun alueiden lopullisia suojelusäännöksiä sekä hoito- ja käyttösuunnitelmia aikanaan tehdään, luontoarvoja ei saa vaarantaa liian tehottomilla säännöksillä. On elintärkeätä, että luonnonsuojelu- ja lintutieteellisiin yhdistyksiin otettaisiin yhteyttä jo niitä luonnosteltaessa, koska niillä on tärkeää paikallistakin asiantuntemusta.
Tilanteet, jossa valitut suojelukeinot eivät täytä suojelun tavoitetta, tulevat lähivuosina aiheuttamaan tarpeettomasti lisäkitkaa alueellisten ympäristökeskuksien ja maanomistajien välille. Se tuskin palvelee kenenkään etuja.
4.4 Epäyhtenäisiä alueita
Natura-alueiden alueellisen ehyyden ja yhtenäisyyden ("coherency") periaatetta on rikottu useilla alueilla perustamalla rajaus hallinnolliseen rajaan (esim. kaava, tontti). Tällaisia ihmisen keinotekoisia rajoja ei luonto noudata eikä niitä useinkaan näy maastossa.
Räikein esimerkki reikäjuustomaisesta mallista, missä vain reiät ovat mukana, on Nokian Kaakkurilammet. Ennen yhtenäisestä alueesta on tehty välimetsät poistamalla hajanainen "saaristo". Osalla lampien välisistä metsistä on vanhan metsän piirteitä (mm. lahopuustoa) ja muustakin voitaisiin kasvattaa metsämannerta ja vaikka uutta kansallispuistoa. Vastaavia tapauksia on ennen muuta saaristokohteissa: Saaristomerellä ja Merenkurkussa.
Luontodirektiivin liitteen III Natura-alueiden valinnan pelisäännöt korostavat myös alueiden ennallistamismahdollisuuksia. Kohteen ei tarvitse suinkaan olla joka neliömetriltään luontodirektiivin luontotyyppiä. Monilla Etelä-Suomen kohteilla onkin jäljellä enää pieni kriittinen ydinalue, jota pitäisi ruveta ennallistamaan suuremmaksi ja laajentamaan elinkelpoisemmaksi. Nyt näyttää siltä, että hallinto on valitusten pelossa turvautunut hätävarjelun liioitteluun poistaessaan tällaisten kohteiden osia, joiden "luontoarvot on menetetty". Näin se on joutumassa ojasta allikkoon: karsintoja on tehty paitsi alueiden ja verkoston yhtenäisyyden, myös tulevaisuuden ennallistamishankkeiden kustannuksella.
Natura-verkoston yhtenäisyyttä korostaa myös luontodirektiivin artikla 10, vieläpä maisemankin huomioon ottaen. Järkevän käyttö- ja hoitosuunnitelman teko ei ole mahdollista, jos alue on sirpaleinen. Suoja- ja reunavyöhykkeiden loogisella sisällyttämisellä Natura-alueisiin oltaisiin vältetty myös tulevat loputtomat lähikontrolliperiaateoikeudenkäynnit.
Valtaosa alueista (1340) on luontodirektiivin mukaan suojeltu.
Niistä peräti neljällä viidestä esiintyy luontodirektiivin priorisoituja lajeja tai luontotyyppejä. Tästäkin päätellen väitteet siitä, että esim. joidenkin vanhojen suojeluohjelmien kohteet eivät muka täyttäisi luontodirektiivin vaatimuksia, perustuvat väärinkäsityksiin.
5.1 Luontotyyppejä epäsuotuisassa suojelutasossa
Luontotyypin suojelun taso on suotuisa, jos:
sen luontainen levinneisyys sekä alueet, joilla sitä esiintyy tällä alueella ovat vakaita tai laajenemassa, ja
erityinen rakenne ja erityiset toiminnot, jotka ovat tarpeen sen säilyttämiseksi pitkällä aikavälillä, ovat olemassa tai säilyvät todennäköisesti ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa, ja
alueelle luonteenomaisten lajien suojelun taso on suotuisa
Luontotyypit on jaoteltu laajempien ryhmien (rannikko, sisävedet, nummet ja niityt, suot, kalliot ja metsäiset luontotyypit) mukaan. Oheisessa luettelossa on mainittu ne luontotyypit, joiden kohdalla ainakin katsotaan, ettei suojelun suotuisa taso toteudu nykyisessä esityksessä.
5.1.1 Rannikon luontotyypit (20 kpl)
Rannikkoluonnon osalta luontotyyppien suojelutason arviointi on osin ongelmallista, koska monien tyyppien osalta tiedot luontotyyppien esiintymisestä Natura 2000 -kohteillakin ovat osin puutteellisia.
Rannikkoluonnon suojelun suurimmat puutteet Suomen esityksessä aiheutuvat toisaalta monien luontotyyppien määrällisesti riittämättömästä huomioinnista esityksessä. Toisaalta Suomen esityksessä mukana olevien kohteiden rajaukset ovat luonnontieteellisesti katsoen monesti tarpeettoman suppeita. Mm. monien suojelukohteiden osalta sisäsaaristoa ei ole huomioitu esityksessä riittävästi.
Alustavaan Natura 2000 -esitykseen tehdyistä karsinnoista erityisen vakavia ovat olleet mm. Merenkurkun laajan Natura 2000 -rajauksen pienentäminen 125 000 hehtaarilla.
* Suojelutaso on epäsuotuisa:
17. Kaikki dyynit (7 kpl): esitys on määrällisesti riittämätön ja mm. Suomen tärkeimpiin kuuluva Vattajan dyynialue on rajattu esitykseen mukaan vain osittain. Lisäksi osa dyynialueista olisi perusteltua suojella luonnonsuojelulailla eikä kevyemmillä toteuttamistavoilla.
8. Itämeren boreaaliset rantaniityt (priorisoitu): esitys on määrällisesti riittämätön ottaen huomioon tämän priorisoidun luontotyypin suuren sisäisen vaihtelun.
9. Jokisuistot: Suomessa kaikenkaikkiaan vain 100 kpl, joista luonnontilaisen kaltaisia alle puolet. Naturassa 23.
10. Rannikon laguunit (fladat, kluuvijärvet ja laguuninomaiset lahdet): Tämä priorisoitu luontotyyppi on huomioitu Natura 2000 -esityksessä määrällisesti riittämättömästi. Lisäksi monien esitettyjen kohteiden suojelurajaukset ja keinot ovat ongelmallisia, sillä luontotyyppi vaatii selkeästi suojavyöhykkeen ulkopuolista maankäyttöä vastaan säilyäkseen. Vesilailla tapahtuva suojelu ei takaa sen ominaispiirteitä. Luontotyypin edustajia on karsiutunut alustavasta Natura 2000 -ehdotuksesta mm. Saaristomeren ja Kemiönsaarten kallioiden- kohteiden karsintojen yhteydessä.
11. Itämeren boreaaliset kapeat murtovesilahdet: Edustavia kohteita on Suomessa ehkä kymmenkunta, joista Suomen esityksessä on vain 5.
12. Itämeren boreaaliset luodot ja saaret: Hylkeiden kannalta tärkeitä luotoja on Suomen esityksessä mukana riittämättömästi.
5.1.2 Sisävesien luontotyypit (9 kpl)
Monet Natura 2000 -esityksessä mukana olevat vesistöt eivät ole kokonaisia järviä vaan edustavat suhteellisen pieniä selkiä tai ranta-alueita. Kuitenkin vesiluonnon suojelun kannalta tulisi Natura 2000 -ohjelmankin turvata koko vesistön tai valuma-alueen säilyminen.
Tulevaisuudessa mahdollisia ongelmia tulevat aiheuttamaan myös Natura 2000 -kohteiden suojelukeinona käytetyn vesilain ongelmallisuus mm. hajakuormitukseen vaikuttamisen kannalta. Vesilain avullahan voidaan vaikuttaa lähinnä pistekuormitukseen.
* Suojelutaso on epäsuotuisa:
1. Magnopotamion tai Hydrocharition-kasvustoiset luontaisesti ravinteiset järvet
Tämän uhanalaisen vesikasvillisuuden kannalta tärkeän luontotyypin huomiointi on Suomen Natura 2000 -esityksessä ollut määrällisesti (43 kpl) riittämätöntä, erityisesti huomioiden sen, että luontotyyppi kattaa suuren valikoiman täysin erilaisia botaanisia järvityyppejä. Lisäksi merkittävä osa (n. 1/3) luontaisesti ravinteisista järvistä on rajattu esitykseen mukaan vain osittain, mikä vaikeuttaa mm. viranomaisten vedenlaadun säilyttämistä tai parantamista.
Luontotyypin riittämättömästä huomioinnista ja epäonnistuneista suojelurajauksista kärsivät mm. monet alueellisesti ja valtakunnallisesti uhanalaiset Potamogeton- ja Myriophyllum-sukujen kasvit sekä kansainvälisesti harvinaiset luontodirektiivin liitteen II lajit hentonäkinruoho (Najas flexilis) ja notkeanäkinruoho (Najas tenuissima).
* Suojelutaso on epäsuotuisa ainakin suurella osalla luontotyypin luontaista levinneisyysaluetta:
1. Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit: Jokiluonto on huomioitu Suomen Natura 2000 -esityksessä riittämättömästi ottaen huomioon luontotyypin suuren luonnonsuojelullisen merkityksen. Esitystä on heikentänyt mm. Ingarskilajoen poistaminen esityksestä.
2. Vuorten alapuoliset tasankojoet, joissa on Ranunculion fluitantis ja Callitricha-Batrachium-kasvillisuutta (= pikkujokien ja purojen vesikasvillisuus): Luontotyyppiä ei ole huomioitu Natura 2000 -ohjelman valmistelussa riittävästi, mm. valtakunnallisten biologisesti arvokkaiden pienvesien inventoinnin pohjalta arvokkaiksi todettuja alueita ei ole sisällytetty esitykseen. Luontotyypin suojelutaso jääkin epäsuotuisaksi Etelä-Suomen alueella
5.1.3 Nummet, niityt, pensastot ja tunturikankaat
Käytännössä perinnebiotoopit on huomioitu Suomen Natura 2000 -esityksessä huonommin kuin mitkään muut luontotyypit. Tämän on todennut myös Suomen ympäristökeskus alustavasta Natura 2000 -ohjelmasta antamassaan lausunnossa: "Perinnebiotoopit on Natura-ehdotuksessa otettu kautta linjan huomioon huonosti eikä niiden suotuisaa suojelutasoa voida näillä näkymin saavuttaa tai ylläpitää. Useimpien luontotyyppien osalta ehdotus on selvästi puutteellinen ja suuri osa arvokkaimmista alueista puuttuu ehdotuksesta" (Suomen ympäristökeskus 1997).
Käytännössä Suomen esityksen pohjalta kaikkien perinnebiotooppien, kosteita suurruohoniittyjä ehkä lukuunottamatta, suojelutaso jää epäsuotuisaksi. Tämä koskee niin aikaisemmin sangen yleisiä Fennoskandian runsaslajisia kuivia ja tuoreita niittyjä, alavia niitettyjä niittyjä, runsaslajisia jäkkiniittyjä sekä hakamaita ja kaskilaitumia kuin harvinaisia eteläisiä tyyppejä kuten alvarit ja kallkkivaikutteiset kalliokedot sekä puoliluontaiset kuivat niityt kalkkipitoisilla alustoilla.
Kalkkivaikutteisten perinnebiotooppien suojelutasoa ovat ratkaisevasti heikentäneet kalkkikallioiden riittämätön huomiointi esityksessä. Lisäksi ympäristöministeriön esitystä ovat heikentäneet kalkkivaikutteisten biotooppien osalta mm. Särkisalon alueen karsinta nykyisestä esityksestä.
Parhaiten perinnebiotoopeista on huomioitu kosteat suurruohoniityt, keski- ja pohjoisboreaaliset tulvaniityt sekä Itämeren rannikon boreaaliset rantaniityt. Näistäkin kaksi jälkimmäistä tyyppiä ovat monesta eri alatyypistä koostuvia yhdistelmätyyppejä, joiden alueellinen vaihtelu on lisäksi suurta. Näin ollen niiden osalta suojelun suotuisan tason turvaaminen vaatii huomattavan laajaa verkostoa.
Keski- ja pohjoisboreaalisten tulvaniittyjen osalta Suomen esitystä on merkittävästi heikentänyt kevään 1997 Natura-esitykseen sisältyneiden Kemihaaran soiden ja Tornion Karunginjärven poisto esityksistä.
Tavoitteena perinnebiotooppien osalta tulisi olla vähintäänkin kaikkien valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden alueiden (V, V-, M+, M, M-) saaminen Natura 2000-esitykseen. Tämä edellyttäisi merkittäviä muutoksia mm. maatalouden ympäristötukijärjestelmien käytössä ja soveltamisessa. Tällä hetkellä Suomessa ei ole olemassa toimivaa järjestelmää perinnebiotooppien hoidon turvaamiseksi.
Perinnebiotooppien osalta suotuisan suojelun tason säilyttäminen edellyttäisikin maisema-aletyöryhmän mietinnössä esitetyn mukaista mittavaa ja joustavaa perinnebiotooppien hoidon tukijärjestelmää, jonka avulla taattaisiin arvokkaita alueita omistavien tilojen elinkelpoisuus ja jatkuvuus.
Oma pieni kritiikin paikka Natura 2000 -ohjelmassa on esityksessä määrällisesti yliedustettuna olevien tunturibiotooppien, erityisesti tunturikankaiden ja porotalouden ongelmallinen suhde. Nykyisinhän lähes kaikki olemassaolevat tunturikankaat ovat suhteellisen intensiivisen poronlaidunnuksen kohteena. Voimakas porojen ylilaidunnus saattaa osin heikentää tunturikankaiden edustavuutta, jolloin porokantojen koon kontrollointi voi tulevaisuudessa olla tarpeellista kasvillisuudeltaan ja yleensä suojelullisesti merkittävimmillä suojelualueilla. Edellämainittu koskettaa kipeästi myös useita luontodirektiivin liitteen II perhosia (Agriades glando aquilo, Clossiana imbroba imbrobula, Hesperia comma catena), joiden kohdalla suojelun suotuisan tason saavuttaminen edellyttäisi Käsivarren erämaa-alueilla sijaitsevien tärkeimpien esiintymispaikkojen osalta porotalouden rajoittamista (eli tiukennusta nykyisen Natura-alueen säädöksiin).
1. Eurooppalaiset kuivat nummet: heikosti tunnettu perinnebiotooppityyppi.
2. Puoliluontaiset kuivat niityt kalkkipitoisilla alustoilla
3. Runsaslajiset Nardus-niityt vuoristoalueiden silikaattialustoilla
4. Fennoskandian runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt: vaateliaan niittylajiston kannalta ratkaisevan tärkeä niittytyyppi, jonka suojelutasoa olisi merkittävästi parannettavissa perinnemaisema-inventointiprojektin tulosten hyödyntämisen avulla.
5. Alvarit ja kalkkivaikutteiset kalliokedot: kalkkikallioiden liepeillä tavattava luontotyyppi, jonka suojelutasoa ovat heikentäneet mm. Särkisalon alueen karsinnat.
6. Molinia-niityt kalkki-, turve- ja savialustoilla
7. Pohjoiset boreaaliset tulvaniityt: suhteellisen runsas perinnebiotooppi, jonka osalta olisi mahdollista tehdä määrällisesti merkittäviä lisäyksiä esitykseen. Luontotyypin edustavuutta Naturassa merkittävästi heikentäisivät Kemihaaran soiden ja Karunginjärven alueiden poistot esityksestä.
8. Alavat niitetyt niityt
9. Vuoristojen niitetyt niityt
10. Fennoskandian lehdes- ja vesaniityt
11. Fennoskandian hakamaat ja kaskilaitumet
5.1.4 Soiden luontotyypit
Soiden huomiointi Natura 2000 -esityksessä on pohjautunut kohtuuttoman vahvasti 20 vuotta sitten tehtyyn kansalliseen soidensuojeluohjelmaan. Ohjelman valmistelussa ei ole riittävässä määrin huomioitu mm. viime vuosina Suomen ympäristökeskuksen toimesta valmistellun ns. Soidensuojelun täydennysohjelma -hankkeen tuloksia.
Monet luonnontieteelliset tahot ovat todenneet Suomen alustavan Natura 2000 -esityksen suorajaukset vakavasti puutteellisiksi mm. soiden vesitalouden säilymisen kannalta. Nykyisessä ehdotuksessa soiden rajaukset ovat entisestäänkin huonontuneet eli rajauksista on poistettu niin reunametsiä kuin ojitettuja reunaosia, jotka olisivat kuuluneet ekologisesti mielekkääseen suojelukokonaisuuteen. Tehdyt karsinnat vaarantavat vakavasti niin aapasoiden, keidassoiden, puustoisten soiden kuin lettojenkin suotuisan suojelutason toteutumisen.
* Suojelutaso on selkeästi epäsuotuisa:
1. Letot: Esityksessä on vakavia puutteita lettosoiden suojeluverkoston kannalta. Nykyisestä esityksestä puuttuu monia valtakunnallisesti ja alueellisesti arvokkaita lettosoita. Erityisen vakava puute on Kemihaaran soiden alueen karsiminen Suomen esityksestä poliittisilla perusteilla.
2. Aapasuot: Aapasoiden suojelutasoa vaarantavat erityisesti soiden vesitalouden säilymisen kannalta riittämättömät suojelurajaukset. Lisäksi alkuperäisestä esityksestä on karsittu mm. Peuralamminnevan ja Kemihaaran soiden alueet, jotka molemmat ovat aapasoina edustavia. Muun muassa turvetuotantosyiden vuoksi karsittu Peuralamminsuo sisältää runsaasti Keski-Suomen olemassaolevilla soidensuojelualueilla vähäisiä mesotrofeja ja meso-eutrofeja alueita, lisäksi alueen linnustollinen ja kasvistollinen arvo on selkeästi valtakunnallista luokkaa.
Esityksestä puuttuu lisäksi monia merkittäviä yksittäisiä aapasoita. Eräs tärkeimmistä puutteista edellämainittujen ohella on Pohjois-Savon ja Kainuun rajoilla sijoittuva 2800 hehtaarin laajuinen Kortesuo-Joutensuon alue, joka monipuolisuudessaan (laajuus uhanalaiset ja harvinaiset suotyypit, vaatelias lajisto, linnustolliset arvot) on arvokkaampi kuin yksikään toinen lääninrajan seudun suoalue.
3. Keidassuot: Valtaosa Natura 2000-ohjelmassa mukanaolevista keidassoista on rajattu epätyydyttävällä tavalla. Rajaukset ovat entisestään huonontuneet alustavan esityksen vahvasti poliittisessa uudelleentarkastelussa talvella 1997-98. Alustavasta esityksestä karsittu niin soiden ja metsien ekologisesti tärkeitä vaihettumavyöhykkeitä, reunaojikoita kuin luonnontilaisia suon osiakin. Erityisesti on karsintoja tehty Lounais-Suomen alustavaan esitykseen, luonnontilaisia keidassuon osia on karsittu mm. Merikarvian Mankannevalta, Laitilan ja Mynämäen kunnissa sijaitsevalta Nukinrahka-Hirvilamminsuolta sekä Kullaan ja Lavian kunnissa sijaitsevalta Rimpisuo-Siikelinsuolta.
4. Lähteet ja lähdesuot: esitys on määrällisesti riittämätön ja alueellisesti epäedustava.
* Suojelutaso on epäsuotuisa ainakin suurella osalla luontotyypin luontaista levinneisyysaluetta:
1. Cratoneurion-huurresammallähteet, joissa muodostuu kalkkiliejusaostumia: Esitys on puutteellinen mm. Koillismaan huurresammallähteiden osalta.
5.1.5 Kallioiset luontotyypit
Kallioilla ei ole Suomessa ollut omaa kansallista suojeluohjelmaansa. Siksi kallioluonnon suojelu ei lähinnä olemassaolevien suojeluohjelmien ja
kohteiden ympärille rakentuvassa Natura 2000 -esityksessä olekaan parantanut tarpeeksi kalkkikallioiden sekä mesotrofisten ja ultraemäksisten kallioiden suhteen.
Kallioiden kohdalla ongelma suojelun suotuisan tason toteutumiselle ovat usein ekologisesti liian suppeat rajaukset. Kallioalueita ei ole rajattu geomorfologisina muodostelmina kuten olisi perusteltua, vaan niistä on sisällytetty esitykseen vain osia. Lopullisessa Natura 2000-esityksessä lukuisia kalliokohteita on lisäksi pienennetty tarpeettomasti. Vastaavasti kallioalueiden poistojen yhteydessä on rajauksista poistettu mm. lehtoja.
1. Kasvipeitteiset kalkkikalliot
Suomen esitys on määrällisesti riittämätön ja lisäksi uudessa ehdotuksessa on karsittu valtakunnallisesti arvokkaita kalkkikalliotakin Särkisalon (FI0200133) sekä Kemiönsaarten kallioiden (FI0200113) Natura-kohteista.
* Suojelutaso on epäsuotuisa ainakin suurella osalla luontotyypin luontaista levinneisyysaluetta:
1. Kasvipeitteiset silikaattikalliot
Natura 2000 -esityksessä olevien biologisesti arvokkaiden silikaattikallioiden suojelurajaukset ovat usein kallioluonnon suojelun kannalta tarpeettoman ahtaita, erityisesti viimeisien karsintojen suhteen. Lisäksi maa-aineslain käyttö systemaattisesti lähes kaikkien biologisesti arvokkaiden kallioiden suojelukeinona ei välttämättä takaa suotuisan suojelutason toteutumista. Ei ainakaan siinä tapauksessa, mikäli alueilla esiintyy erityisen vaateliasta, suojaisasta pienilmastosta riippuvaista kalliolajistoa, luonnontilaisen kaltaisia metsiä, luonnontilaisia pienvesiä tai puustoisia soita tai lehtoja.
Alustavasta Natura 2000 -esityksestä on viimeisessä ehdotuksessa karsittu lukuisia valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaita kallioalueita. Tällaisia ovat mm. Säkylän Haukkavuori (FI0200115), Lapin diabaasikalliot (FI0200124), Nokian Römövuori (FI0FI0333005), Hinkuanvuori-Iljanmäki (FI0900062) sekä Pässilänvuori (FI0 800070). Mm. esityksestä kokonaan karsittu Hinkuvuori-Ilajanvuori oli sammalaljistoltaan pohjoisen Keski-Suomen parhaita kohteita. Lisäksi alueeseen liittyi reheviä soita, joilla oli omaa ihanalaista lajistoaan.
5.1.6 Metsäiset luontotyypit (12 kpl)
Metsäisten luontotyyppien osalta Suomen esityksessä on lähes kaikkien kohdalla vakavia määrällisiä tai laadullisia puutteita
* Suojelutaso on selkeästi epäsuotuisa:
1. Fennoskandian hemiboreaaliset luontaiset jalopuumetsät: esitys on määrällisesti riittämätön, lisäksi alustavasta ehdotuksesta on Lounais-Suomen osalta karsittu useita kohteita.
2. Maankohoamisrannikon primäärisukkessiovaiheiden luonnontilaiset metsät: Priorisoitu, monipuolinen luontotyyppi, joka on Suomen esityksessä selkeästi aliedustettuun
3. Tilio-Acerion- rinne-, vyörymä- ja raviinilehdot: Keinotekoinen luontotyyppi, joka tulisi lukea luontotyyppiin 1.
4. Fennoskandian hakamaat ja kaskilaitumet: Esityksessä määrällisiä ja laadullisia puutteita, kuten kaikilla muillakin perinnebiotoopeilla.Mm. esityksestä kokonaan poistettu Luhangan Mäentalo-Peltolan mäkitupamuseo sisälsi valtakunnallisesti arvokkaaksi arvioituja hakamaita. Lisäksi luontotyyppiä on karsittu myös Lounais-Suomen alustavista esityksistä.
5. Fennoskandian metsäluhdat: Priorisoitu luontotyyppi, jonka suojelua ei Natura 2000-esityksessä ole riittävästi huomioitu. Mm. lintuvesien ahtaat, myöhemmässä vaiheessa edelleenkin karsitut rajaukset eivät ole läheskään aina sisältäneet kohteisiin liittyviä metsäluhtia.
Kokonaan poistettujen kohteiden joukossa oleva Lappajärven Rasiahonkangas (FI0 800040) edustaa malliesimerkkiä luontotyypin kohtelusta. Tämä pienehkö (35 ha) alue sisältää Etelä-Pohjanmaan edustavimmat ja järeäpuustoisimmat tervaleppäluhdat, lisäksi alueella on laajalti muitakin luhtia ja kohtuullisen reheviä korpia. Alueella on kaikilla mittareilla mitattuna valtakunnallista suojeluarvoa, mutta silti se on poistettu Naturasta.
6. Hiekkatasankojen vanhat happamat Querqus robur -metsät: Luontotyypin määrä on niin vähäinen, ettei edes Turun Ruissalon ja muiden kaikkein edustavimpien tammimetsien suojelu riitä turvaamaan luontotyypin suotuisaa suojelutasoa.
7. Alnus glutinosa ja Fraxinus excelsior -tulvametsät: Priorisoitu luontotyyppi, jonka esiintyminen Suomessa tunnetaan valitettavan heikosti. Jokiluonnon heikohko suojelutilanne heijastuu tämänkin luontotyypin syksyiseen suojelutasoon.
8. Boreaaliset luonnonmetsät: Tämän luonnonsuojelun kannalta äärimmäisen tärkeän luontotyypin suojelutilanne ei Natura 2000 -ohjelmassa parane oikeastaan lainkaan kansallisiin suojeluohjelmiin nähden. Vanhoihin suojelupäätöksiin vedoten ei esimerkiksi Metsähallituksen mailta ole käytännössä voitu esittää lainkaan uusia merkittäviä metsiensuojelualueita, vaikka Natura 2000 -ohjelman tavoitteet eroavatkin radikaalisti mm. vanhojen metsien suojelun tavoitteista. Tästä syystä ei edes kansainvälisesti merkittäviä metsäalueita ole voitu liittää esitykseen (mm. Kuhmon Jämäsvaara-Kalliojärvet, Suomussalmen Malahvia).
Pitäytyminen vanhoihin suojelupäätöksiin on johtanutkin luontotyypin suhteen mitä omituisimpiin ratkaisuihin niin rajauksien kuin osin toteuttamistapojen kannalta. Mm. Nurmeksen Mujejärven (FI0700046) alueella osa huomattavan edustavista alueen vanhoista metsistä on päätetty suojella ulkoilulailla, Talaskankaan ja Koitajoen laajennusosilla boreaalisten luonnonmetsien suojelukeinona toimii metsälaki ja alue-ekologinen suunnittelu. Vastaavasti monille Pohjois-Suomen harjujensuojeluohjelman kohteilla esiintyviä luonnontilaisen kaltaisia mäntymetsiä esitetään suojeltavaksi pelkästään maa-aineslailla.
Esitystä on heikentänyt merkittävästi alustavaan esitykseen tehdyt karsinnat, joiden yhteydessä luontotyyppiä on karsittu kymmeniltä alueilta eri puolilta Suomea. Kokonaan on poistettu mm. alueellisen metsiensuojelu-verkoston kannalta tärkeät Siilinjärven Räimänmäki (FI0600058), Hirvensalmen Tunturinvuori (FI0500141), Ruokolahden Mäkrämäki (FI0418007) sekä Alajärven Ukonmäki (FI0800072). Jälkimmäisessä tapauksessa on menetetty lisäksi edustavia lettoja ja lehtoja useita hehtaareja. Hyvä esimerkki poistettujen kohteiden luonteesta on Eurajoen Vaheniemi (FI02000144), jonka pesimälinnustossa ovat vuonna 1997 olleet samalla kertaa harmaapää-, pohjan-, ja pikkutikka, palokärki, kanahaukka ja pyrstötiainen. Aluetta pidetäänkin pienestä koostaan huolimatta yhtenä Etelä-Satakunnan arvokkaimmista vanhoista metsistä.
Boreaalisten luonnonmetsien suhteen Suomen esitys jääkin selkeästi epäsuotuisaksi hemi- etelä-ja keskiboreaalisen vyöhykkeen kannalta. Myös pohjoisempana esityksestä puuttuu merkittäviä, valtakunnallista suojelumerkitystä omaavia poikkeuksellisen edustavia alueita tai vastaavasti kattavan metsiensuojeluverkoston kannalta tärkeitä alueita.
Luontotyyppi jakautuu kuuteen alatyyppiin. Näistä tuoreet paloalueet on koko maassa epäsuotuisalla suojelutasolla oleva luontotyyppi, jonka vähäisestä määrästä ovat kärsineet useat luontodirektiivin liitteen II kovakuoriaiset.
Vastaavasti luonnontilaisen kaltaisten vanhojen lehtimetsien suojelutaso on koko maassa epäsuotuisa. Tämän luontotyypin suojelutasoa olisi voitu kohottaa merkittävästi tehostamalla valkoselkätikan ruokailualueiden (Ns II-kohteet) suojelua Naturassa. Näiden metsien huomiointi Naturassa on kuitenkin tarpeettoman vähäinen sekä luontotyypin että tikan kannalta. Mm. Pohjois-Karjalassa näitä metsiä ei ole huomioitu ollenkaan. Lisäksi näitä metsiä on karsittu merkittävästi huhti-kuussa 1997 julkaistusta alustavasta Natura-ehdotuksesta. Sulkavan Palosaaren-Romuvuoren metsät (FI0425004) on esimerkki tällaisesta alueesta.
* Suojelutaso on epäsuotuisa ainakin suurella osalla luontotyypin luontaista levinneisyysaluetta:
1. Boreaaliset lehdot
Suomen lehtoluonnolle leimaa-antavaa on suuri alueellinen ja luontotyypin sisäinen vaihtelu. Tästä syystä myös lehtojen, jotka ovat eräs runsaslajisimmista eliöyhteisöistä, suojeluverkoston tulee olla alueellisesti kattava ja määrällisesti edustava.
Suomen Natura 2000 -esitys on lehtojen osalta rakennettu lähinnä olemassaolevan kansallisen lehtojensuojeluohjelman varaan. Tämän esityksen määrälliset, rajaukselliset ja laadulliset puutteet ovat kuitenkin jo pitkään olleet tiedossa. Nykyiseen Suomen Natura 2000 -esitykseen sisältyy vain noin 4% Suomen jäljelläolevista lehdoista, mikä ei millään muotoa takaa luontotyypin suotuisaa suojelutasoa.
Vaikka lehtojen onkin ilmoitettu esiintyvän kohtalaisen monella Natura 2000 -kohteella, ei lehtojen suojelutilanne ole näin valoisa. Monet ilmoitetuista lehdoista ovat pienialaisia yksittäisiä kallionaluslehtoja ym, joiden merkitys luontotyypin suojelun kannalta on sangen vähäinen.
Natura 2000 -ohjelmassa ei ole onnistuttu korjaamaan lehtojen todettuja rajausongelmia, mikä saattaa pitkällä tähtäimellä vaarantaa luontotyypin erityisen rakenteen ja erityisten toimintojen säilymisen. Esityksessä ei myöskään ole riittävässä määrin huomioitu maakunnallisesti arvokkaiksi todettuja lehtoja, ei edes niitä joilla esiintyy tikankontin ja hajuheinän kaltaisia luontodirektiivin liitteen II lajeja.
Lehtojen suojelutasoa ovat myös vakavasti huonontaneet alustavaan Natura-esitykseen tehdyt karsinnat. Natura 2000 -esityksen kannalta tärkeitä lehtoja on karsiutunut mm. seuraavista kohteista: Kiukaisten Uotinmaan lehto (FI0200051), Perniön Perniön lehdot (FI0200054), Haapajärven Hinkuanjoen lehto (FI1000044) sekä Muhoksen ja Oulunsalon Pitkänselän lehdot ja Kallioselkä (FI1102602).
2. Harjumuodostelmien metsäiset luontotyypit
Harjujen suojelun kannalta Natura 2000 -ohjelma on osoittautunut jopa kallioidensuojelua suuremmaksi ongelmaksi. Nykyisessä Natura 2000 -ehdotuksessa mukana olevat harjut on usein rajattu geomorfologisten muodostelmien sijasta ei-yhtenäisinä, rajauksista on karsittu harjukasvillisuudeltaan arvokkaita alueita ja lisäksi esityksistä on karsittu runsaasti harjumuodostelmiin liittyviä lähteitä ja lähteikköjä. Erityisen vakavia jälkimmäisen tyyppiset poistot ovat olleet seuraavien alueiden liepeillä: Pohjankangas (FI0200022), Säkylänharju (FI0200059), Hämeenkangas (FI0200024).
Erityisen vakavia poistot ovat olleet monien Lounais-Suomen ja Hämeen harjumuodostelmien kannalta. Näissä poistoissa on lohkaistu tuhansia hehtaareja harjualueita mm. edellämainituista Pohjankankaan ja Hämeenkankaan alueista. Edustavaa harjukasvillisuutta sisältäviä alueita (mm. kangasvuokkoa kasvavia harjuja) on poistettu varmuudella ainakin Heinolan Pyssyharjun (FI0500022) tapauksessa.
Harjumuodostelmien metsäisten luontotyyppien epäsuotuisa suojelutaso johtuu sekä luonnontieteellisesti epäyhtenäistä rajauksista että biologisesti arvokkaiden harjujen riittämättömästä huomioinnista esityksessä.
3. Puustoiset suot
Esityksen ongelmat ovat lähinnä laadulliset eli vaikka karut tyypit ovatkin hyvin edustettuina, runsaspuustoiset ja rehevät tyypit ovat aliedustettuina esityksessä. Suomen Natura 2000-esitykseen heijastuvat suoraan soidensuojelun perusohjelman 1990-luvulla monissa julkaisuissa (Lindholm & Aapala 1995, Heikkilä 1994 ym.) esiintuomat laadulliset puutteet.
Erityisesti puutteita on Keski-Lapin eteläpuolisten lettojen, korpien ja mesotrofisten ja meso-eutrofisien rämetyyppien osalta. Vastaavasti aliedustettuina ovat erilaiset pienimuotoiset suo- ja metsämosaiikit.
Luontotyypin suojelutaso kärsii myöskin kohtuuttomasti soiden epäekologista rajauksista. Luontotyyppi on kärsinyt suuria menetyksiä alustavaan Natura 2000-ehdotukseen tehdyissä" pienimuotoisissa" rajantarkistuksissa.
5.2 Lajeja epäsuotuisassa suojelutasossa
Lajit on jaettu alustavasti 3 kategoriaan:
A. Suojelutaso on selkeästi epäsuotuisa Suomen Natura 2000 -esityksessä
suojeluesitys on määrällisesti riittämätön
esityksestä puuttuu erityisen tärkeitä lajin esiintymispaikkoja
esityksessä on huomattavia alueellisia puutteita
esitetyt suojelurajaukset ja/tai suojelukeinot ovat suurelta osin riittämättömiä
B. Suojelutaso on ilmeisesti epäsuotuisa
C. Lajin tunnetut esiintymispaikat on huomioitu esityksessä kohtuullisen hyvin, mutta potentiaalisina esiintymishabitaatteina toimivien luontotyyppien suojelutaso on epäsuotuisa
mm. maankohoamisrannikon lajit (vaativat "uusien" tulevaisuuden kasvupaikkojen suojelua)
vanhan metsän lajit, joiden esiintymiä on 100% varmuudella muuallakin kuin nyt tunnetuilla alueilla.
vaikeasti tunnistettavat lajit (siemenkotilot, monet sammalet) joiden osalta on mitä todennäköisintä, että vain osa esiintymistä tunnetaan tällä hetkellä.
A. Suojelutaso on selkeästi epäsuotuisa
1. Liito-orava (Pteromys volans): esityksessä määrällisiä ja alueellisia puutteita.
2. Punakeltaverkkoperhonen (Euphydryas aurinia): yhtään tunnettua esiintymispaikkaa ei ilmeisesti Natura 2000 -ehdotuksessa, luonnollisten optimihabitaattien (tuoreet niityt, metsälaitumet) suojelutaso selkeästi epäsuotuisa.
3. Mustatattiainen (Oxyporus mannerheimii): lajin neljästä tunnetusta esiintymispaikasta yksi on Natura 2000 -ehdotuksessa.
4. Korpikolva (Pytho kolwensis): useita tunnettuja esiintymiä jätetty Natura 2000 -ehdotuksen ulkopuolelle, lisäksi monien esitettyjen suojelualueiden rajaukset ongelmallisia sekä lajin että sen habitaatin (boreaaliset luonnonmetsät) suojelun kannalta.
5. Haavansahajumi (Xyletinus tremulicola): neljästä tunnetusta esiintymästä yksi ei Naturassa, muiden osalta suojelurajaukset ja -keinot ongelmallisia lajin säilymisen kannalta.
6. Havuhuppukuoriainen (Stephanopachys linearis): kulometsien laji, jonka esiintymistä osa ei Naturassa, osa liian pieniä lajin säilymisen kannalta. Edellyttää metsäpalojen keinollista lisäämistä nykyisten esiintymispaikkojen ympäristössä.
7. Mäntyhuppukuoriainen (Stephanopachys substriatus): kts. edellinen.
8. Jokihelmisimpukka (Margaritirera margaritifera): tärkeitä esiintymispaikkoja puuttuu esityksestä.
9. Vuollejokisimpukka (Unio crassus): esiintymisjokia Naturassa riittämättömästi
10. Idänverijuuri (Agrimonia pilosa): esiintymispaikoista yli 70% puuttuu Natura 2000 -ehdotuksesta. Tärkein esiintymisalue mukana riittämättömällä rajauksella. Potentiaalisten esiintymishabitaattien (kuivat niityt) huomiointi Naturassa riittämätön.
11. Upossarpio (Alisma wahlenbergii): huomioitu Naturassa määrällisesti riittämättömästi. Suojelu edellyttää maankohoamisrannikon suojelun tehostamista (mukaanlukien rantaniityt).
12. Neidonkenkä (Calypso bulbosa): kasvupaikkoja esityksessä määrällisesti riittämättömästi, suojelurajaukset ongelmallisia.
13. Hajuheinä (Cinna latifolia): kasvupaikkoja esityksessä riittämättömästi (93 tunnetusta esiintymästä Naturassa hieman yli 20). Merkittäviä alueellisia puutteita suojeluverkostossa.
14. Tikankontti (Cypripedium calceolus): esitys määrällisesti riittämätön (alle 60 esiintymää 300 jäljelläolevasta Naturassa), nykyiset suojelurajaukset usein ongelmallisia. Kasvupaikkoina toimivien luontotyyppien suojelutaso selkeästi epäsuotuisa.
15. Myyränporras (Diplazium sibiricum): huomioitu esityksessä määrällisesti riittämättömästi, merkittäviä alueellisia puutteita.
16. Nelilehtivesikuusi: huonosti tunnettu murtovesilaji, jonka suojelun tehostamiseksi tulisi lisätä suojeltujen rantaniittyjen ja maankohoamisrannikon luontotyyppien määrää esityksessä.
17. Laaksoarho (Moehringia lateriflora): huomioitu Suomen esityksessä määrällisesti riittämättömästi, edustavia esiintymispaikkoja puuttuu esityksestä.
18. Notkeanäkinruoho (Najas flexilis): tärkeitä esiintymispaikkoja puuttuu Naturasta, lisäksi kohteiden suojelurajaukset riittämättömiä.
19. Hentonäkinruoho (Najas tenuissima): tärkeitä esiintymispaikkoja puuttuu Naturasta, kohteiden suojelurajaukset riittämättömiä.
20. Kylmäkukka (Pulsatilla patens): huomioitu Suomen esityksessä määrällisesti riittämättömästi.
21. Lettorikko (Saxifraga hirculus): huomioitu Suomen esityksessä määrällisesti riittämättömästi.
22. Lahokaviosammal (Buxbaumia viridis): esitys määrällisesti riittämätön.
23. Hiuskoukkusammal (Dichelyma capillaceum): esitys määrällisesti riittämätön.
24. Isonuijasammal (Meesia longiseta): esitys määrällisesti riittämätön (alle kymmenistä nykyisestä esiintymästä vain kolme on mukana ehdotuksessa)
25. Hitupihtisammal (Cephalozia maccounii): esitys määrällisesti riittämätön (vajaasta kymmenestä tunnetusta nykyesiintymästä vain neljä on mukana), lisäksi potentiaalisten habitaattien suojelutaso on epäsuotuisa.
B. Suojelutaso on ilmeisesti epäsuotuisa
1. Harmaahylje (Halichoerus grypus): hyljeluodot huomioitu esityksessä riittämättömästi.
2. Saimaannorppa* (Phoca hispida saimensis): suojelutaso riippunee huhtikuisen Natura 2000 -esityksen kohtalosta.
3. Tundrasinisiipi (Agriades glandon aquilo): suojelun suotuisa taso edellyttää Saanan luonnonsuojelualueen esiintymien aitaamista porotalouden ulkopuolelle (eli tiukennusta nykyisen Natura-alueen säädöksiin).
4. Kääpiöhopeatäplä (Clossiana imbroba imbrobula): suojelun suotuisan tason saavuttaminen edellyttää Käsivarren erämaa-alueen tärkeimpien esiintymispaikkojen osalta porotalouden rajoittamista (eli tiukennusta nykyisen Natura-alueen säädöksiin)
5. Pohjanvalkotäpläpaksupää (Hesperia comma catena): lajin suojelun suotuisan tason säilyttäminen edellyttää Käsivarren erämaaalueen sisällä sijaitsevan Annjalon luonnonsuojelualueen suhteen porotaloudellisia rajoitteita.
6. Rusoharmoyökkönen (Xestia brunneoptica): lajin ainoa tunnettu esiintymispaikka (Oulangan kansallispuiston ulkopuolella sijaitseva Jäkälämutka) on jäänyt Natura-ehdotuksen ulkopuolelle. Huonosti tunnettu laji, jonka ainoa varma esiintymä tulisi kuitenkin sisällyttää Natura-ehdotukseen.
7. Tunturiarho (Arenaria ciliata subsp. pseudofrigida): eteläisimmät kasvupaikat puuttunevat Naturasta (ääriesiintymien suojelu!)
8. Lapinleinikki (Ranunculus lapponicus): eteläisten esiintymien huomiointi Naturassa erittäin heikko (mm. Vieremän Hetteensuon karsinta jättää lajin eteläisimmän esiintymän ulos esityksestä, myös Pohjois-Karjalan osalta laji on erittäin heikosti huomioitu esityksessä.
9. Kiiltosirppisammal (Drepanocladus vernicosus): esityksessä on todennäköisesti alueellisia puutteita
10. Lapinsirppisammal (Hamatocaulis lapponicus): Lajin tunnettujen esiintymispaikkojen nykytilasta on riittämättömästi tietoja, jotta lajin suojelun edustavuutta voitaisiin kunnolla arvioida (Syke).
C. Lajin tunnetut esiintymät on huomioitu esityksessä hyvin, mutta potentiaalisten esiintymishabitaattien suojelutaso on epäsuotuisa
1. Kalkkisiemenkotilo (Vertigo genesii): selvitettävä onko laji huomioitu Naturassa riittävästi edes tunnettujen esiintymispaikkojen suhteen (3 kpl mukana). Ainakin elinympäristöjen (letot) suojelutaso epäsuotuisa.
2. Lettosiemenkotilo (Vertigo geyeri): kts. edellinen.
3. Kapeasiemenkotilo (Vertigo angustior): selvitettävä onko laji huomioitu Naturassa riittävästi edes tunnettujen esiintymispaikkojen osalta (4 kpl mukana). Ainakin elinympäristöjen (lehdot) suojelutaso epäsuotuisa.
4. Korukeräpallokas (Agathidium pulchellum): tunnetut esiintymispaikat Naturassa, potentiaalisten esiintymispaikkojen suojelutaso epäsuotuisa. Lisäksi monien esiintymispaikkojen rajaukset ongelmallisia sekä lajin pitkäaikaisen suojelun että luontotyypin (boreaaliset luonnonmetsät) suojelun kannalta.
5. Lahokapo (Boros schncidcri): kts. edellinen.
6. Kulonyhäkäs (Corticaria planula): kulolaji, jonka ainoa tunnettu esiintymä Naturassa. Vaatisi säilyäkseen metsäpalojen yleistymistä sekä nykyisen Natura 2000-alueen laajentamista metsienpolton mahdollistamiseksi.
7. Punahärö (Susujus cinnaberinus): tunnetut esiintymispaikat Naturassa, potentiaalisten esiintymäpaikkojen (eteläboreaalisen vyöhykkeen boreaaliset luonnonmetsät) suojelutaso epäsuotuisa. Lisäksi Mäntsälän Mustanmetsän kyky turvata lajin säilyminen pitkällä tähtäimellä epävarmaa.
8. Vennajäärä (Mesosa myops): tunnetut esiintymispaikat Naturassa (Ruissalo, Lenholm), joista esiintyy ainoastaan Ruissalossa varmasti. Molempien alueiden osalta Naturan riittävyys tulee arvioida erikseen lopullisia Natura-ehdotuksia vasten.
9. Erakkokuoriainen (Osmoderma eremita): tunnetaan ainoastaan Ruissalosta ja Rauvolanlahdelta, jotka molemmat Natura-ohjelmassa. Molemmissa paikoissa on lajille soveltuvia lisääntymispuita varsin rajoitetusti. Molempien alueiden Natura-toteutuksen onnistuneisuus arvioitava erikseen.
10. Pohjansorsimo (Arctophila fulva)
11. Pikkunoidanlukko (Botrychium simplex): 1900-luvulla tunnettuja esiintymiä Naturassa hyvin niukasti (saattaa säilyä kasvupaikoilla itiöinä useita vuosikymmeniä!). Vanhat esiintymispaikat (ketoja) tulisi saada Naturaan ja hoidon piiriin mahdollisimman pikaisesti.Potentiaalisten esiintymispaikkojen (kedot) suojelutaso selkeästi epäsuotuisa.
6.1 SPA-alueita on liian vähän
Lintudirektiivialueita esityksessä on 443 kappaletta, alle kolmasosa.
Maassamme pesii 61 lintudirektiivin liitteen I eli elinympäristösuojelua erityisesti vaativaa lintulajia. Pohjoisen uloittuvuuden erityisvastuumme on painava. Monet itäiset ja pohjoiset lintulajit ovat EU:ssa keskittyneet juuri Suomeen.
Tässä suhteessa on ikävää, että monilta parhaimmilta lintupaikoiltamme jää yhä puuttumaan SPA-merkintä. Pelkkä SCI ei riitä alueen lintuarvojen riittävän varmaan suojeluun. Lintuarvot on tärkeätä kirjata suojeluperusteeksi, koska silloin linnut voidaan paremmin ottaa huomioon alueen suojelusäännöksiä sekä hoito- ja käyttösuunnitelmia tehtäessä. Lisäksi SPA-alueelle voi saada LIFE-rahaa lintujakin perusteena käyttäen.
On hyvä, että monelle kansainvälisesti arvokkaalle lintupaikallemme (IBA, Important Bird Areas) lisättiin täydennyskuulemisessa SPA-merkintä. Kuitenkin joka kolmannelta (31/96) IBA:lta puuttuu tämän lisäkuulemisen jälkeenkin SPA-merkintä (esim. Koskeljärvi, Patvinsuo, Kirkkonummen saaristo jne.). Neljä IBA-kohdetta puuttuu koko Naturasta (Lålbyn ja Alajoen pellot, Kontiolahden Pitkäranta ja Artjärven kosteikot) ja viideskin (Kemihaaran suot) on vaarassa pudota pois.
Lisäksi useilta IBA-kohteilta puuttuu tärkeitä ydinosia: esimerkiksi Tainijärvet (osa Runkausta) ja Lappväärtin kosteikoista puuttuu Hamnfjärdin-Ragnersskärsfjärdenin alue. Vaadimme lausunnossamme 27.2.1998 niiden lisäämistä, jolloin ne olisi voitu kuulla tämän lausuntokierroksen aikana. Näin ei kuitenkaan tehty.
IBA-kriteerit eivät tietenkään ole aivan samat kuin SPA-kriteerit: IBA-kriteerit ovat paljon SPA-kriteereitä tiukemmat. IBA-kriteerit on tehty koko Eurooppaa varten, SPA:t yli puolta pienempää Euroopan unionia varten. Suomen FINIBA-projektissa ei kun ole vielä ehditty listata EU-tason eli ns. C-kriteerin kohteita, mikä nostaa kohteiden lukumäärää aikanaan nykyisestä 96:sta. IBAssa on useimmissa tapauksissa lajikohtainen minimiraja-arvo, jonka ylittävät alueet otetaan mukaan Euroopan IBA-verkostoon. Useimmille lajeille on siis tavoitteena tietynlaajuinen minimikanta lintualueverkostossa. Lintudirektiivi ei tällaisia lajikohtaisia tavoitteita ole asettanut, vaan sopivien alueiden nimeäminen on jätetty jäsenvaltioiden tehtäväksi. (Lajikohtaisia tavoitteita mietittäneen kuitenkin EU:ssa myöhemmin.)
Huomattakoon myös, että EU:ssa suojelutarve on paljon muuta Eurooppaa suurempi, koska Itä-Euroopassa on paljon enemmän laajoja lintukohteita jäljellä kuin paljon intensiivisemmän maankäytön Länsi-Euroopassa. Siksi jokaisen nyt määritellyn IBA:n tulee olla SPA. Mutta se ei riitä, vaan uusia kohteita tulee lisätä SPA:ksi FINIBA-projektin edetessä.
Luonnonsuojeluliitto korostaa, että YM:n tulee tiedostaa mahdollisuus designoida SPA-kohteita myös Naturan jälkeen. Luonnonsuojelu ei lopu maassamme Naturaan: lintujen osalta keskeiset IBA-listat, uudet boreaaliset lisälajit liitteeseen I, uudet uhanalaislistat ja arviointi lintujemme suotuisasta suojelutasosta muuttavat varmasti käsitystä suojelualueiden tarpeesta maassamme. Suomen luonnonsuojeluliiton arvion mukaan tarvitsemme huomattavasti suuremman lintusuojelualueiden verkoston varsin pian Naturan jälkeen.
Useiden ennakkotapausten perusteella IBA-alueet on EU:ssa selvästi katsottu lintudirektiivin tarkoittamiksi arvokkaiksi lintualueiksi. Korostamme, että niitä on suojattava haitallisilta toimilta, vaikka niitä ei olisi edes nimetty SPA-alueiksi (Santona-päätös). Näiden oikeusvaikutusten takia IBA:t on selvintä designoida SPA:ksi.
6.2 SPA-merkintöjä on tarpeettomasti poistettu
On erikoista, että lintusuojelumerkintöjä on poistettu prosessin aikana monilta kohteilta. Tämä vain heikentää lintusuojelualueverkostoamme. Luonnonsuojeluliitto pitää tällaisia poistoja pääosin turhina.
SPA-luokasta ei voi olla millekään kohteelle ja sen suojelulle ainakaan mitään vahinkoa. Päin vastoin SPA-luonteesta ja lintudirektiivistä voisi olla kohteelle suurta hyötyä mm. LIFE-rahoja haettaessa.
6.3 Lajeja epäsuotuisassa suojelutasossa
Haluamme vielä korostaa, että lintudirektiivi edellyttää jäsenvaltioiden nimeävän riittävästi alueita erityisesti suojeltavien lajien suojelemiseksi. Suomessa tähän ei ole selvästikään ole päästy edes useiden meilläkin uhanalaisten lajien osalta.
Ylipäätään kaikki sellaisten lintudirektiivin liitteen 1 lajien esiintymisalueet, joiden kannat ovat meillä korkeintaan kymmeniä tai satoja pareja, tulisi liittää Naturaan mukaan. Luonnonsuojelubiologisten tutkimusten mukaan tämänkokoisia kantoja uhkaa aina sukupuutto, joten niiden kohdalla ei voida tinkiä esiintymisalueiden suojelussa.
Kolme esimerkkiä:
1) On vakavaa, ettei Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin esittämiä turvetuotannon uhkaamia muuttohaukan pesimäsoita saatu Naturaan. Nämä seitsemän suota muodostavat 20 % maakunnan kannasta. Muuttohaukalla menee yhä huonosti, ja sen suojelua on tehostettava.
2) Maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi luokitellun ruisrääkän osalta Natura-esitys on erittäin huono. Esim. viisi tärkeintä esiintymisaluetta Suomessa - Torronsuon ympäristön pellot, Teutjärven-Suvijärven pellot, Värtsilän peltoalueet, Tohmajärven Uudenkylän pellot ja Kiteenlahden pellot - ovat kaikki jääneet Natura-rajauksien ulkopuolelle. Vastaavasti muutenkin SPA-alueiden kyljissä sijaitsevia ruisrääkkäpeltoja on jäänyt pois, Helsinkiä lähimpänä esimerkkinä Mustavuori-Östersundomin Österänget.
3) Valkoselkätikan suojelu etenee Naturassakin hitaasti. Se ei riitä - ympäristöjärjestöjen aloite valkoselkätikan suojelusta on kiireesti toteutettava. Kaikki potentiaaliset pesimäpaikat ja ruokailumetsät on siis saatava suojeluun - myös nyt pois jääneet Pohjois-Karjalan II-kohteet. Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, että valkoselkätikan suojelun kiireellinen tehostaminen täytyy valtiovallan hoitaa muutenkin (erityissuojelulaji), mutta Naturan kautta saataisiin EU osallistumaan kohteiden toteuttamiskustannuksiin.
Suojelualuekarttamme on periaatteessa "väärin päin". Valtaosa suojelualueistamme sijaitsee Ylä-Lapissa, mutta eteläisimmässä Suomessa on eniten lajeja, yksilöitä, monimuotoisuutta ja uhanalaisuutta. Siellä on myös eniten ihmisiä ja tehokkain maankäyttö. Suojelu ja erilaiset taloushankkeet kilpailevat viimeisistä arvokkaista luontokohteista aiheuttaen alati kovenevia suojelukiistoja.
Naturassa yritettiin alueellista vinoutumaa korjata, koska yli 90% Naturan uusista alueista sijaitsi Oulujärven eteläpuolisessa Suomessa. Uusia alueita oli kuitenkin liian vähän ja ne olivat liian pieniä asiaa korjaamaan. Kaikki Naturan uudet alueet mahtuisivat yli kymmenelle vanhalle suojelualueelle. Nytkin Oulujärven eteläpuolisessa Suomessa on suojelussa alle 3 prosenttia maapinta-alasta.
Etelä-Suomen suojeluprosentti on erityisen huono verrattuna monien jo varhain teollistuneiden ja tiheästi asuttujen Keski-Euroopan alueiden Natura-prosentteihin. Esimerkiksi Flanderin maakunta on esittämässä Naturaan lintudirektiivialueet mukaanluettuna lähes kolme kertaa enemmän, noin 8,5 prosenttia. Tanskankin 7 % maa-alasta on yli kaksi kertaa Etelä-Suomen osuus.
Suojelua ei tietenkään pidä Pohjois-Suomessakaan vähentää. Pohjois- ja Itä-Suomessa elää koillisia lajeja, esimerkiksi lintuja, jotka ovat harvinaisia tai uhanalaisia muualla Europassa. Suojelualueverkostomme pohjoinen ulottuvuus on EU:n näkökulmasta koillisen erityisvastuun hoitamista.
8.1 Natura 2000 -ehdotuksesta poistetut alueet
Poistettavaksi esitettiin kuulemismateriaalissa 43 aluetta. Näiden lisäksi Luumäellä sijaitsevaa Hietamiehen metsää esitettiin täydennyskuulemisessa lisättäväksi, mutta nyt se on taas poissa.
Poistettavat kohteet ovat yleensä olleet pieniä, poikkeuksena Kemihaaran suot, mikä on puolet koko ryhmän koosta.
Emme pidä poistoja järkevinä, koska nämäkin kohteet toisivat yli 13 500 ha uutta yksityismaata ja 1991 ha vettä suojelun piiriin. Vain neljännes näistä alueista (5618 ha) on aiemmin suojeltu.
Vastustamme useimpia poistoja jyrkästi, perustelut liitteessä 1. Viimeisenä avoimena kohteena olevaa kohdetta (Kemihaaran suot) pohditaan lausuntomme luvussa 9.
8.2 Natura 2000 -esitykseen lisätyt alueet
Kannatamme lisäyksiä, mutta pidämme niitä täysin riittämättöminä. Niitä on viisi kappaletta ja kooltaan ne ovat vain 371 ha. Liite 2.
8.3 Natura 2000 -alueet, joihin on on tehty rajausmuutoksia
Liitteessä 3 on kommentoitu ryhmittäin muutettuja kohteita.
Yleislinja on, että supistuksia on ollut satakertainen määrä lisäyksiin verrattuna. Vieläpä laajennettaviksi aiottuja kohteitakin supistettiin prosessin aikana. Tästä syystä katsomme koko esityksen pahasti huonontuneen 7.4.1997 esitetystä versiosta.
8.4 Natura 2000 -alueet, joiden rajaus on 7.4.1997 ehdotuksen mukainen
Luonnonsuojeluliitto kannattaa näitä vanhojakin suojeluohjelmakohteita Naturaan. Nekin täyttävät direktiivien vaatimukset.
Yksittäisten kohteiden laajennustarvetta ja SPA-merkintöjä käsitellään liitteessä 4.
8.5 Kohteita, jotka jäivät Naturasta pois
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa, etteivät monet kohteet päässeet koskaan kuulemiseenkaan asti, ennen kuin ympäristöhallinto ne jo poisti. Edellä mainittujen kansainvälisten IBA-kohteiden lisäksi eniten keskustelua herättivät mm. Suomussalmen Malahvia, Joutensuo-Hukkasuo, Tyrnävän Lintusuo yms. Pohjois-Pohjanmaan muuttohaukkasuot, Tammisaaren Totalfladan-Persöfladan, Hangon Ramsar-kohde Tvärminneträsket, Sipoon Kummelberget, Kuopion Kevätön, Joensuun Höytiäinen, Kortteisen lintujärvi, Jämäsvaara-Katajakankaat, Baabelin älkky yms. Ne tulee pitää mielessä Naturan täydennyskohteita valittaessa, samoin kuin monet keskeiset laajennukset: Pienen Suolijärven laajennusalueet (Kuru), Litokaira, Syöte jne.
Verkostoon jää myös paikallisia aukkoja. Esimerkiksi Kajaanin kohteet (ainoa vanhojen metsien kohde Loutevaara ja Laakajärvi) jäivät pois ilman perusteita. Kajaanista on suojeltu 0,14 % metsämaasta eli alue on alueellinen tyhjiö; jälkimmäinen taas on ainoa mökittämätön erämaajärvi Kajaanissa. Samalla tavalla kävi parille Jalasjärven kohteelle.
On selvää, ettei Kemihaaran soita voida poistaa tässä vaiheessa Naturasta yhteisöoikeutta rikkomatta. Alueella on Natura.perusteita paljon tavallista enemmän: Se on mukana sekä luonto- että lintudirektiivin mukaan. Siellä on peräti viitisenkymmentä Natura-luontotyyppiä tai lajia. Luontodirektiivin puolella on useita epäsuotuisassa suojelutasossa olevia lajeja ja luontotyyppejä, joiden suotuisa suojelutaso vaatii ehdottomasti alueen suojelua. Lisäksi BirdLife ja Syke pitävät aluetta kansainvälisesti arvokkaana lintualueena (IBA), vieläpä linnustoltaan kaikkein edustavimpana boreaalisen alueen alueena maassamme (14 indikaattorilajia 15:sta). Alue on mm. Suomen (ja koko EU:n) paras tai toiseksi tärkein kolmelle lintudirektiivin lintulajille.
Kemihaaran soiden ottaminen Naturaan on paitsi yhteisöoikeuden, myös hallituksen neutraalin Vuotos-linjan ("odotetaan vesioikeutta") mukainen ratkaisu. Kielteinen Natura-päätös ei olisikaan neutraali, koska Kemijoki Oy voisi turmella alueen luontoarvoja EU-prosessin aikana, koska vain osa alueesta on nyt suojelussa. Valtioneuvostolla on jälkikäteen luonnonsuojelulain mukainen kohteiden poikkeuslupa- ja jopa lakkautusoikeus.
Vuotoksen allashankkeesta ei päätetä nyt. Vesioikeuskäsittely ja valtioneuvoston mahdollinen poikkeuslupaharkinta ovat ensi vuosituhannen asioita. Mutta Kemihaaran soiden ottaminen Naturaan nyt on ainoa looginen ja yhteisöoikeuden mukainen ratkaisu.
Luonnonsuojeluliiton mielestä Naturan yhteydessä kuultujen uusien Ramsar-kohteiden ja Helsinki-komission Itämeren suojelualueverkoston ns. BSPA-alueiden hyväksyminen tulee tehdä Naturan yhteydessä.
Luonnonsuojeluliiton mielestä olisi ollut loogista liittää kaikki BSPA-alueet Naturaan sellaisinaan. Mikäli rajauksia on matkan varrella karsittu, niitä pitäisi yhtenäistää.
Naturan hyötynä maassamme saatiin suojeluun monia sellaisia luontotyyppejä ja lajeja, joilla ei ole ollut kotimaista suojeluohjelmaa valmiina. Tällaisia ovat esimerkiksi joet, kalliot ja perinnebiotoopit, joille Natura 2000 -ohjelma toimii ensimmäisenä varsinaisena suojelukeinona. (Niitä on toki vähän ja ne edustavat niin merkittäviä luonnonarvoja, ettei esim. jokia voida esimerkiksi tulvasuojeluun vedoten poistaa Natura 2000 -ohjelmasta.)
Maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen saaristoluontomme suojelu eteni vähän, samoin endeemisen saimaannorppamme. Myös joitakin uusia linnuston kannalta tärkeitä alueita saatiin suojeluun.
Sekä suojelijoiden että maanomistajien yhteinen intressi on, että Naturan myötä suojelun toteutuksella on ensi kertaa päivämäärä: kuusi vuotta EU:n päätöksestä. Naturan myötä tulevat muuten niin kovin hitaasti toteutetut vanhatkin suojeluohjelmamme toteutettua.
Naturan moninkertaisten kuulemiskierrosten myötä halukkaat saivat purkaa kaikki kaunansa Naturan kautta vanhoihin suojeluohjelmiinkin. Se oli hyödyllinen tilanteen päivitys ja tunteiden purkukanava: Natura palveli viime kädessä koko maaseudun rakennemuutospahoinvoinnin ukkosenjohdattimena. Uskomme Natura-vastaisen hysterian nyt laantuvan, kun ihmiset alkavat nähdä mitä Natura todellisuudessa merkitsee. Maanomistajat voivat odottaa rauhassa talouspoliittisen ministerityöryhmän luonnonsuojelun rahoitusohjelmaan päättämiä korvauksia. Myös Naturan tuoma EU-raha ja työpaikat tulevat auttamaan rakennemuutoksen kourissa olevaa maaseutua.
Tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että Naturan kautta ympäristöhallinto sai ensimmäistä kertaa suojelualueverkostomme tiedot päivitettyä ajan tasalle, vieläpä tietokantoihin ja paikkatietojärjestelmiin. Tavalliselle kansalaiselle tämä tietää palvelun paranemista. Nyt kerätty tieto luonnostamme yhdessä uuden suotuisan suojelun tason ajattelun kanssa avaa tien myös suojeluverkostoon jääneiden aukkojen paikkaamiseen 2000-luvulla.
Luontodirektiivissä määritellyn päätehtävänsä kannalta Natura on kuitenkin liian vähän ja liian myöhään. Monien lajien ja luontotyyppien suotuisa suojelun taso jää tässä esityksessä saavuttamatta.
Koska Natura-alueet ovat riittämättömiä lajien ja luontotyyppien suotuisan suojelun tason saavuttamiseksi, Luonnonsuojeluliitto esittää, että
1) valtioneuvostolle vietävään esitykseen lisätään esittämämme karsintojen poistot (esimerkiksi Kemihaaran suot ja metsät), koska näin voidaan tehdä ilman uutta lausuntokierrosta (alueet on jo kuultu luonnonsuojelulain mukaan laajempina joko 7.4.1997 tai 20.1.1998 alkaneessa kuulemisessa)
2) esitystä ei enää karsittaisi, koska silloin yhä useamman lajin ja luontotyypin suotuisan suojelun tason saavuttaminen karkaisi entistä kauemmaksi.
3) mikäli lisäkarsintoja esitetään vielä ennen valtioneuvostoa, vaadimme saada lausua jokaisesta karsintaesityksestä.
4) valtioneuvoston päätökseen kirjataan, ettei suojelun jatkosuunnittelussa voida perustella alueiden suojelematta jättämistä sillä, ettei niitä kelpuutettu Natura-esitykseen (koska siitä nimenomaisesti poistettiin uusia alueita ainoana perusteena se, ettei niitä ollut aiemmissa suojeluohjelmissa, joita on aikoinaan tingitty muilla kuin luonnontieteellisillä perusteilla jne.),
5) valtioneuvoston päätökseen kirjataan ympäristöministeriölle velvollisuus aloittaa välittömästi uusien kohteiden etsiminen ja esittäminen niiden luontodirektiivin lajien ja luontotyyppien suotuisan suojelutason saavuttamiseksi, joilla tavoite ei täyttynyt. Tavoitteena tulee olla se, että Suomella olisi niitä jo esittää ennen boreaalisen vyöhykkeen asiantuntijakokousta (ilmeisesti loppusyksyllä 1998). On ilmeistä, että EU:n on pakko pyytää kasvillisuusvyöhykkeisissä asiantuntijakokouksissaan Suomelta lisäesityksiä useille lajeille ja luontotyypeille, joiden suojelun taso jää epäsuotuisaksi. Alustavan arviomme mukaan suotuisa suojelun taso jää saavuttamatta lähes joka toisella luontotyypillä ja lajilla.
6) valtioneuvoston päätökseen kirjataan ympäristöministeriölle velvollisuus aloittaa työ uusien lintudirektiivin SPA-alueiden valitsemiseksi. Ympäristöministeriölle tulee asettaa tähän selvä määräaika: Lisää kohteita tulee esittää viimeistään vuoden sisällä FINIBA-projektin tulosten julkaisemisesta. FINIBA-työn loppuun saattamiseksi tulee taata riittävät resurssit. Lisäksi kotimaisia suojeluohjelmia tulee myös uhanalaisille lintulajeille kiirehtiä uuden uhanalaiskirjan ilmestyttyä. Näiden suojelusuunnitelmien kohteista saadaan myös uusia SPA-alueita.
7) Suomen ja Ruotsin esittämien boreaalisten lintudirektiivin lisälajien lisääminen on saatava Suomen puheenjohtajuusvuoden 1999 yhdeksi tärkeäksi tehtäväksi. Tällä tavalla saataisiin muut jäsenmaat rahoittamaan kansallisen luontomme erityispiirteitä esim. LIFE-rahaston kautta. Suomen tulee hanketta kiirehtiä, koska asia kiinnostaa vain Suomea ja Ruotsia. Useimmissa muissa EU:n jäsenmaissahan ei suurinta osaa paikkalintuina tai kaakkoismuuttajina olevista ehdotuslajeista edes harvinaisuutena havaita.
8) Suomen poikkeukset luontodirektiivin kaloille puretaan Suomen puheenjohtajuusvuonna 1999. Kalapoikkeukset on saatu väärin perustein, eikä niiden ylläpitäminen ole useiden lajien suojelutapeen takia järkevää. Nythän niiden suojeluun ei saada EU-rahaa.
9) varmistetaan lajeille ja luontotyypeille riittävän seurannan resurssit, mikä luontodirektiivin artiklan 11 ja lintudirektiivin vastaavan kohdan mukaan on jäsenmaiden velvollisuus.
10) kehitetään alueiden yhtenäisyyttä luontodirektiivin artiklan 10 mukaan. Tulevaisuuden suojelujärjestelmän on pyrittävä myös alueita yhdistävien käytävien (esim. metsämantereet) ennallistamiseen.
11) kehitetään maatalouden ympäristötukea Natura-suojelun rahoitusinstrumentiksi jo seuraavan kauden säännöissä. Nyt ympäristötuesta on noin puolet suojelulle hyödytöntä tehomaatalouden elinkeinotukea. Ympäristötukeenhan kuluu parissa vuodessa yhtä paljon rahaa kuin koko luonnonsuojelun rahoitusraami 19962007 sisältää.
12) valtioneuvoston päätökseen kirjataan suoja niillekin kohteille, joista joku tekee valituksen Korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ettei niitä tuhottaisi oikeusprosessin ja EU:n kohteiden valintaprosessin aikana. Natura-prosessin viivästyessä on monta arvokasta metsäkohdetta mm. Marttilassa, Kuhmalahdella ja Heinolassa tuhottu.
13) valtioneuvoston päätökseen kirjataan suoja myös kaikille 4.4.1997 esityksessä olleille karsituillekin ja poistetuille kohteille kunnes EU on tehnyt Natura-päätöksensä. Voi olla, että näitä kohteita vielä tarvitaan prosessin aikana, ja niiden tuhoaminen tulee estää.
14) valtioneuvoston päätökseen kirjataan kaikille asianomaisille viranomaisille velvoite ryhtyä hallinnonaloillaan tiedotustyöhön asiatiedon levittämiseksi Naturasta. Natura avaa uusia rahoitusmahdollisuuksiakin, joista on syytä ottaa Suomelle täysi hyöty.
15) Natura-esitys viedään mahdollisimman pian valtioneuvoston päätettäväksi Euroopan yhteisöjen tuomioistuinkäsittelyn takia.
16) ja samalla päätetään uusista Ramsar- ja Itämeren suojelualueverkoston BSPA-kohteista, koska nämä kohteet on jo kuultu viime vuonna.
Luonnonsuojeluliitto muistuttaa lopuksi, että Naturasta tulee päättää valtioneuvostossakin vain ja ainoastaan luonnontieteellisillä perusteilla Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen Lappel Bankin ja Santonan tapauksissa muodostuneen oikeuskäytännön mukaisesti.
LISÄTIETOJA:
pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208, sähköposti joutsamo@sll.fi
Natura-projektisihteeri Keijo Savola, puh. (09) 228 08 266, sähköposti savola@sll.fi
Natura-projektisihteeri Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 266, sähköposti tapani.veistola@utu.fi
Helsingissä, 8. päivänä toukokuuta 1998
Suomen luonnonsuojeluliitto r.y.
Timo Helle, puheenjohtaja Esko Joutsamo, pääsihteeri
LIITTEET
Kommenttitaulukkomme:
1 Natura 2000 -ehdotuksesta poistetut alueet
2 Natura 2000 -esitykseen lisätyt alueet
3 Natura 2000 -alueet, joihin on on tehty rajausmuutoksia
4 Natura 2000 -alueet, joiden rajaus on 7.4.1997 ehdotuksen mukainen