Helsinki 29.8.2002

KANSALAISJÄRJESTÖJEN VIENTILUOTTOKAMPANJA
c/o Suomen luonnonsuojeluliitto, Kotkankatu 9, 2. krs, 00510 Helsinki
puh. (09) 228 08 226, sähköposti: tove.selin@sll.fi, kotisivu: www.vientiluotto.net

AVOIN KIRJE FINNVERA OYJ:LLE

Kestävää kehitystä myös vientitoimintaan

 

Viitaten eiliseen (28.8.2002) lehdistötiedotteeseenne "Finnveran välitilinpäätöstiedote 1.1.-30.6.2002 sekä julkisuus- ja ympäristöpolitiikka" haluamme ensinnäkin kiittää, että saimme sen suoraan tiedotuksestanne. Haluaisimme kuitenkin keskustella lauseesta, jossa ilmoititte kampanjamme esittäneen joitain harhaanjohtavia väitteitä. Kysyisimmekin, mitkä väitteemme ovat mielestänne harhaanjohtavia.

Arvelemme kuitenkin väitteen koskevan lausumaamme, että vientitakuutoiminta on julkisin eli verovaroin tuettua toimintaa, osin myös rahoitettua. Tiedämme toki, että Finnvera rahoittaa nykyisin itse toimintaansa ja on vakavarainen valtion yhtiö. Kuitenkin Finnvera on siis edelleen 100-prosenttisesti valtion omistama yhtiö, jossa valtion edustajat käyttävät ylintä päätösvaltaa. Toiseksi Finnveralla on valtion budjettivaroilla rahoitettu takuurahasto (vararahasto), johon yhtiö voi turvautua siinä tapauksessa, että takuutappiot ylittävät tulot. Vaikka Finnvera joutuu korvaamaan rahastoon syntyneen vajeen myöhemmin, tämä ainutlaatuinen järjestelmä kuitenkin aiheuttaa sen, että Finnveraa voi täydellä syyllä kutsua verovaroin tuetuksi, osin jopa rahoitetuksi yhtiöksi. Finnveran pitäisi myös valtionyhtiönä toteuttaa valtion kehitysmaapolitiikkaa ja noudattaa Suomen esimerkiksi paraikaa käynnissä olevassa Johannesburgin kestävän kehityksen kokouksessa solmimia sopimuksia.

Vientiluottokampanja pistää tyytyväisyydellä merkille Finnverassa tapahtuneet edistysaskeleet, kuten ympäristöohjeiston kehittäminen, korruption vastaiset toimet ja velkaantuneiden kehitysmaiden lisävelkaantumisen estäminen. Kuitenkin Finnveran haluttomuus edetä julkisuuskysymyksessä edes pahimpien kilpailijamaiden, kuten Yhdysvaltojen tai Ruotsin, tahdissa, tekee nämä edistysaskeleet lähes tyhjiksi. Salailupolitiikka estää ympäristövaikutusten arviointien pätevyyden tarkastelun, korruption valvomisen ja velkaantumisen eston varmistamisen. Finnveralla kun ei ole maailmanlaajuista verkostoa ja mittavaa asiantuntijajoukkoa näitä kysymyksiä itse seuraamaan, joten mikäli Finnvera on tosissaan esimerkiksi korruptionvastaisessa toiminnassaan, on yhtiön oltava paljon avoimempi. Vain avoimuudella turvataan terve, kannattava ja kilpailukykyinen vientitoiminta.

 

 

Kunnioittaen,

Kansalaisjärjestöjen vientiluottokampanja


psta koordinaattori Tove Selin



HAKEMISTO