4.11.2002
New Delhissä Intiassa 23.10.-1.11. järjestetty YK:n Ilmastosopimuksen 8. osapuolikonferenssin (COP8) keskeisimmät kysymykset liittyivät kehitysmaiden rahoitukseen ja Bonnissa ja Marrakeshissa tehtyjen poliittisten päätösten loppuun saattamiseen. Lisäksi ministereille oli varattu aikaa keskusteluun ilmastomuutoksen torjuntapolitiikan nykytilasta ja jatkosta.
Kansalaisjärjestöt odottivat, että uusimmat tutkimustulokset ja viimeaikaiset äärimmäiset sääilmiöt - kuten myrskyt, tulvat ja kuivuus - olisivat saaneet neuvottelijat vakuuttuneiksi pikaisten toimien tarpeellisuudesta. EU:n hyvästä työstä huolimatta Delhin julistus jäi latteaksi. Muun muassa Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksen julistuksen täysin riittämättömät energiatavoitteet kierrätettiin lähes sellaisinaan Delhin julistukseen.
Delhissä olisi pitänyt pystyä avaamaan keskustelu myös Kioton sopimuksen jälkeisen ajan sitoumuksista. Delhin julistus ei kuitenkaan mainitse sanallakaan vuoden 2012 jälkeistä aikaa saati julistuksen allekirjoittaneiden maiden halua sitoutua pitemmän tähtäimen sopimukseen. Vuoteen 2050 asti ulottuvien skenaarioiden laatimista ja niistä seuraavien toimien määrittelyä onkin nyt tarpeellista jatkaa vähintään kansallisella tasolla.
Neuvotteluita on osaltaan vaikeuttanut Yhdysvaltain ja Saudi-Arabian liitouma, joka ajaa vain omia ja öljy-yhtiöiden taloudellisia etuja. "On outoa että USA, joka on jättäytynyt ulos Kioton sopimuksesta, estää muita etenemästä sen toteuttamisessa. Muiden maiden on nyt EU:n johdolla vaadittava tiukempia sitoumuksia ja todellisia toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi," Suomen luonnonsuojeluliiton Tuuli Kaskinen Delhistä kertoo.
COP8 jäänee viimeiseksi ennen Kioton sopimuksen voimaanastumista järjestettäväksi ilmastokonferenssiksi. Kioton sopimuksen lopullinen voimaan astuminen on käytännössä kiinni enää vain Venäjän ratifioinnista. Suomen on nyt edistettävä ilmastoprosessia tukemalla Venäjää ja erityisesti duumaa ratifiointiprosessissa.
LISÄTIEDOT:
- Tuuli Kaskinen, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 050-514 9752,
tuuli.kaskinen@tukkk.fi
- Jenni Kauppila, Maan ystävät, puh. 050-5226241, jenni.kauppila@uta.fi
- Harri Lammi, Maan ystävät, puh. 050-3831822,
harri.lammi@uta.fi