26.11.2002 klo 13.30
Suomen luonnonsuojeluliiton luonnonsuojelupäällikö Ilpo Kurosen paneelipuheenvuoro Sosiaalinen kestävyys metsätaloudessa -seminaarissa
TIIVISTELMÄ
Kansallinen metsäohjelma (KMO) on ollut, ainakin ensimmäisellä kolmannaksella, puhdas puuntuotto-ohjelma ilman todellisia sosiaalisia tai ekologiseen kestävyyteen liittyviä positiivisia vaikutuksia.
Metsiensuojeluohjelman tavoitteen eli KMO:n ekologisen osan hallitus romutti 23.10.2002 tekemällään päätöksellä, jossa luonnonsuojelulakiin perustuva metsiensuojeluohjelman tarpeesta päättäminen siirrettiin vuoteen 2007. Ohjelmahan päättyy nykyisellään 2010.
Metsäsektorin suhdannekatsauksessa 2002-2003 todetaan metsätalouden kokonaistyöllisyydeksi vuonna 2001 27 000 henkilötyövuotta ja vuonna 2002 26 000 henkilötyövuotta. Vuoden 1991 vastaava luku oli 35 000. Metsäteollisuuden työpaikat näyttävät säilyvän, puuteollisuudessa lievää alamäkeä ja massateollisuuden työllisyys on kasvanut. (Metsäsektorin työttömyysaste pysynee 10 prosentin tasolla).
KMO määrittelee sosiaalisen kestävyyden suurimmiksi haasteiksi Suomessa työttömyyden ja syrjäytymisen, sosiaalisten erojen kasvun ja maaseudun väestöpohjan ja perusrakenteen heikkenemisen. Nykyrakenteisesta metsäsektorista ei ole tämän ongelman ratkaisijaa. Raakapuun lisääntyvästä käytöstä ja hakkuumäärien kasvusta huolimatta metsäsektorin työllistävä vaikutus ei kasva vaan pienenee.
Metsien näkeminen muuna kuin puuraaka-aineen
lähteenä on metsien sosiaalisen kestävyyden ymmärtämisen
ydin. KMO:n puuntuottopainotus tukee maaseudun autioitumista.
Metsien merkitys matkailulle ja virkistykselle, metsien monikäyttö
marjoineen ja sienineen, metsästys ja riistanhoito, metsän
kulttuuri- ja maisema-arvot, puhumattakaan luonnonsuojelusta,
ovat tulevaisuuden metsän käyttöä. Näin
luodaan metsiin perustuvaa, uudelta arvopohjalta lähtevää
sosiaalista ja taloudellista hyvinvointia.
Kolme vuotta sitten valtioneuvostossa hyväksytty Kansallinen
metsäohjelma oli jo syntyessään vanhentunut. Sen
uudistamistarve on ilmiselvä juuri sosiaalisen ja ekologisen
kestävyyden näkökulmasta. Puujalkaan nojaava ohjelma
ei kestä.
LISÄTIEDOT: luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen, puh. 0400-153 133