15.3.2002

Suojelujärjestöt tyrmäävät ministeri Tammilehdon kritiikin

Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, BirdLife Suomi ja Natur och Miljö tyrmäävät maa- ja metsätalousministeri Raimo Tammilehdon tämänpäiväisen kritiikin niiden metsiensuojelutavoitteita ja toimintatapoja kohtaan. Suoraan metsätalouden edusmieheksi tunnustautuvan Tammilehdon arvostelu on yksipuolista ja vanhanaikaista, järjestöt toteavat. Maa- ja metsätalousministeriön olisi järjestöjen mielestä aika ottaa Etelä-Suomen metsiensuojelu tosissaan, mikä edistäisi myös keskusteluyhteyksien säilymistä.

Etelä-Suomen metsistä on lakisääteisesti suojeltu vain 1,1 prosenttia ja vastaavasti yli 95 prosenttia niistä on metsätalouden piirissä. Tällainen painotus ei ole luonnon kannalta kestävä. Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsiensuojelutoimikunnan (METSO) tulisi valmistella rahoitus-, toimenpide- ja toimintaohjelma metsiensuojelulle, mutta sen päätökset eivät kuitenkaan saisi aiheuttaa ollenkaan valtiontaloudellisia kustannuksia ennen vuotta 2008. Samaan aikaan valtion tukia metsätalouden tehostamiseen kuitenkin lisätään ja metsien käyttöä tehostetaan.

Suomen tulisi suojeluhankkeissaan ottaakin mallia Ruotsista, missä on hyvässä yhteistyössä sovittu viime vuosina noin 400 000 metsähehtaarin lisäsuojelusta nopeassa aikataulussa. Näin Ruotsin toimet metsiensuojelun hyväksi paranevat huomattavasti suomalaisen tason yläpuolelle.

Suojelujärjestöt pitävät myös syytöksiä huonoista keskusteluvalmiuksista erikoisina ministeriltä, joka ei ole virkakaudellaan ollut missään yhteydessä kyseisiin järjestöihin. Jo ennen virkakautensa alkua hän ilmoitti ettei joidenkin luonnonsuojeluryhmien kanssa kannata edes keskustella. Suomen kaltaisen sivistysvaltion ministeriltä voisi odottaa vastuullisempaa suhtautumista sekä luonnonsuojelun tarpeeseen että kansalaiskeskustelun todelliseen huomioimiseen. Tammilehto on myös virkaanastumisen jälkeen ilmoittanut, ettei monimuotoisuudesta huolehtiminen ole maa- ja metsätalousministeriön tehtävä.

Suomen luonnonsuojeluliitto, WWF, Luonto-Liitto, Greenpeace, BirdLife Suomi ja Natur och Miljö tekivät oman esityksensä Etelä-Suomen ja Pohjanmaan metsiensuojelun edistämiseksi 1.2. 2002.

Esitys löytyy mm. osoitteesta www.luontoliitto.fi/metsa/etelasuomi/METSOsuo.pdf


HAKEMISTO