24.9.2002

Luontojärjestöt järkyttyneitä Metsähallituksen METSO-politiikasta:

Metsähallitus jatkaa avohakkuita Virtain Riponevan kuukkelimetsässä



Metsähallitus jatkaa kaksi vuotta sitten keskeytettyjä avohakkuita Virtain Riponevan kuukkelimetsässä. Viime päivinä Riponevan metsään on hakattu usean hehtaarin aukkoja. Kuukkelin pesintä alueella on varmistettu viime kesänä ja Metsähallitus on siitä tietoinen. Pesimäalueen lisäksi on hävitetty kuukkeliparin talvea varten säilömät ravintovarastot.

Elokuussa Metsähallitus teki hakkuita myös Riponevan etelänpuoleisella Pahalamminvuorella, missä kuukkeleita oli myös havaittu. Virtain kuukkeleiden pesimäpiireistä toistaiseksi rauhaan on jäänyt läheinen Lakeisnevan suojeltu aarnialue.

Virtain valtionmetsät ovat avainasemassa Etelä-Suomessa äärimmäisen uhanalaisen kuukkelin (Perisoreus infaustus) säilyttämiseksi Pirkanmaan metsälajistossa. Laji kuuluu myös ns. erityisvastuulajeihin (EVA-lajit), joiden suojelusta Suomella on keskeinen vastuu. Euroopan kuukkeleista Suomessa on arvioitu elävän vajaan kolmanneksen.

Tammikuussa 2002 luontojärjestöt jättivät Metsähallitukselle esityksen laitoksen osuudesta kuukkelin tulevaisuuden turvaamisessa Pirkanmaalla. Esityksessä olivat mukana Virtain luonnonsuojeluyhdistys, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Pirkanmaan ja Suomenselän lintutieteelliset yhdistykset sekä valtakunnallisista järjestöistä Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto ja BirdLife Suomi. Järjestöt pyysivät esitykseensä kirjallista vastausta. Taas kerran Metsähallitus vastaa avohakkuilla maastossa.

Tuhotessaan kuukkelin kaltaisen, alueellisesti uhanalaisen lajin elinympäristön Metsähallitus toimii vastoin Metsähallituksesta annettua lakia (1669/1993), vastoin omaa alue-ekologista suunnitelmaansa (Riihilammen alue-ekologinen suunnitelma, 1999) ja vastoin lokakuussa valtioneuvoston päätettäväksi menevää ns. METSO-toimikunnan esitystä toimintaohjelmaksi eteläisen Suomen metsien monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Metsähallituksen toiminta luonnonsuojelullisesti arvokkaissa kuukkelimetsissä osoittaa, ettei METSO-toimikunnan esitys riitä turvaamaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuutta edes valtionmailla. Luonnonsuojelulain mukaisella suojeluohjelmalla on kiire.

LISÄTIEDOT:
- varapuheenjohtaja Juho Kytömäki, hallituksen jäsenet Kaija Helle ja Hanna Savisaari, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, puh. 044-323 2191 (MAASTOSSA, JOSSA KOLME KUUKKELIA ORPOINA AUKON REUNASSA)
- kuukkelivastaava Rainer Mäkelä, Pirkanmaan lintutieteellinen yhdistys, puh. 040-530 8957
- puheenjohtaja Tuire Laurinolli, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, puh. 0400-737 580



HAKEMISTO