22.1.2002

YDINVOIMAAKO?

Kansalaisjärjestöjen Valtavirta-verkoston Jyväskylän toimintaryhmä järjestää aiheesta yleisötilaisuuden Jyväskylän kaupunginkirjaston Minnansalissa torstaina 24.1. kello 17.30-20.00. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Tervetuloa!

Viidennestä ydinvoimalasta on Suomessa väännetty kättä liki 30 vuotta. Pian eduskunta tulee tekemään periaatepäätöksen hankkeesta, joka toteutuessaan olisi vuosikymmeneen ensimmäinen uusi ydinvoimalahanke länsimaissa. Lähivuosina ei ole myöskään odotettavissa muita uusia länsimaisia reaktorihankkeita.

Tukeutuuko Suomi menneiden vuosikymmenten vaihtoehtoon vai profiloidummeko uusiutuvan energian tuotannon ja osaamisen kärkimaana, mihin meillä olisi mitä parhaimmat edellytykset?

Aiheesta alustavat Aarre Päri (Jyväskylän Energia) otsikolla Hajautettu energiantuotanto bioenergialla ja Aarne Koutaniemi (Lumituuli oy) otsikolla Tuulienergian käytännön kokemuksia. Paneelikeskusteluun osallistuvat keskisuomalaiset kansanedustajat Petri Neittaanmäki (kesk), Matti Kangas (vas), Toimi Kankaanniemi (kd) ja Susanna Huovinen (sd). Tilaisuuden puheenjohtajana toimii Arjo Heinsola (Tekniikka Elämää Palvelemaan ry).

Energiantuotannolla on laajoja vaikutuksia ihmisten jokapäiväiseen elämään pitkällä aikavälillä. Siksi energiaratkaisun tekeminen ei kuulu ainoastaan eduskunnalle ja teollisuudelle, vaan myös kansalaisilla on oltava tasavertainen mahdollisuus vaikuttaa päätökseen. Eri energiantuotantomuotojen vaikutusten perusteellinen ja mahdollisimman laaja arviointi julkisuudessa on tärkeä osa päätöksentekoprosessia.

Lisäydinvoiman sijaan Suomen tulee Valtavirran mielestä panostaa voimakkaammin energiansäästöön, uusiutuviin energianlähteisiin, sekä tarvittavilta osin maakaasuun. Uusiutuvat energialähteet ovat kotimaisia, riskittömiä ja työllistävät moninkertaisesti ydinvoimaan verrattuna. Energiansäästöllä ja kotimaisiin polttoaineisiin, lähinnä puuhun, perustuvalla sähkön ja lämmön yhteistuotannolla on Suomessa hyvät teknologiset lisäämismahdollisuudet. Pelkän sähköntuotantokapasiteetin lisääminen katkaisee tämän teknologisen kehityksen. Energiansäästö on myös moninverroin ydinvoimaa halvempaa. Ydinsähkön halpuus Suomessa perustuukin osaltaan riskiin, joka otetaan ydinturvallisuuden ja ydinjätteiden puolella.

Valtavirta on valtakunnallinen ydinvoiman vastainen verkosto, jossa on mukana 39 kansalaisjärjestöä ja yksityisiä kansalaisia. Verkostoon kuuluu jäsenjärjestöjen kautta kymmeniä tuhansia ihmisiä.

LISÄTIEDOT
Jyväskylän toiminnasta:
- Johanna Kentala, puh. 040-73 93 683
- Elsa Rintala, puh. 050-561 6591
Valtakunnallisesti:
- Kaisa Kosonen, puh. 050-368 8488
Valtavirran kotisivut: http://www.ydinvoima.net