11.6.2002 klo 10
Metsiä suojeltava lisää Pirkanmaan valtionmailla:
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri vaatii luonnonsuojelullisesti arvokkaiden valtionmetsien kiireellistä suojelua. Maakunnan metsäluonnon tulevaisuuden turvaamiseksi myös laajempien metsiensuojelualueiden, ns. metsämantereiden suunnittelu on aloitettava valtionmetsissä jo nyt.
Metsähallitus julkisti viime viikolla Metso-toimikunnalle jättämänsä esityksen omasta roolistaan Etelä-Suomen metsiensuojelussa. Valtioneuvoston asettaman Metso-toimikunnan tehtävänä on tehdä esitys Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lapin läänin lounaisosan metsien suojelun tavoite-, rahoitus- ja toimintaohjelmaksi kesäkuun loppuun mennessä.
Metsähallitus painottaa esityksessään nykyisten suojelualueiden ennallistamista ja luonnonhoitoa. Mukana on myös uusi rahoituspaketti uusien suojelualueiden hankintaa varten. Metsähallituksen esityksestä puuttuvat kuitenkin kokonaan valtion omat, vielä suojelemattomat metsät.
Valtionmailla on Pirkanmaallakin luonnonsuojelun kannalta arvokkaita, mutta suojelemattomia metsiä. Näiden metsien säilymistä Metsähallituksen esitys ei turvaa millään tavalla. Päin vastoin: ne ovat jatkuvan hakkuu-uhan alla.
Metsähallituksen esitykseen ei liioin sisälly nykyisten, valtaosin liian pienten metsiensuojelualueiden laajentaminen tai metsätaloustoimien rajoituksia suojelumetsien läheisyydessä.
Luonnonsuojelujärjestöt ovat tehneet Metsähallitukselle Pirkanmaallakin useita esityksiä metsien määräaikaisesta tai pysyvästä suojelusta. Järjestöt ovat esittäneet mm. Virtain kuukkelimetsien suojelua ja Kurun Pikku-Suolijärven metsiensuojelualueen laajentamista. Esityksiin ei ole vastattu eikä hakkuusuunnitelmista ole ilmoitettu luovutun.
Järjestöt ovat esittäneet myös metsämantereen perustamista mm. pohjoiselle Pirkanmaalle. Seitsemisen ja Helvetinjärven kansallispuistojen yhdistäminen loisi tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet paitsi metsäluonnon säilymiselle, myös alueen jo nykyisin runsaalle matkailu- ja virkistyskäytölle.
LISÄTIEDOT:
- Tuire Laurinolli, Pirkanmaan luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja,
puh. (03) 3718 121, 0400-737580
- http://www.luontoliitto.fi/metsa/etelasuomi
(aineistoa myös Pirkanmaan valtionmaiden arvokkaista metsäkohteista)