24.1.2002
Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat jo pitkään
kiinnittäneet huomiota Suomesta kehitys- ja siirtymätalousmaihin
suuntautuvan viennin ympäristö- ja sosiaalisiin vaikutuksiin.
Järjestöt ovat käyneet vuoropuhelua erityisesti
julkisesta viennin edistämisestä vastaavien viranomaisten
ja rahoituslaitosten, kuten vientitakuita myöntävän
Finnveran kanssa. Järjestöt ovat edellyttäneet,
että julkisia varoja käyttävät vienninedistäjät
ottaisivat huomioon hankkeiden ympäristö- ja sosiaaliset
vaikutukset eivätkä tukisi hankkeita, jotka aiheuttavat
vahinkoa kohdemaassa.
Julkisessa vienninedistämisessä tulisi sitoutua korkeatasoisiin
ympäristö- ja sosiaalistandardeihin. Suomi voisi olla
esikuvana kansainvälisessä prossessissa. Kehitystä
Suomessa on tapahtunut muttei riittävästi. Ennen kaikkea
vienninrahoitukset pitäisi olla julkista ja noudattaa julkisuuslakia
asiakirjojen saatavuudessa. Esimerkiksi Finnvera on laatinut ympäristöohjeiston,
jossa se edellyttää suurilta hankkeilta, kuten metsäteollisuus-
tai energiahankkeilta, kansainvälisen tason ympäristövaikutusten
arvioinnin (YVA). Takuupäätökset on tulkittu olevan
liikesalaisuuden alaisia, eikä YVA:n huomioimista päätöksenteossa
voida julkisesti arvioida.
Järjestöjen Vientiluottokampanjalla on joulukuusta 2001
ollut kokopäiväinen koordinaattori amerikkalaiselta
Mott-säätiöltä saadun rahoituksen turvin.
Kampanjan tilijärjestönä toimii Suomen luonnonsuojeluliitto,
joka on perustanut ohjausryhmän kampanjalle. Ohjausryhmässä
ovat jäseninä Luonnonsuojeluliiton lisäksi Ihmisoikeusliitto
ja Maan ystävät. Kampanjassa on mukana myös muita
järjestöjä. Kampanjalle muodostetaan konsultoivana
elimenä toimiva asiantuntijaryhmä, johon kutsutaan paraikaa
jäseniä ammattiyhdistysliikkeen, ympäristö-,
kehitys- ja ihmisoikeusliikkeen ja valtion hallinnon piiristä.
Kampanjan tarkoitus on järjestöjen ja suuren yleisön
tietoisuuden lisäämisen lisäksi tutkia suomalaisen
viennin vaikutuksia kehitysmaissa ja tuottaa materiaalia vientiluotto-
ja takuutoiminnasta ja sen vaikutuksista. Tänä vuonna
on lisäksi tarkoitus järjestää kaksi julkista
seminaaria, aiheinaan avoimuus ja Pohjoismainen investointipankki.
Suomen kampanja pyrkii myös tukemaan muiden Pohjoismaiden
kampanjoita.
LISÄTIEDOT: Suomen Vientiluottokampanja, koordinaattori Tove Selin, puh. (09) 228 08 226 tai 041-510 06 16, sähköposti: tove.selin@sll.fi