9.9.2002 klo12
Suomen luonnonsuojeluliiton järjestöpäällikkö
Tarja Ketolan puhe Keskolle myönnetyn YK:n ympäristöohjelman
(UNEP) ja
Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) ympäristöpalkinnon
johdosta järjestetyssä tiedotustilaisuudessa 9.9.2002
klo 10-12
Suomen luonnonsuojeluliiton puolesta onnittelen lämpimästi Keskoa, K-Kauppiasliittoa ja K-ympäristökauppoja tämän merkittävän tunnustuspalkinnon johdosta. Vuosia kestänyt vaativa työnne K-kauppojen ympäristötyön edistämisessä on kantanut näin merkittävää hedelmää. Haluan myös kiittää Keskoa ja K-kauppiasliittoa rakentavasta yhteistyöstä. Aloitteen yhteistyökumppanuudesta teki K-Kauppiasliitto jo vuonna 1998. Silloin Luonnonsuojeluliiton kokemukset vastaavanlaisesta yritysyhteistyöstä olivat vähäiset. Pelisääntöjä ei ollut. Liitossa pohdittiin tarkkaan yhteistyön ehtoja ja tavoitteita.
Hyvä kumppanuussuhde tuo lisäarvoa kummankin yhteistyökumppanin toimintaan. Yritykselle lisäarvo on liiketoiminnan ja - tulevaisuudessa yhä enemmän hyvän yrityskansalaisuuden - edistäminen. Luonto- ja ympäristöjärjestöllä, kuten Luonnonsuojeluliitolla, se on luonnon- ja ympäristönsuojelutoiminnan edistäminen ja uusien jäsenten ja tukijoiden saaminen.
Ympäristökauppahanke nähtiin Luonnonsuojeluliitossa ensisijaisesti mahdollisuutena olla mukana merkittävässä hankkeessa, joka konkreettisesti vähentää luonnon ja ympäristön kuormitusta lisäämällä tietoa ympäristöä vähemmän kuormittavista tuotteista ja laajentamalla niiden saatavuutta sekä muuttamalla kaupan toimintaa ympäristöä vähemmän kuormittavaksi. Ajattelimme, että samalla syntyisi innostavia esimerkkejä muillekin kaupoille lähteä käytännössä toteuttamaan ympäristöarvoja. Alusta lähtien oli selvää, että edellytyksenä liiton nimen käytölle ympäristökauppojen markkinoinnissa ja Norppalogon käytölle ympäristökauppadiplomissa (seinälle kiinnitettävä taulu, jonka kauppa saa ylitettyään minimikriteerit jokaisella kymmenellä osa-alueella) oli se, että toimintamalli oli riittävän laaja ja vaativa ja että se perustui ympäristöasioiden jatkuvaan parantamiseen. Ympäristökauppakonsepti on ympäristönsuojelun kannalta vaikuttavampi kuin erilaiset ympäristöhallintajärjestelmät. Ympäristökaupoille asetetaan toiminnassaan minimivaatimukset. Näin ei ole ympäristöhallintajärjestelmien kohdalla.
Yhteistyön käynnistyessä
vuonna 1998 päivittäistavarakaupan osalta Luonnonsuojeluliiton
asiantuntijat, Pekka Heikura, Erja Heino ja Eija Koski, kävivät
alunperin Keskon ja K-kauppiasliiton tekemän kriteeristön
läpi ja tekivät korjaus- ja lisäysehdotuksia muun
muassa energiankulutukseen, tuotevalikoimaan ja tuote-esittelyihin.
Rautakauppojen ympäristökriteereiden laadinta käynnistyi
vuonna 2001. Nykyisin toimintamallin tarkistuslistat tarkistetaan
ja päivitetään kerran vuodessa ja sopimuksessa
sitoudutaan ympäristönsuojelun tason jatkuvaan parantamiseen.
Kriteeristön uudistamistyötä varten on perustettu päivittäistavarakaupan ja rautakaupan asiantuntijaraadit, joissa on muun muassa energia-, jäte- ja tuoteasiantuntijat. Raati tekee tiukennusehdotukset. Kriteeristö saa Luonnonsuojeluliiton liittohallituksen hyväksynnän, mikäli liiton edustajien ja asiantuntijaraadin ehdotukset on riittävässä määrin otettu huomioon. Samalla K-ympäristökauppa saa oikeuden käyttää Luonnonsuojeluliiton nimeä ja logoa ympäristökauppadiplomissa ja oikeuden käyttää lausetta "Ympäristökauppatoimintamalli ja -diplomi on laadittu yhteistyössä Suomen luonnonsuojeluliiton kanssa" omassa markkinoinnissaan.
Keskon ja Luonnonsuojeluliiton kumppanuusohjelmaan kuuluu myös muita yhteistyöprojekteja. Kesko on vuosina 2001 ja 2002 tukenut Luonnonsuojeluliiton Perhetoimintaprojektia. Perhetoimintaprojektissa järjestetään lapsiperheille luonto- ja ympäristöaiheisia tapahtumia ja toimintaa. Projektituki on samalla korvaus liiton Norppalogon käytöstä ympäristökauppadiplomissa ja nimen käytöstä ympäristökaupan markkinoinnissa.
Yhteistyötä on tulevaisuudessa vielä mahdollisuus syventää ja laajentaa. Esimerkiksi Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistykset ja piirit sekä K-ympäristökaupat voisivat yhdessä toteuttaa luonto- ja ympäristöaiheisia perhetapahtumia. Hyviä olisivat myös erilaiset kauppojen henkilökunnalle ja asiakkaille suunnatut koulutustilaisuudet, joissa tarjotaan tietoa ja yhdessä pohditaan sekä kaupan että kuluttajien mahdollisuuksia entistä kestävämpään toimintaan, valikoimiin ja hankintoihin.
On erittäin tärkeää, että yritykset alkavat käytännössä toteuttaa ympäristöarvoja eikä vihreys jää pelkäksi pintaraapaisuksi. Vähittäiskaupan yrityksistä Kesko on ollut liikkeellä ensimmäisten joukossa. Lämpimät onnittelut vielä kerran kaikille projektissa mukana olleille!
LISÄTIEDOT:
- järjestöpäällikkö Tarja Ketola, Suomen
luonnonsuojeluliitto, puh. 040-527 5212 (kumppanuussopimus yleensä)
- toimittaja Pekka Heikura (ympäristökauppakriteerit,
päivittäistavarakaupat)
- tutkija Erja Heino, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. (09) 228
08 204 (ympäristökauppakriteerit, rautakaupat)