23.2.2000

Naturan täydennykselle on hyvät lähtökohdat

Luonnonsuojeluliiton mielestä perjantaina työnsä aloittavalle Naturaa täydentävällä ministerityöryhmällä on hyvät lähtökohdat.

"Naturaan liittynyt mielikuvakohu on jo asettunut", sanoo pääsihteeri Esko Joutsamo. "Tätä ovat auttaneet hyvin edenneet maakaupat ja EU:n LIFE-hankkeiden tuomat työpaikat esimerkiksi Liminganlahdella."

"Luonnonsuojeluliitto toivoo, että Suomi hoitaisi täydennyksensä kunnolla. Natura on mahdollisuus siirtää osa luonnonsuojelumme kuluista EU:n maksettavaksi."

Tärkeimmät täydennettävät luontotyypit ovat Luonnonsuojeluliiton mielestä letot sekä Etelä-Suomen luonnonmetsät ja puustoiset suot.

Yksittäisistä kohteista tärkeimmät ovat omista luontotyypeistään maan parhaat kohteet Tornionjoki, Vattajanniemi ja Kemihaaran suot. "Tornionjoki on suurjoki, jota myös Ruotsi aikoo esittää Naturaan. Natura helpottaisi muun muassa kalastusmatkailun tukemista", Joutsamo sanoo. "Vattajanniemi on maamme paras dyynialue. Siellä suojelu ja armeijan harjoituskäyttö voidaan yhdistää hoito- ja käyttösuunnitelmalla. Kemihaaran suot on maamme tärkein alue muun muassa letoille ja kolmelle lintudirektiivin lintulajille. Se on myös yksi kuudesta maamme Naturasta puuttuvasta kansainvälisesti arvokkaasta lintualueesta."

Luonnonsuojeluliitto toivoo, että tällä kierroksella huomioitaisiin täysimääräisesti myös valtion maiden käyttömahdollisuudet. Ensimmäisellä kierroksella valtion maiden Natura-esityksen käytännössä valmistellut liikelaitos Metsähallitus pystyi jäädyttämään monien arvometsien ja soiden suojelun. Nyt tämä ei käy, koska Naturassa saadaan käyttää vain luonnontieteellisiä valintaperusteita. Tämän periaatteen vahvisti viimeksi EY-tuomioistuimen julkisasiamies 7.3.2000 antamassaan lausunnossa.

LISÄTIEDOT:

- pääsihteeri Esko Joutsamo, puh. (09) 228 08 208

- Natura-projektivastaava Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 266

- Etelä-Suomen metsät -projektivastaava Harri hölttä, puh. 040-722 9224

- Luettelo täydennettävistä luontotyypeistä ja lajeista ym. tietoa internetissä: http://arkisto.sll.fi/tiedotus/Natura/index.html


HAKEMISTO