1.2.2002 klo 11.00

Luonnonsuojelujärjestöiltä esitys Etelä-Suomen metsien suojelukeinoiksi

Luonnonsuojelujärjestöt ehdottavat keskustelunavauksessaan monipuolista vanhojen ja uusien suojelukeinojen yhdistelmää Etelä-Suomen metsäluonnon suojelun parantamiseksi.

BirdLife Suomi, Greenpeace, Luonto-Liitto, Natur och Miljö, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF ovat luovuttaneet yhteisen ehdotuksensa valtioneuvoston asettamalle METSO-toimikunnalle. "Toimikunta on 13 kuukautta lähinnä tehnyt perusselvityksiä, järjestänyt seminaareja ja keskustellut", Luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen toteaa. "Nyt sen on toimenkuvansa mukaan selvitettävä metsätalouden eri toimijatahojen valmiudet, mahdollisuudet ja edellytykset suojelun edistämiseen."

Luonnonsuojelujärjestöt esittävät Etelä-Suomen, Oulun läänin länsiosan ja Lounais-Lapin suojelualueverkoston täydentämistä, suojelukeinojen monipuolistamista sekä parannuksia talousmetsien luonnonhoitoon. "Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvitaan laajaa keinovalikoimaa ja kaikkien tahojen sitoutumista", Natur och Miljön toiminnanjohtaja Bernt Nordman sanoo.

Järjestöjen mielestä metsäisten luontotyyppien suojeluohjelman laatiminen on aloitettava pikaisesti. Sopiva lakisääteisen lisäsuojelun suuruusluokka on 400 000 hehtaaria, mikä nostaisi Etelä-Suomen metsämaan suojeluasteen kahdesta viiteen prosenttiin. Huomattava osa nykyisten kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden laajentamisesta on toteutettavissa valtion, metsäyhtiöiden, kuntien ja muiden yhteisöjen metsien avulla. Suojelualueiden ostoon yksityisiltä maanomistajilta on varmistettava riittävät ja sujuvat korvaukset. Nykyisten suojelualueiden kaipaamat ennallistamistoimet tulee toteuttaa vuoteen 2010 mennessä.

Järjestöt esittävät uuden maankäyttöluokan luomista loiventamaan nykyistä jyrkkää rajaa talousmetsien ja varsinaisten suojelualueiden välillä. Uusilla "luonnonarvojen hoitoalueilla" voitaisiin suunnitelmallisesti sovittaa yhteen esimerkiksi lahopuun tuotantoa, elinympäristöjen hoitoa, virkistysarvojen säilyttämistä sekä puuntuotannon tavoitteita. Vuonna 2010 noin 10 prosenttia Etelä-Suomen metsämaasta tulee sisältyä lievempien suojelukeinojen alueisiin.

Talousmetsien luonnonhoidossa on kehitettävä metsälakia ja siirrettävä metsätaloudelle maksettavien tukien painopiste puuntuotannosta luonnonhoitoon. Metsätalouden ympäristötuella sekä omistajien omilla päätöksillä tulisi talousmetsissä säilyttää avainbiotooppeja sekä alueellisesti ja valtakunnallisesti uhanalaisten lajien elinympäristöjä nykyistä laajemmin. Vuonna 2010 tällaisia säästöalueita tulisi olla järjestöjen mukaan 3-5 prosenttia metsämaasta.

Metsäneuvontaa tulee kehittää vastaamaan monimuotoisuutta ja monitavoitteisuutta arvostavien metsänomistajien tarpeita.

Uudet suojelualueet edellyttävät metsiensuojelulle uutta rahoitusohjelmaa, jonka kustannukset voitaisiin jakaa esimerkiksi kymmenelle vuodelle. Nyt ympäristöhallinnolla ei ole rahaa ostaa vapaaehtoisestikaan suojeluun tarjottuja kohteita. "Uudet suojelualueet korvaavat puustonsa arvoa virkistysmahdollisuuksien sekä seudun matkailu- ja muiden palveluelinkeinojen kannattavuuden kasvun kautta, mikä tasapainottaa kustannuksia", muistuttaa WWF:n metsäpäällikkö Harri Karjalainen. "Sama koskee työpaikkoja, jotka ovat metsätöissä romahtaneet korjuutekniikan koneellistumisen takia vaikka hakkuumäärät ovat kasvaneet."

Järjestöjen viime syksynä Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa suomalaisista kannattaa mittavaa lisäsuojelua, erityisesti valtion, kuntien ja yhtiöiden mailla.

 

LISÄTIEDOT:

Suomen luonnonsuojeluliitto:
- luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen, puh. 0400-153 133, ilpo.kuronen©sll.fi
- projektivastaava Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 266, tapani.veistola©sll.fi
- suojeluasiantuntija Keijo Savola, puh. (09) 228 08 269, keijo.savola©sll.fi

Natur och Miljö: verksamhetsledare Bernt Nordman, Natur och Miljö, tfn 050-525 0348

WWF: metsäpäällikkö Harri Karjalainen, puh. 040-563 7179

Luonto-Liitto: metsävastaava Sini Harkki, puh. (09) 68 444 214

BirdLife Suom: METSO-toimikunnan jäsen Asta Lähdesmäki (017) 261 6231.

Järjestöjen metsiensuojelugallup: http://arkisto.sll.fi/tiedotus/2001/MetsatGallup.html

METSO-toimikunnan sivut: http://www.vyh.fi/luosuo/essu/metsoind.htm


HAKEMISTO