30.7.2002

Luonnonsuojeluliitto arvostelee Laamasenvaaran pirstomishakkuita

 

Luonnonsuojeluliiton mielestä valtion metsien hakkuut tulee suunnata pois Laamasenvaaran kaltaisista yhä yhtenäisistä kokonaisuuksista. Ne ovat luonnonsuojelun ja myös ihmisten virkistyskäytön kannalta kaikkein arvokkaimpia. Hakkuiden ekologisia haittavaikutuksia voidaan vähentää suuntaamalla ne jo valmiiksi pirstottuihin ja eristyksiin joutuneisiin metsiin. Tällaiset päätökset ovat mahdollisia myös Metsähallituksen paikallistasolla eikä niihin tarvita käskyjä tai lupia ylempää

Metsähallitus aloitti maanantaina hakkuut Kuhmon Laamasenvaarassa. Tämän vanhan metsän suojelusta on keskusteltu jo kymmenen vuotta.

Laamasenvaara on Etelä-Kainuun laajin yhtenäinen suojelematon vanhan metsän alue. Se sijaitsee Losonvaaran ja Ulvinsalon suojelualueiden välissä. Laamasenvaara on myös osa laajaa ja valtakunnallisesti tärkeää itä-länsi-suuntaista ekologista käytävää. Tämä vedenjakajaseutujen erämaavyöhyke alkaa itärajalta Venäjän metsämantereilta jatkuen lännessä Suomenselälle asti.

Valtion metsien lisääntyvät hakkuut uhkaavat myös Kainuun luontomatkailun tulevaisuutta. Petri Rinteen tutkimuksessa "Luontomatkailun aluetaloudelliset vaikutukset Kuhmossa" (1998) luontomatkailun välittömät bruttotulot olivat esimerkiksi vain 10 prosenttia yksityisen maatilatalouden tuloja pienemmät.

 

LISÄTIEDOT:
- metsäprojektivastaava Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 266 ja 0400-615 530
- asian aikaisempia vaiheita: http://www.luontoliitto.fi, hakusana "Laamasenvaara"

 


HAKEMISTO