27.3.2002
Helsingin ympäristöjohtaja Pekka Kansasen mukaan mahdolliset valitukset Vuosaaren sataman ympäristöluvasta eivät vaikuta satamahankkeen etenemiseen (Helsingin Sanomat 27.3.2002, sivu B1). Kansasen mukaan myös väylien ruoppausluvat on saatu.
Luonnonsuojeluliitto ei pidä sopivana, että ympäristöjohtajan roolissa annetaan väärä kuva tosiasioista ja halvennetaan ympäristölainsäädännön nimenomaisesti turvaama kansalaisten osallistuminen ympäristöön laajalti vaikuttavissa projekteissa.
Luonnonsuojeluliitto haluaa oikaista:
Ensiksi: KHO ei ole antanut sataman edellyttämiä vesilupia.
Toiseksi: Sellaisiin toimenpiteisiin ei voida ryhtyä, jotka tekisivät muutoksenhaun turhaksi, esim. ruoppaamis- ja kaivuutyöt, jotka muuttavat ympäristöä.
Kolmanneksi: Muutoksenhakumahdollisuus ei ole kuriositeettimainen muodollisuus, vaan olennainen osa oikeusjärjestystä. Mikäli sitä ei kunnioiteta, ei myöskään kunnioiteta muutoksenhakutuomioistuinten työtä.
On oireellista, että ympäristöjohtaja Kansanen kiirehtii töiden aloittamista ja varojen käyttöä hankkeeseen, ennen kuin sen lailliset toteuttamismahdollisuudet on selvitetty. Eikö kaupunki ole huomannut, ettei hanke ole edennyt oikeusprosesseissa sen olettamalla tavalla? Ympäristöjohtajan tulisi suhtautua viimeistäänkin EU-pohjaiseen sääntelyyn vakavasti.
LISÄTIEDOT:
- Natura 2002 -asiantuntija Tapani Veistola, puh. (09) 228 08 266 (27.3. klo 15.45:n jälkeen)
- ympäristölakimies Sakari Niemelä, puh. 040-5058 064