19.4.2002

Pohjolan Voiman laskelmien arviot merituulivoiman hinnasta perusteettomia

 

Luonnonsuojeluliitossa on huolestuneena seurattu viimeaikaista tuulivoiman mahdollisuuksia vähätellyttä keskustelua. Pohjolan Voima, jonka ydinvoimalahakemusta paraikaa käsitellään eduskunnassa, julkaisi reilu viikko sitten merituulipuistoselvityksen. Näyttää siltä, että selvitys perustuu tarkoitushakuisille ja virheellisille olettamuksille, jotka nostavat merituulivoiman tuotantohinnan selvityksessä keinotekoisen korkeaksi. Korkea tuotantohinta on saatu käyttämällä liioiteltuja investointikustannuksia, aliarvioitua käytettävyyttä ja korkeaa laskentakorkoa.

Tuulivoimayhtiö Lumituulen asiantuntijan Jari Ihosen mukaan muun muassa investointikustannukset on PVO:n selvityksessä laskettu 15-25 prosenttia korkeammiksi kuin muissa kansainvälisissä ja suomalaisissa selvityksissä. Lisäksi voimaloiden käyttökertoimena on selvityksessä käytetty 0,85, vaikka uusien maalle sijoitettujen voimaloiden kertoimet ovat tyypillisesti olleet 0,98-0,99. Tanskassa ja Ruotsissa lähelle rantaa rakennettuissa merituulipuistoissa käyttökertoimet ovat pudonneet vain muutamia prosentteja maalle rakennetuista.

Yhteensä PVO:n selvityksessä on päästy noin 30 prosenttia korkeampaan hintaan kuin mihin kansainväliset ja muut kotimaiset tutkimukset ja kokemukset antaisivat perusteita.

"Selvityksen perusteella ei voi vetää yleistettäviä arvioita merituulivoiman hinnasta ja mahdollisuuksista Suomessa", Jari Ihonen toteaa.

Lumituuli pystytti vuonna 1999 Oulun seudulle, Lumijoen kunnan edustalle Suomen ensimmäisen merituulivoimalan. Yhtiön hallituksen jäsen Jari Ihonen, joka työskentelee tutkijana Tukholmassa kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa, on tutustunut Tanskaan ja Ruotsiin rakennettuihin merituulipuistoihin ja osallistunut useisiin merituulivoimaa käsitteleviin kansainvälisiin konferensseihin.

Vuonna 2000 rakennettiin Tanskassa Kööpenhaminan edustalle Middelgrundenin 40 MW:n ja Ruotsissa Utgrundenin 10 MW:n tuulipuistot. Tänä ja ensi vuonna Tanskaan rakennetaan kaksi 150-160 MW:n merituulipuistoa (Hörns Rev ja Nystad). Arviot Eurooppaan rakennettavan merituulivoiman määrästä seuraavan kahdenkymmenen vuoden aikana ovat jo useita kymmeniä tuhansia megawatteja.

Arvio löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta:
http://arkisto.sll.fi/energia/PVOtuuli.pdf

LISÄTIEDOT:
- Jari Ihonen, Lumituuli Oy, puh. 050-346 0970
- Simo Kyllönen, Luonnonsuojeluliitto, puh. 040-822 2649



HAKEMISTO